Matkalla salaiseen puutarhaan...

Vuoden vaihteessa jäivät perusopinnot taakse ja alussa on kukka- ja puutarhakaupan erikoistumisopinnot. Tähän astisista opinnoista minun täytyy antaa itselleni iso kukkakimppu ja kiitos, ne ovat sujuneet jopa odotuksiani paremmin. Luulen, että se on motivaation ansiota, joka nousee siitä, että koen olevani juuri oikeassa paikassa. Aiheet vievät mennessään, opetus on tasokasta, mielessä herää kiehtovia kysymyksiä. Hassua on ollut huomata, että oma huomio kiinnittyy arjessakin aina sellaisiin asioihin, mitä käsittelemme opinnoissa. Kun käsittelimme kukkakauppojen esillepanoa, siisteyttä, palvelua, niin eikös vaan huomio kukkakaupasssa kiinnittynyt juuri näihin asioihin. Sitä, mitä kesäkukkia voi yhdistellä kesäkukkaistutuksissa ruukkuihin ja laatikoihin opiskellessa huomasin, että silmät etsiytyivät televisio-ohjelmia katsellessa kukkaistutuksiin... ahaa, Emmerdalen pubin ikkunalaudoilla olevissa laatikoissa on yhdistelty tuon värisiä pelargonioita, lobelioita...ja mikäs onkaan tuo lilakukkainen siellä joukossa...Ettei vain olisi Trachelium caeruleum - sininuppi! Aiemmin en kyllä ole niihin huomiota kiinnittänyt. 

Syksyllä tutkimme lehtimuotoja, lehden reunoja ja lehtien tapaa kiinnittyä kasvin varteen - niinpä koiraa ulkoiluttaessa katse pyyhki ojanpenkkoja ja pientareita, aiemmin tasaiselta vihreältä massalta näyttänyt kasvusto alkoi terävöityä ja paljastaa tarkkoja yksityiskohtia. Samoin kävi puiden kanssa, peruspuut olin tuntenut toki, koivut, vaahterat, männyt, kuuset...mutta siinä se puulajisto sitten mielestäni olikin. Puuvartisten tentin lähestyessä oli hyvä, etten bussimatkalla hypännyt innosta pinkeenä seisomaan ja huutanut... "katsokaa, tuolla on ihan selvästi serbiankuusi... ja tuolla okakuusi!". Lapsethan tekevät niin, ehkä tämä on sitä samaa intoa. Kun on jatkuvasti löytöretkellä... Aivot jäsentävät maailmaa ja tietoa uudelleen vapaa-ajallakin, havaitsevat tunnistavansa jotain, jota ei aiemmin tunnistanut - kyllä silloin tekee keski-ikäisenkin mieli kiljaista :).

Pääsiäisviikolla lähdemme kentälle harjoittelemaan tähän asti opittuja taitoja ja oppimaan uutta yhdetoista viikon ajaksi. Olen onnellinen, että sain mieleiseni harjoittelupaikan - pääsen alan eräänlaisten "gurujen" oppiin :). Koska haluan säilyttää täällä blogissa tietyn anonymiteetin, en paljasta paikkaa täällä. Olen varma, että kyseinen paikka tulee olemaan mitä parhain paikka opintojen syventämiselle ja uusien tietojen omaksumiselle. Monenlaisia tunteita liikkuu mielessä, palavasta innosta epävarmuuteen. Innoissani olen siitä, että opitut asiat saavat käytännössä vahvistusta ja tulen saamaan ohjaajiltani tietoutta, jota kirjoista voi olla vaikea löytää. Vaan osaanko toimia työpaikalla opiskelijanroolissa, niin pitkään kun olen ollut työelämässä jo siinä vaiheessa, että olen voinut sanoa olevani konkari. Nyt olenkin se, joka ei tiedä, tekee asioita tietämättömyyksissään väärällä tavalla, oppii kantapäänkin kautta. Selviänkö mokista, annanko itselleni anteeksi ja unohdan -toivunko? Toisaalta on helpotus olla roolissa, jossa ei tarvitse olla asiantuntija. Minulla vaan on taipumus odottaa itseltäni liikoja, pitäisi osata enemmän kuin osaa. Vaan uimaan ei voi oppia, jos vain katselee vettä rannalta. Veteen se on mentävä ja räpiköitävä aikansa...Muutaman kerran varmaan pää painuu pinnan alle, mutta yleensä niin käy, että jos vaan kovasti yrittää, oppii uimaan. Toiset välttävästi, toisista tulee mestareita. Pinnalla oppii lähes jokainen pysymään. Siinä olkoon tavoitteeni tällä hetkellä. "Uimatekniikka" hioutunee sitten vuosien myötä. Valmiiksi ei tule koskaan.

Rakastan talvea ja huurteisia päiviä, mutta valon lisääntyessä ei voi mitään sille, että ajatus karkailee jo kevääseen. Entistä suuremmalla innolla odotan pienen puutarhani heräilyä, haaveilen siitä, mitä teen ensi kesänä sen kanssa yhdessä...Mahtaakohan kevään harjoittelupäivien joukossa olla montakaan päivää, etten kantaisi jotakin kotiin, maltanko pitää hankinnat kohtuudessa, pieneen puutarhaani kun ei mahdu ihan kaikkea. Vai mahtuisko sittenkin, jos vaikka olemattoman nurmialueen laittaisikin kukkapenkiksi... voisiko tilaa pystysuuntaan käyttää hyväksi...Hmm...hmm.