Idolien aika

Tyttöni on siinä iässä. Iässä, jossa ihastutaan etäisiin ja saavuttamattomiin. Idoleihin. Jotenkin herkkää ja koskettavaa aikaa, suloista seurattavaa. Taannoin hän sai lentokentältä puhelinsoiton toiselta näistä idoleistaan. Ystävänsä oli mennyt kentälle kytikselle, oli saanut tietoonsa, että pojat ovat kuvauskeikalla Suomessa. Odottaminen palkittiin, pojat karkasivat turvamiehiltään pienen faniryhmän luo ja ystävä sai toisen näistä soittamaan tytölleni...Portaat kolisten hän tuli alas huoneestaan, hehkui intoa..."äitiiii... mä en usko tätä, mä puhuin J:n kanssa puhelimessa...en mä paljon ymmärtänyt, mitä se sanoi, mutta...". Niin söpöä, kaikessa viattomuudessaan.
Tämä viikonloppu on yksi hänen unelmiensa täyttymys -pitkään suunniteltu ja hartaasti odotettu. Hän pääsee "poikien" kolmelle keikalle. Yksi täällä Suomessa, kaksi Virossa. Tämä on ylipäänsä ensimmäinen kerta, kun hän pääsee minkään bändin keikalle. Viroon lähtee pari vanhempaa mukaan, Helsingin keikalle menevät porukalla, yhden tytön aikuinen isosisko mukanaan. Ja minä-äiti haen tytön tietenkin konsertin jälkeen turvallisesti kotiin. Tytöt lähtivät jo aamulla kentälle irlantilaisia fanityttöjä vastaan ja kuinka ollakaan, törmäsivät siellä myös näihin idolipoikiin, heidän lentonsa tuli kentälle samoihin aikoihin. Sain viestin tytöltä "Matkalla Helsinkiin. Jedit tuli ja meni ja sain kuvat niitten kaa ja nimmarin J:lta. Tää on hullua ja outoa! "... Minutkin huolitaan mukaan tähän tytön ensimmäiseen tämänlaatuiseen elämykseen... Olen otettu...
Siellä he nyt ovat odottaneet puolipäivästä lähtien, jonottavat pakkasessa saadakseen hyvät paikat...mukaan pakkasi evästä, termariin teetä, lämpimiä vaatteita. Pikkuiseni kasvaa isoksi.