Hetkiä, jolloin Aika pysähtyi.

Katseet kohti aurinkoa!

Mökkielämää.

Tämä viikko on ollut juuri oikea aika viettää vuosilomaa. Aurinkoinen on hellinyt talvinuutuneita. Pääsiäisen olimme kotona, hellimme perhettä (ja vatsoja), tapasimme siskoni perhettä. Heti pääsiäisen jälkeen suuntasimme pariksi päiväksi Puulaveden rannalle pientä mökkilomaa viettämään. Olemme kohtalaisen ahkeria vuokramökkiläisiä, niinkuin olen joskus maininnutkin. Kun istuimme eilen aamupalaa ja mieheni leipomia tuoreita sämpylöitä syömässä, totesin miehelleni, että ajattelepa, jos tämä olisi meidän mökki, mitä tekisimme nyt... Alkaisimme siivota pihaa talven jäljiltä, kartoitella talvivahinkoja, siivota hiirien jätöksiä, miettiä, mitä tänä kesänä pitää remontoida. Ja mitä teemme nyt, kun tämä ei ole meidän oma? Siirrymme ulos istumaan aurinkoon kameran ja lehden kanssa ja nautimme olemisesta. Miten helppoa! Monet varmasti nauttivat siitä, että on mökki, jossa sitten touhutaan aktiivisesti koko kesä. Luulen, että me emme ole niitä. Meille riittää tämä koti touhupaikaksi. Mökille haluamme mennä Olemaan. Meille riittää veden ja saunapuiden kanto mökkiaktiviteetiksi ja se on jopa mukavaa. Joskus silti haaveilemme... voi kun olisi ihana, kun olisi Oma Olemispaikka...vaikka pieni siirtolapuutarha mökki, sinne voisi viedä kaikki mosaiikintekovälineet, niitä ei tarvitsisi siivota välillä pois, niinkuin kotona pitää. Voisi kuopsuttaa kasvimaata, joka ei nykyiselle pikku puutarhapläntillemme oikein mahdu. Onkohan meissä suomalaisissa jokin mökkigeeni, joka aina aika ajoin herättää meissä hingun metsiin ja vesien äärelle, halun omistaa joku pieni palanen järvenrantaa...? Silti, olemme toistaiseksi päätyneet meille järkevään ratkaisuun - mökin vuokraamiseen. Kesällä menemme jo neljättä kertaa samalle mökille, se alkaa tuntua jo omalta. Mutta ehkä joskus vielä...jos vaikka vuokraisi vuodeksi?

Mökkilomanen teki tehtävänsä. Harrastimme Olemista, minä jopa realiteetit unohtaen ( ai, miten ihanaa!!!). Huomasin nimittäin eilen iltapäivällä, että Rouva oli unohtanut yövaatteet päällensä, vetänyt vaan fleecetakin päälle ja velourihousut jalkaan, humpsutellut näin koko päivän. Tätä asiaa en huomannut, ennenkuin näin Rouvan mieheni ottamista kuvista...Voi, miten minua nauratti Rouvan tyylikkyys, vaan enpä enää sitten viitsinyt asialle mitään tehdä. Miten ihanaa unohtaa! Poikanikin teki huomion, että mökillä katoaa ajantaju... Se jos mikä tekee hyvää ihmiselle, nuorellekin. Olemme normaalisti aikaorientoituneita jo pienestä pitäen - vaikka emme itse ymmärrä ajasta vielä mitään, joku muu ymmärtää, ja pitää huolen siitä, että pysymme Oikeassa Ajassa, Ajoissa. Mutta mökillä aika katoaa, ehkä jopa pysähtyy. Emme silti jää mistään paitsi, Aika ei jätä meitä, Aika suorastaan juoksee meitä vastaan, kun starttaamme auton kotia kohti. Palautamme avaimet Ajoissa, sitten kaksi ja puoli tuntia ajoa, voisi vielä päiväsAikaan ehtiä renkaita vaihdattamaan, ettei tarvitse turhia odotella jonoissa (Aika on rahaa!). Pyykit pyörimään, Ajastetaan tunnin ohjelma, että ehtii mahdollisimman monta koneellista pestä vielä tänään... Alkaa jo hengästyttää. Mihin on kiire, olen lomalla, edelleenkin. Istun alas ja hengitän syvään, en aio hukata viime päivien Ajatonta fiilistä, en vielä.

