Hyvää huomenta, Uusi Vuosi!

... sillä nythän on sinun aamusi vielä, vaikka ajallisesti onkin vuoden ensimmäisen päivän ilta. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi, mutta sallithan, että hiukan muistelen mennyttä vuotta. Älä pahastu, sillä ilman sitä ei sinuakaan olisi. Lupaan, että muistelen sinua sitten vuoden päästä ihan samalla tavalla... mietin yhteisiä ilon aiheita, hupsuja hetkiä, vaiheita, ylä- ja alamäkiä, maisemia ja mietteitä.

Vuoteen 2011 mahtui monenlaista, iloa ja surua, suuria muutoksia, mutta myös vakautta. Juhlimme siskoni nelikymppisiä tammikuussa ja äitini 70-vuotis juhlia maaliskuussa, niitä peräti kahden päivän verran. Ihania ja iloisia juhlia ne olivatkin, haluaisin niin julkaista kuvia noista juhlista, mutta olen blogini alkuaikoina päättänyt, että tunnistettavia kuvia en rakkaistani tänne laittaisi...yritän pitää siitä kiinni, vaikka houkutus olisikin suuri esitellä heitä kaikille, ylpeänä, kuinkas muuten...nämä ovat rakkaitani! Juhlimme myös ihanaisen Puolukkaiseni rippijuhlia elokuun lopussa. Samana päivänä saimme kuulla suloisen isoäitini poismenosta, jäähyväisiä hänelle jätimme syyskuussa, kauneimmassa mahdollisessa syyssäässä. Kaipaus kulkee mukana ja samalla kiitollisuus siitä, että hän sai elää pitkän ja terveen elämän.

Matkustella saimme myös, Maltaa reissasimme ristiin rastiin viikon ajan lokakuun puolivälissä. Saimme viettää lomamme oikein leppeässä säässä, päivän ja yön lämpötila ei juuri eronnut toisistaan, ihana suomalaisen kesän lämpötila! Se matka kyllä ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta taitaa jäädä haaveeksi...

Suuri muutos oli elämääni tulossa, siitä minulla ei ollut aavistustakaan vielä vuosi sitten. Mutta niinkuin usein elämässä, huomaat yhtäkkiä olevasi muutosrytinässä... yksi asia johtaa toiseen ja tämä kolmanteen. Toki sitä olin hautonut jo pitkään jossain alitajunnassa ja välillä tietoisestikin. Se, että se oli niin kirkkaana edessäni yhtäkkiä - se oli Yllätys. Sen jälkeen en enää yhtään miettinyt, päätin, että tuota ovea kolkutan ja jos se avautuu, astun siitä sisälle. Onneksi oli muutamia kuukausia aikaa sopeuttaa itseni ajatukseen opiskelijastatuksesta ja puutarhuriudesta- en halunnut hätiköidä. Nyt mietin, että mitenkäs minä en sitä heti keksinyt... minulla ei ollut käynyt mielessäkään puutarhurin ammatti, vaikka siinä yhdistyvät monet minulle läheiset asiat. Eräänä päivänä hautomistyö vaan oli kristallisoitunut ja Puutarhuri putkahti sisältäni. En ole tätä valintaa katunut, vaikka pieniä Pumpuloitani välillä ikävä onkin... aivan uusi, upea maailma on eteeni avautunut. Ehkei aivan uusi sentään, sillä onhan puutarha ja luonto kiehtonut minua ennenkin, mutta sen monipuolisuus ja luonnon ihmeellisyys on saanut uuden ulottuvuuden ja se pistää välillä haukkomaan henkeä. Ihania uusia ystävyyksiä ja ihmisiä on tämä muutos myös tuonut elämääni, kiitos heistä!

Yllätyksen tuo mennyt vuosi tarjosi vielä viime metreillä, joulu aaton aattona hammaspesulla pojan kanssa huomasin, että minun ja hänen silmät eivät ole enää samalla tasolla... hän katseli minua korkeammalta. Peili todisti saman asian, hän oli mennyt puolella sentillä ohi - ja voi miten nuori mies kasvoi silmissä pari senttiä lisää henkisesti, sitä hän oli odottanut. Pari viikkoa aikaisemmin hän oli ollut vielä sentin lyhyempi. Olen nyt siis pikkuäiti. Toki osasin uumoilla, että tämä talvi sen toisi tullessaan, välimatka meidän päälakien välillä alkoi lyhetä silmissä. Joskus hämmennyn, että kuka tuo pitkä nuori mies on meidän keittiössä... tai niinkuin eräänä iltana sohvalla kirjaa lukiessa ajattelin, että kenen vieraan teinipojan tumma ääni kuuluu poikani huoneesta... onko hänellä vieras? Sitten tajusin, että se onkin oma poikani, joka puhuu puhelimessa. Tämä muutos hänen äänessään oli tapahtunut yhdessä yössä -muutos pikkupojan äänestä teinipojan ääneksi. Siinä piti äidin jälleen järjestellä sisäisiä palikoitaan uuteen järjestykseen. Huomaan tekeväni samalla kiusallisella tavalla, kuin aikuiset minun teiniaikanani tekivät. Juuri niinkuin ajattelin, etten koskaan tekisi omilleni... "Katsokaa, Poika on kasvanut minusta ohi" sanon ylpeänä vieraille... Ja poika katsoo minua,"voi äiti, älä viitti, vähänkö oot nolo..." Silti, jokin pojan huulilla häivähtävässä hymyssä kertoo tyytyväisyydestä. Poikani, minä vaan olen sinusta niin ylpeä, pakahtumiseen asti. Vaikka kasvusi tekeekin kipeää minussa, silti.

Niin, Vuosi 2012, tässä sinulle vähän pohjustusta siitä, missä mennään... toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä ja voin muistella meitä hyvillä mielin vuoden päästä. Lupaan pitää sinusta hyvää huolta, toivottavasti nautit matkasta - minä ainakin yritän parhaani!

Uuden vuoden vietimme kahdestaan mieheni kanssa, 

juustojen ja punaviinin kera.

Uteliasta ja Rohkeaa 

Uutta Vuotta 2012

teille kaikille,

joiden vierailuista blogini saa nauttia!