Isän muistolle

Isänpäivänä, isäni muistolle.

Espan enkeleitä!

Pistäydyin tänään ohikulkiessani harmaansynkästä marraskuun säästä Espan Enkeleiden puotiin. Tulin hyvälle tuulelle! Ei pelkästään sen kaiken kauniin katselusta, vaan siitä, että näin siellä ihmisiä ( naisia! ), jotka selvästi omaan maailmaansa uponneena katselivat, koskettelivat, sivelivät näkemäänsä lapsenkirkas ja onnellinen hymy kasvoillaan...Eivät he tietoisesti niin tehneet, ja se oli se, joka teki tilanteesta niin aitoa ja koskettavaa. Jokanaisessa asuva Pikkutyttö pääsi kurkistamaan Aikuisenvakavan Yleisolemuksen takaa. Varmaan itsekin taisin hymyillä hypistellessäni niitä ihania soittorasioita, joista pikku tytöstä saakka olen haaveillut. Kerroinkin niistä heti Joulupukille - tiedä, vaikka toiveeni tänä jouluna kuultaisiin!

En minä yleensä kaupoissa kulkiessa ihmisiä juurikaan katsele. Onneksi tänään satuin nostamaan katseeni normaalista marraskuisen alaviistoisesta asennosta ylemmäs.

 Kiitos teille, tuntemattomat Espan Enkelit, jotka teitte päivästä vähemmän harmaan !

Muumeilua

Hiekalla lepäsi muumipeikko, samanlainen kuin minä itse, mutta vielä kauniimpi, pieni naisellinen muumipeikko, jonka minä olin pelastanut! Hän nousi istumaan ja huusi: - Pelastakaa käsilaukku! Pelastakaa käsilaukku!. Mutta sehän on teidän kädessänne, minä sanoin. -Kiitos ja kunnia... Ja sitten hän aukaisi suuren mustan laukkunsa ja alkoi penkoa ja etsiä siitä jotakin. Lopulta hän löysi puuterirasiansa. - Vesi on luultavasti turmellut puuterin, hän sanoi surullisena. -Mitäpä tuosta, te olette kaunis ilman sitäkin, minä sanoin kohteliaasti. Silloin hän loi minuun sanoinkuvaamattoman katseen ja punastui heleästi.

Muumien kieli on niin kaunista. 

 

Ihan harmaa päivä.

Harmaata. Sekä ulkona, että pään sisällä tänään. Tuo kuukausi sitten otettu kuva houkuttelisi laiturille istumaan, sumun keskelle, utuiseen syliin, suojaan.

Sytytän kynttilän.

Sunnuntainen muisto

Lapsuuden sunnuntaihin liittyy vahva makumuisto. Tämä juolahti mieleeni tänään, erään ystävän Facebook-päivityksen esille kutkuttelemana. Kävimme sisarusteni kanssa pyhäkoulua joka sunnuntai. Askel painoi toisinaan kovasti sinne sunnuntaiaamuisin talsiessamme. Takaisin tullessa askel oli kevyt, osittain varmaan keventyneen mielen takia, mutta myös siksi, että tiesimme, että äiti oli sillä välin laittanut hyvää ruokaa - perunamuusia, puolukkahilloa ja jotain hyvää lihaa, tavallisesti jauhelihapihvejä tai kyljyksiä ( nykyään taitavat nämä silloin "hyvät liharuoat" olla kovin arkisia). Turvallinen muisto. Ihana rutiini. Silloin oli meillä sunnuntai!

Jäin miettimään, tarjoanko sellaista kokemusta omille lapsilleni. Onko meidän perheessä ruokarutiineja. Luulen, etten ole kovin paljon sellaisia hoksannut lapsilleni antaa, sillä olen ruoanlaittaja, jonka pitäisi aina keksiä jotakin uutta. Joitakin makurutiineja meillä on tietenkin juhlapyhiin liittyen, mutta että ihan tavallisena arkena?