Riemua!

Pääsiäinen

 ...Syödään paljon suklaamunia, pysähdytään heräävän luonnon ihmeitä kummastelemaan, annetaan aikaa rakkaille...

 Suloista Pääsiäistä kaikille!

Kevätlookia etsimässä

Tänä viikonloppuna ei ole tarvinnut nähdä kovasti vaivaa kevätlookin etsimiseen. Kevätlookkia on joka paikassa, kunhan vain silmänsä aukaisee. Sen verran olen kuitenkin henkilökohtaisen lookin eteen tehnyt, että astuin bussiin ja suuntasin kaupunkiin, kampaajalle ja ostoksille.

Tavallinen, tylsä bussimatkakin voi olla pienoisseikkailu erilaisiin tunteisiin ja ajatuksiin, huomasin. Se alkoi jo bussipysäkillä. Seurakseni pysäkille käveli mies, jonka luokittelin samantien" ei heteroksi"... niin ... kyllä me luokittelemme ihmisiä, tietoisesti tai tietämättä. Sitä toista nimitystä en halua käyttää, sillä se on niin leimaantunut haukkumanimeksi, sen kaiku on kovin negatiivinen. Tämä ei ole nyt kannanotto suuntaan eikä toiseen, mielestäni tälle maapallolle mahtuu kyllä kävelemään erilailla suuntautuneet ihmiset. Mutta se, mikä sai aikaan välittömän mielleyhtymän aivojeni mutkaisissa sopukoissa ennenkuin ehdin edes tiedostaa asiaa, oli hänen vaatetuksensa. Se ei mitenkään ampunut yli, oli pikemminkin tyylikäs. Mustat pitkävartiset nahkasaappaat, musta puolipitkä, hyvin istuva nahkatakki, musta nahkainen olkalaukku, tapa kantaa vaatteensa. Niin vähästä syntyy mielikuva. Bussi tuli ajallaan, ajoi minusta ohi tuon miehen kohdalle. Hän käveli pari askelta, sitten hidasti, jäi odottamaan minua ja antoi minun mennä ensin...Voi, miten kohteliasta!  Jo ennestäänkin hyvä mieleni kohosi tuosta eleestä aivan suunnattomasti. Hän olisi aivan hyvin ehtinyt astua bussiin ennen minua, ilman, että se olisi mitenkään ollut etuilua, niin pitkä välimatka meidän välillä oli. Tämä on nyt kyllä asenteellinen lausahdus, mutta sanoisin, että suurin osa miehistä olisi mennyt surutta ensin, ellei sitten ihan yhtä aikaa oltaisi ovelle satuttu. Mitä sitä turhia odottamaan, bussiin vaan ja menoksi, että ollaan ajallaan perillä. Tämä kohtelias ele sai minut lähes vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä on "ei hetero" mies. Ehkä tulkintaani vaikuttaa se, että kohtaamiseni kyseisesti suuntautuneiden miesten kanssa ovat olleet miellyttäviä, he ovat kohdelleet naisia kauniisti, arvostavasti, veljellisesti. Hiukan myöhemmin tulin ajatelleeksi, että entäs, jos olenkin jo tullut siihen ikään/ sen oloiseksi, että minulle jäädään aukomaan ovia, annetaan tietä... hmm...hmm...Minkäslaisen kuvan minua tuntematon ihminen minusta saa, miten minut luokitellaan, mitä viestin ulkoisella olemuksellani...?

Se tietysti riippuu paljolti myös minua katselevan ihmisen iästä. Mitenkähän itse itseni luokittelen, jään miettimään...

