perjantai 28. tammikuuta 2011

All inclusive

Tämä viikko on mennyt vähän all inclusive. Ei niin, että palvelun taso olisi ollut sitä luokkaa. Ei tällä viikolla(kaan). All inclusive on saanut hiukan toisenlaisen sisällön. Olen ollut sairaslomalla koko viikon, alkuviikon flunssa kuumeiluineen ja onneksi kotikonstein hallittavine oireineen, puoliviikossa luulin jo pääseväni työkuntoon, mutta keskiviikkoiltana alkoi mahassa ikävästi kiertää ja tehot putosi nollille, olin lyhentämässä farkun lahkeita seuraavan päivän työhousuiksi, kun oli pakko jättää homma kesken ja rojahtaa sohvalle makaamaan. Miten voi ihmisestä kadota se pienikin jaksun ripe jonkin mikrokokoisen viruksen takia?! Torstai-aamuna tulikin sitten aamupalat samantien ylös, töihin menosta ei tarvinnut siis haaveilla. Soitin päivän mittaan sisarelleni, jonka kuulin  myös olevan mahataudissa. Hän totesi raportin annettuani, että sulla on sitten vähän niinkuin all inclusive-viikko tauteilun merkeissä. Totta.
Vaan kuinka voikaan koti mennä siivottoman näköiseksi viikossa. On ihan raivostuttavan turhauttavaa maata sohvalla ja katsella kasojen kasvamista, pölyn, karvojen ja murusten määrän lisääntymistä ja liikehdintää lattioilla ja tasoilla - eikä niille jaksa tehdä mitään! Parempi pistää silmät kiinni. Se vaan ei auta, sillä tietoisuudesta ei häviä se tosiasia, että kun avaan silmät, ne ovat jälleen siinä. Pöh.
Mutta oi ihanuutta - aurinko kurkisteli tänään, oikein hätkähdin, kun sohvan kaiteelle ilmestyi äkillisesti valoläikkä. Sitä valojanaa seurasin katsellani ja huomasin, kuinka ulko-oven pikku ikkunasta näkyi taivaallinen valopallero! Vaikka minulla ei olekaan kiire mihinkään muuhun vuodenaikaan, on palleron näkeminen tähän aikaan vuodesta aina sykähdyttävä kokemus!

2 kommenttia:

  1. Ai hurja, miten kurja viikko! Tosi hauskasti keksitty tuo all inclusive -viikko kylläkin, vaikkei hauskaa tainnut ollakaan...

    Toivottavasti pääsit jo jaloillesi ja nauttimaan viikonlopusta. Vähemmän vastaavaa sisältöä ensi viikolle!

    VastaaPoista
  2. Juu ei se hauskaa ollut, mutta tuo siskoni lohkaisu vähän kevensi sisältöä...not so inclusive viikon toivossa sunnuntaihin ;D.

    VastaaPoista

kivaa kommenttia