keskiviikko 18. elokuuta 2010

Murrosikää-kaiken ikää?

Voi että. Pentu kasvaa niin nopeasti. Viime viikolla totesimme, että pennulla on sitten ensimmäinen juoksu. "Ei vielä, ei ole mahdollista, sehän on pieni vauva, vasta vajaa puolivuotta" oli ensimmäiset jarruttelevat ajatukset. Tiedän, kuulostaa sentimentaaliselta. Ihan samanlaisia ajatuksia oli, kun tyttären murrosikä alkoi reilu kahdeksan vuotiaana...Voi ei! Hän on vasta lapsi, ei kai meillä ole kohta ovia paiskova, poikien perässä juokseva neitonen. Ei ollut, eikä ole vieläkään, vaikka hän on nyt 14-vuotias. Osaa hän sanoa "ärr" tai "pöh!" ja polkaista jalkaa, mutta muita oireita käyttäytymisessä ei vielä ole ollut. Fyysinen olemus vaan alkoi muuttua jo niin varhain - se oli ja on kuulema täysin normaalia nykypäivänä. Vasta, jos merkkejä ilmenee alle 8-vuotiaana, on syytä tutkia asiaa.
Toki tiesin, että tyttökoirilla tulee juoksunsa ja ihmistytöillä murrosikä. Mutta että näin varhain, se pääsi yllättämään täysin puun takaa. Pum! - ja äiti-ihminen huomasi itsekin elävänsä eräänlaista murrosikää. Äitiys ei ole staattinen olotila, se haastaa muuttumaan, sopeutumaan ja kehittymään alinomaa. Hyvä kai niin. Tosiasioilta ei voi ummistaa silmiään, niiden pitää antaa tehdä työnsä, niin äidissä, tyttäressä kuin pennussakin. Ja onneksi on murrosikä! Olisi kamalaa, jos yhtenä aamuna, täysin varoittamatta, lapsen huoneesta tulisikin täysin valmis, aikuinen tytär, nainen. Siinä sitä vasta sopeutumista tarvittaisiinkin. Luonto on viisas lempeässä hitaudessaan, vaikka minä yllätettynä väittäisinkin sen aikatauluja kiivaaksi. Mutta onneksi en saa päättää moisista asioista, voi olla, etten koskaan olisi mielestäni riittävän valmis muutosten kohtaamiseen.  