Bussissa oli ei tyypillinen suomalainen tunnelma - iloinen puheensorina koko matkan, liekö keväällä ihmisiin sellainen vaikutus. Lähelleni istahti kaksi nuorta äitiä. Toinen oli enimmäkseen äänessä, tunnustan ajatelleeni, että olisi voinut olla vaikka hetken hiljaakin. Hänen suustaan narisevalla stadityylillä puhuttu teksti ei ollut mieltä ylentävää kuunneltavaa... hän moitti tuntemiaan perheitä, heidän tapaansa kasvattaa. Kenen lapset nukkuivat vieläkin vanhempiensa välissä, jossain menivät kaikki koko perhe yhtä aikaa kymmeneltä nukkumaan, kenen lapsilla ei ollut oikeita harrastuksia..jne...Yritys pukea tämä natina sivistyneeltä kuulostavaksi kritiikiksi ei parantanut asiaa, musta pilvi roikkui jokaisen lauseen yllä ja minua alkoi sapettaa. Muistin matkustaneeni tämän naisen kanssa aiemminkin samassa bussissa lähekkäin eikä jutut olleet siitä muuttuneet. Tunsin kiukkua hänen tuntemiensa perheiden puolesta, sääliä hänen puhekumppaniaan kohtaan, joka yritti nähdä valoisiakin puolia toisen arvostelemissa seikoissa. Ja lopulta myös ihan pikkuista sääliä häntä itseään kohtaan... eikö tuolla naisella ole näinkään kauniina kevätaamuna mitään muuta puhuttavaa? Pienen ja kapean katkelman hänen elämäänsä havainneena hänen elämänsä ei vaikuttanut kovin onnelliselta, pikemminkin rajoittuneelta yritykseltä olla jotain muuta kuin "ne muut". Mutta kuten sanoin, pieni hetki hänen elämäänsä ei oikeuta tekemään kovin vahvoja päätelmiä ja kenties ahtaiden rajojen sisäpuolellakin voi olla onnellista? Voihan? Ja asetinkos itseni nyt hänen yläpuolelleen, kun niin kovasti häntä mielessäni moitin? Ärsyttikö asiassa myös se, että saan itseni kiinni toisinaan myös toisten arvostelusta? Käsi sydämmelle. Toisaalta, bussi on paikka, missä ei voi päästä kuunteluetäisyyden ulkopuolelle, vaan toisen paatosta on pakko kuunnella, vaikkei haluaisikaan...

Pääsin sitten lopulta kampaajani käsittelyyn. Kiva vaihtaa kuulumiset, lueskella lehtiä ja samalla saada kohennusta hiuskuontaloon. Erään kolumnin ajatus kolahti. Sen mukaan ihan niin kuin vauvoilla, unelmillakin on laskettu aika. Siihen päästäkseen pitää uskaltaa jättää "ehkäisy" - pelot pois ja unelmia kohti. Unelman odotuksen 9 kuukautta valmistavat ottamaan unelman vastaan. Paitsi että se on jollain tavalla passiivista odottamista, se on myös aktiivista. Sen eteen tehdään valmisteluja, suoritetaan ajatustyötä... ja kun aika on valmis, unelma tulee todeksi. Niin se varmaan on, unelmat harvoin tapahtuvat itsekseen. Pitää uskaltaa unelmoida ja ruokkia niitä, kurkottaa niitä kohti. 

Kaupunkireissuni oli kevätlookin etsijälle muutenkin onnistunut. En löytänyt etsimääni ( kahden viikon päästä oleviin häihin pitäisi löytää päälle laitettavaa), sen sijaan löysin Haloselta unelmieni vadelmanpunaisen trenssin. Ensin vain kävelin ohi, ajattelin, että hinta on varmasti ulottumattomissa. Paluumatkalla kurkkasin kuitenkin hintalappua...ja kas, sen hinta oli alennettu! Sain sen jopa halvalla, 40 euroa laadukkaasta trenssistä on vähän. Ajatella, jos en olisi uskaltanut edes vilkaista hintalappua...

Tänä viikonloppuna kevätlookia on saanut myös pihamaa, eilen kävimme Plantagenissa ostamassa narsisseja ja muutama orvokkikin lähti mukaan. Orvokki on ehdottomasti yksi suosikkikukistani, ehkä ei vähiten sen vuoksi, että se on myös toinen nimeni. Lapsena en siitä pitänyt ollenkaan, se kuulosti Orvolta. Sanana se ei edelleenkään ole niitä kauneimpia, mutta sen merkitys on kaunis.

