Joulusta jouluun.

Tänä vuonna joulu todellakin pääsi hiipimään nurkan takaa. Paitsi että säät eivät ole olleet joulufiiliksen syntymiselle otolliset, myös koulu piti huolen siitä, että opiskelijan ajatukset pysyvät tiivisti kouluasioissa vielä viimeisellä viikollakin. Meillä oli kaksi tenttiä, joista viimeisin torstaina, juuri ennen loman alkua. Vaan - joulu tuli sittenkin, vaikka perjantai kuluikin melko tohinassa. Siivouksesta pikkuisen tingittiin, mutta siihen ei kukaan kiinnittänyt joulun aikana huomiota, en edes minä. Osasin kaiketi olla armelias itselleni - sinänsä suotuisa kehitys, vaikka olosuhteet tällä kertaa pikkuisen avittivat siihen suuntaan.

Mutta miten se joulu tulikin niin nopeasti. Joulukuusen koristeita esiin penkoessani päivittelin sitä, että juurihan minä jätin näille haikeat jäähyväiset vuoden alussa. Vakuutin niille, että vielä tänä vuonna tavattaisiin. En kyllä arvannut, että joku varastaisi pari kuukautta välistä ja tapaisimme pikemmin kuin aikaisempina vuosina - siltä minusta vahvasti tuntui. Vai onko tämä juuri sitä, mistä " vanhemmat " ihmiset puhuvat, sitä, että vuodet alkavat kulkea vinhempaa tahtia?

Näistä joulun jälkeisistä päivistä olen nautiskellut - viettänyt hitaita aamuja, kotoillut, jättänyt "oikeat tekemiset" oikeampaan ajankohtaan ( ellei pyykin pesua oteta lukuun), oikaissut ruoanlaitossa, jättänyt alehysterian muille ( auto käytiin kyllä päivittämässä uudempaan versioon), en ole edes päiväksi aukaissut verhoja, vaan olemme hyssytelleet hämärissä vapaaehtoisesti ( toisilla se on ollut pakollista sähköjen puuttumisen vuoksi), unohtanut kasvibiologian portfolion loppuunsaattamisen ensi viikolle - ai että on tehnyt hyvää! Minulla ei nyt ole kiire minnekään. 

Joulu, ollaan vielä hetki yhdessä.