Lapset tuntuvat pitävän juuri niistä vanhoista tutuista ruoista eniten. "Äiti, laita jauhelihapihvejä, sun tekemät on maailman parhaita". "Voisitko tehdä pinaattilättyjä, ei niitä kaupan lättyjä, vaan sun oma tekemiä". Ajatella! Lapseni ajattelee minun ruoastani samoin, kuin itse ajattelin lapsena (ja edelleenkin) oman äitini ruoista. Ei tarvita kukkoa viinissä eikä lammasta kahvikastikkeella, että syntyy makumuisto.

Sesam aukene - kurkistus käsilaukkuun

Innostuinpa minäkin käymään käsilaukkuani läpi, muutaman blogin inspiroimana. Käsilaukkuni on normaalisti varsinainen tavarataivas, tällä kertaa harvinaisen inhimillinen sisällöltään. Selittynee sillä, että tämä laukku oli kesätauolla ja pääsi takaisin käyttöön noin kuukausi sitten. Joitain tavaroita oli "unohtunut" sinne kesälomaansa viettämään...

-eläinlääkärilaskun erittely ja kuitti

-kaksi käyntikorttia samalle henkilölle

-kaksi Tikkurilan malliläpyskää mukavan värisistä maaleista 

-HSL:n ja JT-linen esitteet

-19 ruttuista kuittia (vanhin kesäkuulta), joista 4 säilytettäviä

-silmälasikotelo ja vanhat lasit

-yksi lehden nurkkaan raaputettu ja siitä irti repäisty jäsennumero

-kaksi koirankakkapussia (huom.käyttämättömiä!)

-täpötäysi lompakko, valitettavasti ei pullistele rahamääräänsä

-2,50 euroa

-muistitikku

-laventelihuulivoidepurkki

-kaksi rikkinäistä kuulakärkikynää palasina, yksi ehjä

-musta kirjoitustussi

-kaksi annospussia Finrexiniä

-yksi liuska Buranaa, yksi jäljellä

-siteitä 

-bussikortti

-kuvallinen henkilökortti

-muistivihko

-kalenteri

-tyhjä korupussi

-hammaslankaa

-yksi legoauton rengas

-varasukat

-huulipuna

-suurentava,pyöreä käsipeili, jonka toinen puolikas, se norminäyttöinen on "en tiedä missä"

-kuusi Kinder lelua ( nämä laitoin kassiin keväällä, tarkoitus oli viedä töihin työkaverilleni, joka keräilee niitä, annan ensi viikolla...)

-muovieläin kissa

-yksi kaulakoru, jonka ketju on sotkeentunut itseensä

Onneksi naisella ON käsilaukku, missä minä näitä muuten kantelisin...???

syksyä puutarassa...

Tänään on vihdoin tullut annettua hetki puutarhalle, muutaman viikon paussin jälkeen. Alkukesällä niin suurella innolla istutettuja kesäkukkia heittelin nyt "en niin suurella innolla" menemään. Muutamia jätin vielä ruukkuihin, tosin pelkään, että ne ovat siellä siihen asti, kunnes jäätyvät. Istuttelin viimeisiä sipuleita ja yhden kärhön, joka on sitkeästi odottanut istuttamistaan muutaman viikon ajan. Rapsuttelin ja ruopsuttelin rakkaudella ja hartaudella, heittelin syyslannoitetta vähän sinne ja pikkuisen tänne, toivoen, että kasvit huomiostani kiitollisina jaksaisivat ensi kesänä palkita huolenpitoni. Jännittää... mitähän sipuleita tänä syksynä istutinkaan ( olen nimittäin tehnyt istutustöitä jo useaan kertaan)... ja minne. Kevät sen paljastaa.

 Alla ikuistettuna tämän päivän väriloistoa ja muutama sitkeä ruukkukukkija, ne, joita en vielä heittänyt pois.