Etupihaa raivatessani kohtasin myös tämän vuoden ensimmäisen leppäkertun ja unisesti pörräävän mesimassun. Toivottavasti talvitokkurainen ja vielä hiukan holtiton pörrö löysi orvokkieni luokse.

Kevätlookia pitäisi tehdä noille ikkunoillekin, että kevät pääsisi kunnolla sisään... ehkä jo ensi viikolla...

 

Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille!

 

Kova kiire oli leppäkerttusella jonnekin.

Sisäkissamme eivät voineet vastustaa 

raollaan olevan oven kutsua, 

kirkas paiste pistää siristämään silmiä.

Harmaa on oivaltanut kukkien hoidon ytimen, 

niitä pitää kohdella hellästi. 

Tämän lemmikin lehtiä nuoltiin pitkän aikaa...

ja hartaasti.

Missä eilen oli lunta...

... on tänään kevättä! Ihanko tosissaan talvi aikoo nyt vetäytyä kesätauolle? Siltä on tänään ainakin vaikuttanut. En ollut uskoa korviani, kun kuulin jo peipon laulua, arvelin, että keski-ikäistyvät korvani kuulevat omiaan. Vaan uskoa se piti, kun se laulu kuului riemullisena useastakin suusta. Niin äkkiä voi vuodenaika vaihtua. Vielä viime viikolla tuli lunta ja mittari näytti -13 astetta, tänään +7 ja sipulivauvani alkavat heräillä. 

Tervetuloa, on teitä odotettukin!

Voimauttava valokuva

Tämä on minun voimauttava valokuvani, ainakin tällaisena päivänä, kun kura kävelee sisälle, lahkeet hörppivät lätäköistä vettä, taivas on hukannut väripalettinsa ja kaikki energiani tuntuu valuvan sohvatyynyjen väliin. Silloin on mukava sujahtaa takaisin tuohon kuvaan, omenapuun katveeseen, maata valon ja varjon leikkialustana, aistia puutarha, tuntea tuoksut.

Kuva on otettu Loviisassa, jossa järjestetään kesän alussa "avoimet puutarhat"- tapahtuma, aivan loistava kesäpäivän matkakohde. Osa loviisalaisista aukaisee pihansa ja puutarhansa vieraiden tulla, ovat tavattavissa. Suosittelen lämpimästi!

Aivan otettuna

Rakas tyttäreni tuli intoa pirskuen viime sunnuntaina kotiin tallilta. "Äiti, arvaa mitä me keksittiin... me halutaan äiti-lapsi ratsastusleirille..!" ..ja pulputi, pulputi.. juttua tuli siitä, miten, missä, koska. He olivat parhaan ystävänsä kanssa saaneet idean, että nyt äidit ja tyttäret yhteiselle viikonloppuleirille. Kauan ei tarvinnut miettiä, mitä vastaan. Vaikka omat ratsastustaitoni ovat enintään alkeelliset, olen aikuisena käynyt ratsastuksen alkeet ja siitäkin on jo kymmenen vuotta, eikä opetuksen taso kyseisellä tallilla ollut näin jälkeenpäin arvioituna kuin välttävää tasoa, minun ei tarvinnut miettiä vastausta kauaa. Tämä saattaa olla tilaisuus joka ei toistu. Jos nyt arkailisin, vetäytyisin, minua harmittaisi myöhemmin aivan valtavasti. Voisin kuvitella, että aloite tällaiselle leirille saattaisi tulla äidin suusta ennemmin kuin teinitytön. Tätä harvinaista tilaisuutta ei saa hukata... ei, vaikka minua jännittää, miten selviydyn intensiivileiristä. Nöyrin mielin lähden oppia ottamaan ja olen samalla todella otettu siitä, että sain tällaisen arvokkaan tilaisuuden olla tyttäreni kanssa, hänen aloitteestaan. Ihana, rakas, suloinenn, rohkea, haaveileva tyttäreni!

 Pari vuotta sitten keskiaikaisella ratsastusleirillä.