lauantai 22. syyskuuta 2012

Luovuuden lähteillä

Loppukesä ja alkava syksy on ollut antoisaa, mutta myös yllättävän rankkaa. Opiskeluissa olemme nyt vihdoin päässeet sidontatöihin - luovuutta on saanut käyttää ihan niin paljon kuin sitä on irronnut. Ja on sitä irronnutkin, vaan muualle sitä ei sitten ole riittänytkään. Blogi on saanut huilailla ihan rauhassa ja odotella omistajansa harvoja visiittejä, koti on piiloutunut erilaisten tavararöykkiöiden taakse, puutarhaparkakin pärjäilee omin voimin... Kahdeksan tuntia päivässä luovuuden lähteillä, inspiraation kourissa tai sitä etsien vie voimat inspiroitua muusta. Päivän rutistus ei jätä välttämättä edes iltaisin, on sisäinen pakko lähteä ulos, sukeltaa syksyn värimaailmaan, miettiä päivällä tehtyä ja vaihtoehtoisia ratkaisuja, työstää opittua kotona, harjoitella, harjoitella, harjoitella. Onneksi luonto ja oma pihanen on tarjonnut vielä riittävästi harjoittelumateriaalia, silti on leikkokukkaa kannettu myös marketeista ja kukkakaupoista. Takapihan terassilla on ämpäri ja maljakko tolkulla kerättyä materiaalia. ( joista osa jo edesmenneitä, mutta kukaan ei inspiroidu heittämään niille hyvästejä, vaan ne lojuvat haisevassa vedessään, koska minulla on tärkeämpää tekemistä...). Olen huvittuneena sanonutkin ihmisille, että saan varmaan kohta kylällä erikoisen maineen... "tiedättekö sen punatakkisen nainen, joka kulkee sekatöörit tai kukkaveitsi kädessään peltoja ja ojanpohjia karahkoita ja kuivuineita hevonhierakoita kantaen keskittynyt ilme kasvoillaan... omituinen! ". Onneksi kylämme ei ole pieni, lohduttaudun sillä, että tuo auto ei ole ennen ajanut ohitseni varmaankaan, ja tuo koiranulkoiluttaja on ihan toinen, kuin eilinen. Että mahdollisuus sille, että sama ihminen näkisi peräkkäisinä päivinä minut ojia tonkimassa on äärimmäisen pieni...
Tämä on sitä, mitä olen odottanut ja kaivannut, että saan käyttää aikaani luomiseen, inspiroitumiseen. Nautin siitä, että löydän uusia värimaailmoita, pintoja, muotoja. Jokainen päivä opettaa jotain uutta. Raskasta, vaikkakin antoisaa on se, että mylly pyörii päässä myös vapaa-ajalla. Koulupäivän jälkeen kotiin ajaessa lienen liikenteelle vaaraksi, sillä katse pyyhkii maisemaa..."wau, mikä väri tuolla on, pitäiskö pysähtyä...", on vaikea keskittyä maantien harmaaseen, sillä silmät ovat virittäytyneet värien näkemiselle. Nukkumaan mennessäkin saattaa joku työ hakea muotoaan ja ongelma ratkaisuaan. Opettajat tosin lohduttavat, että se on ohimenevää, tämä se kuuluu oppimisprosessiin... Siitä olen iloinen, haluan olla prosessissa, vaiheessa, jossa tästä ei vielä ole tullut Työtä, vaan olen jatkuvalla Löytöretkellä. Päivät ovat yhtä Flow:ta isolla äffällä. Välillä tosin tuskaista ja hikistä sellaista. Tunnit hujahtavat, eikä huomaa / malta lähteä kahvitauolle, opettaja joutuu oppilailleen sanomaan välillä "irti", että ehtivät lounasaikaan syömään. Viisautta on pitää taukoja, sillä sen jälkeen näkee työnsä jälleen uusin silmin... "mutta minä vielä tämän kukan laitan, ja nysvään vähän tuosta ja jos ihan pikkuisen vielä tuota siirrän..."
Minä olen biedermeier-piipertäjä (kts. biedermeierkimppu - paljon yksityiskohtia), yksityiskohtia voisin säätää loputtomiin, vaan työn valmistumisen kannalta se ei ole järkevää. Olen joutunut opettelemaan vahvaa priorisointia, sitä, mikä on olennaista ja mikä ei - työn lopputuloksen kannalta. Vielähän taloudelliset seikat eivät sanele töillemme ehtoja, mutta valitettavasti työelämässä on sellainenkin pointti... töillä on määräaika, aika, jossa ne pitäisi saada valmiiksi, että se olisi taloudellisesti järkevää. Mutta vielä en mieti sitä, en, vaan annan itselleni ajan oppia miettimällä, pohtimalla, tutkimalla. Uskon, että nopeus kasvaa opitun myötä.


