...sanokaa tämä ääneen, älkää unohtako hesalaista ässää tuossa "siis" sanassa. Tällä tavalla tuumasi eilen Helsingin keskustassa nuori, alta kakskymppinen neitonen toiselle takanani liikennevaloissa. Tämä täti-ihminen hieman hihitteli huppunsa sisällä tuolle nuoren mahtipontiselle, kansainvälisyyttä tavoittelevalle lausahdukselle. Katsoin sanakirjasta, mitä kaikkea sana pitää sisällään, minulle se kertoi päättäväisyydestä. Lujaluontoinen, tarmokas, hellittämätön, luja, epäröimätön... siis tosi päättäväinen! Sellainen minunkin pitäisi olla ja olen etsiskellyt sitä itsestäni tällä viikolla, viime viikon kun annoin mennä vaan, päättömästi. Ystävääni lainaten, söin varastoon, join kahvia pannukaupalla varastoon, istuin ( jos sitä asentoa voi istumiseksi sanoa) sohvalla varastoon, tuumailin varastoon. Hetkittäin olen tällä viikolla onnistunut olemaan päättäväinen...kunnes piparitalon nurkka lipaston päällä, jämäsuklaa teinin huoneessa, herkkujuustopaketti jääkaapissa ( jopa piparitaikina pakastimessa) tulee vastaan - silloin käteni, minulta kysymättä, hamuaa herkkuja ja pistää niitä suuhuni. Tajuan tapahtuneen, kun olen täydessä vaudissa (eli siis vahinko on jo tapahtunut), annan mennä ja siirrän päättäväisyyden herkutteluputken katkaisemisesta huomiseen.
Päättäväinen olen onnistunut olemaan ihan pikkuisen kuitenkin. Olen alkanut siirtää lomaminää arkeen laittamalla herätyskellon soimaan aamulla, tänään jo kahdeksalta, unirytmi vaihtuu pikkuhiljaa arkiseen. Se on ollut varsin kummallinen loman aikana. Vaikka olen mennyt nukkumaan ihan kohtuu ajoissakin toisinaan, herään aamuyöllä pariksi tunniksi valvomaan ja sitten nukun aamulla senkin edestä. Mutta nyt toivottavasti tulee muutos, kun heräänkin aikaisin.
Kasvibiologian portfolion viimeistelyn otin työn alle toissa päivänä, tänään pitäisi jatkaa. Kampaajalla kävin kohentamassa hiuskuontaloa, enkä malttanut enää olla kurkistamatta ohikulkiessani alennusmyyntejä, -70% alkaa olla jo houkutteleva ale, eihän silloin voi enää kulkea liikkeiden ohi? Kaupunkiin lähtiessä jouduin toteamaan tämän totaalisen lomailun saldon... sohvakuosivaatteisiin tottuneen jalat ja vyötärö alkoivat kiljua apua, kun tajusivat, että olin tunkemassa niitä farkkuihin... "me ei mahduta näihin...et voi olla tosissas...täällä tukehtuu..!!!." Onni on, että arki alkaa, farkut ovat hyvä mittari sille, milloin on syytä ottaa niskalenkki kaikenlaisesta herkuttelusta. Arki tarjoaa hyvän selkärangan niskalenkille. Mitenkäs tämä jutustelu taas eksyi herkutteluun... nyt en voi edes sanoa, että "siitä puhe, mistä puute..."
Pisteitä annan itselleni siitä, että olen tämän loman aikana käynyt kuitenkin kävelylenkeillä joitakin kertoja, pari kertaa jopa pitkällä sellaisella. Miinusta siitä, etten ole ollut niin päättäväinen, että olisin myös vesisateella saanut itseni lenkille. Vettähän on satanut aika paljon...
Päättäväisyyttä kohti, satoi tai paistoi!
Nythän on niin, että ryhtiliikkeet ei tunnu miltään, jollei välillä sivua sitä toistakin laitaa. Silloin tuntuu parhaalta, kun löhöily/syöminen/nukkuminen/tekemättömyys alkaa tympäistä ja vapaaehtoisesti alkaa palauttaa itseään ruotuun.
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta ja paljon uusia positiivisia haasteita sinullekin!
Aivan mielettömän hieno näkökulma!!! Olen lähellä sitä tympäisyhetkeä, se tietysti viittaa siihenkin, että loma on tehnyt tehtävänsä.
VastaaPoistaHaasteita on tulossa, riisuin juuri kuusen ja melkein meinasi hirvittää, mitä kaikkea minun pitäisi osata/oppia ensi kuuseen mennessä... Mutta jos ajattelee päivän kerrallaan, ei niin hengästytä.