...kuvia muutamista syksyn töistä...



ihan ensimmäisiä töitä, pyöreitä kimppuja


  
...lähikuvaa...

 ensimmäinen pyöreä asetelma
 osa kotona harjoittelutyönä
 terassipöydälle tehtyä asetelmaa


 ensimmäinen iso asetelma jalkamaljaan,
muu, paitsi neilikat, ovat luonnon omia antimia.

 luonnonmateriaaleista tehtyyn 
kimppupohjaan tehty kimppu

tein minä kimppupohjan pajupuusta...
ja kimpun siihen.

korkea (n.130 cm) buffapöytäasetelma


Surusidonta on ollut aiheemme jo useamman viikon, niistä tehnen oman kuvakavalkadin.




13 kommenttia:

  1. Oih! Jos minä osaisin tehdä jotain noin kaunista, en varmaan ikinä malttaisi mitään muuta tehdäkään!

    VastaaPoista
  2. se tässä on vähän vaarana ;D ...

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania kimppuja.
    Minustakin olisi ihana osata tehdä tuollaisia kimppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on enimmäkseen oikein mukavaa, värit ovat terapiaa :). Toivottavasti siitä ei mene maku ja into katoa, jos/kun sitä alkaa työkseen tehdä...Mutta suotta kai sitä vielä murehtia, elän hetkessä ja nautin :).

      Poista
  4. Kauniita ovat...Olet siis hyvä oppilas, kun olet oppinut jo noin erilaisia ja upeita kimppuja ja asetelmia tekemään. Erikoisesti tuo, jossa on pajua on kaunis mielestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MaMMeli... minäkin tykkään siitä :). Täytyy kiitosta antaa myös meidän opettajille, meillä on ihan alansa huippusellaiset, ennakkoluulottomat ja innovatiiviset :).

      Poista
  5. Sinä onnellinen saat puljata kauneuden parissa. Se on MERKITYKSELLISTÄ. Minulla etsikkoaika uramielessä, joten iloitsen puolestasi flow:n ja luovuuden lähteillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sun juttu löytyy vielä kyllä, kunhan muhimisaika on ummessa :)... Onnea etsintään!

      Poista
  6. Voi ihanaa, miten innostuneelta ja onnelliselta kuulostat valinnastasi!! Niin kauniita kimppuja...erityisesti rakastuin tuohon "pajupuupohjaiseen" kimppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen todellakin iloinen, että olen lähtenyt tälle tielle... Tuo pajupohjainen kimppu on näistä minunkin suosikkini :).

      Poista
  7. Tulinpa toivottelemaan Eloiselle ihanaa joulunalusaikaa!! On ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei...kiitos <3...mullakin on ikävä tänne, oikein harmittaa, kun en oo ehtinyt tätä puolta hoitaa yhtään :/ ... nytkin mennyt pari viikkoa, etten ole kenenkään blogiin kurkkinut, saatika omaani... yritän piakkoin poikkeilla, vieroitusoireita!

      Poista

kivaa kommenttia