lauantai 7. elokuuta 2010

Yöllinen vieras - ja sen seuraamukset

Tämä tapahtui eräänä helteisenä yönä, juuri, kun olin siirtynyt tukahduttavan kuumasta yläkerrassa olevasta makuuhuoneestamme alakertaan, saadakseni nukuttua. Kului muutama minuutti. Kohta kuulin askeleet portaissa, neljätoistavuotiaani tuli alakertaan : " äiti, mun huoneessa lentelee lepakko... se pitää sellaista sirinää ja Viiru yrittää saada sitä kiinni!!" Olin aivan varma, että tyttö näkee unta, että lepakko, eihän sellainen sisään tule. Ehdotin tyttärelleni tätä, mutta hän vain sinnikkäästi pysyi kannassaan, vaikutti olevan aivan hereillä ja pyysi katsomaan. Nousin ylös ja ajattelin, että lähdenpä nyt sitten toteamaan tämän unennäön. Jo matkalla portaissa kuulin outoa, voimakasta sirinää... Joku siellä tosiaan oli. Huoneen ovelta näin, että kissa oli saanut lentäjän laskeutumaan ja tuntui olevan vähän hämillään, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Lepakko makasi matolla, suu ammollaan auki ja piti äänekästä sirinää. Hädissään raukka. Nappasin kissan pois, kissa oli kovasti kiihdyksissä, täynnä saaliin saaman petoeläimen paloa. Meidän oli pakko sulkea se toiseen huoneeseen, tytön piti vielä pitää oven salvasta kiinni, sillä tämä mirri se osaa aukaista ovet pomppaamalla salpaan. Herätin mieheni, ajatuksella "tee sille jotain". Hän istui alas, hetken hämmästeltiin, mistä kummasta vieraamme oli tullut, otettiin pari kuvaakin. Yllättävän söpö eläin. Sitten mies heitti paidan otuksen päälle, kokosi hellästi paidan kasaan ja kuljetti sen terassille, sinne se jäi.
Söpöys haihtui mielestäni aika pian episodin jälkeen. Kun pääsin petiin ja suljin silmäni, mieleen tulivat kaikki kauhukertomukset lepakon levittämistä taudeista - eikä vähäisimpänä ollenkaan vesikauhu. Hoksasin samalla, että käsivarsiani kirveli - kissa oli kiihdyksissään saanut kynsillään pari pintanaarmua aikaan. Nousin ylös, pesin käteni saippualla ja desinfoin naarmut. Takaisin sänkyyn. Ei tullut uni. Oli pakko nousta ylös ja avata kone, googlata lepakko ja rabies. Niitä sitten öiseen aikaan lueskelin. Lepakot todella saattavat levittää tautia, mutta Suomi on periaatteessa rabiesvapaa maa. Yöllä en vielä saanut selville sitä tietoa, mikä myöhemmin vähän helpotti - Suomessa lepakoilla ei ole koskaan tavattu ihmisiin tarttuvaa rabiesta, ainoastaan lepakoiden omaa rabiesta, jonka ei pitäsi tarttua muihin eläviin. Edellisen kerran tätäkin rabiesta on tavattu noin kaksikymmentä vuotta sitten. Ainoat 2000-luvulla sattuneet rabieslöydöt ovat olleet epämääräisin paperein ulkomailta tuoduilla lemmikeillä, Venäjällä tuodulta hevosella ja Kiinasta tuodulta koiralla. Mutta tätähän en tiennyt vielä yöllä. Mietin mahdollisen taudin aiheuttajan siirtymistä lepakko -> kissa -> minä. Vaikkei kissassa näkynytkään ulkoisia vaurioita, enhän voinut olla varma, oliko kissan kynsissä esim. lepakon sylkeä, jonka välityksellä pöpö voisi siirtyä.
Aamulla lepakko löytyi terassilta kuolleena. Kissa oli siis vaurioittanut sitä riittävästi, vaikkei selviä ulkoisia merkkejä siitä näkynytkään. Mielikuvat rabieksesta vaivasivat niin, että päätin soittaa terveysneuvontaan. Siellä kohtasin hämmentyneen hiljaisuuden. Hoitaja totesi, että hän ei nyt todellakaan tiedä, miten pitäisi toimia, eikä tienneet hänen kolleegansakaan. Neuvoivat soittamaan Aurooran infektiotautien klinikalle. Sieltä vastattiin, ettei heillä ole nauvontanumeroa, miettivät hekin hetken, mikä olisi viisasta ja neuvoivat soittamaan omaan terveyskeskukseen. Sinne sitten soitin seuraavaksi. Kovin olivat hiljaisia sielläkin, mutta pyysivät välittömästi käymään, sanoivat vielä, ettei minun tarvitse ottaa vuoronumeroa, voisin tulla suoraan koputtamaan tietylle ovelle. Siellä minua oli vastassa kaksi terveydenhoitajaa, sanoivat, että pääsen jonon ohi seuraavaksi päivystävälle. Vielä käytävällä odotustilassa istuessani kävi kaksi terveydenhoitajaa varmistamassa ja sanoivat, että pääset ihan kohta. Toinen sanoi, että tämä on niin mielenkiintoinen tapaus. Ilmeisesti. Vaikka olen lähes aina saanut hyvää palvelua terveyskeskuksista, tämä oli jo todella henkilökohtaista huolenpitoa. Tai sitten terveyskeskuksessa oli ollut yllätyksetön, tylsä kesä. Pääsin sitten pian lääkärille, joka soitti sinne Aurooran infektiotautien klinikalle konsultaation. Sieltä asiaa tuntevampi lääkäri sanoi, ettei ole aihetta aloittaa rabiesrokotussarjaa. Tartuntariski on niin pieni, vaatisi pureman ja sylkikontaktin. Siihen sitten päädyimme lääkärin kanssa - ei rokoteta.
Seuraavaksi soitin eläinlääkäriin, kysyäkseni, miten toimia kissan kanssa, tarvittaisiinko rokotus. Henkilö sanoi soittavansa kohta takaisin. Niin soittikin ja suosittelivat rokotetta mitä pikimmin ja kertoivat vielä, että jos haluamme päästä varmuuteen mahdollisesta taudista, lepakon voisi lähettää Eviralle tutkittavaksi. Vähän minua mietitytti se, että ihmiselle ei rokotusta suositeltu, mutta eläimen se piti ottaa, miksi, jos kerran vaaraa ei ole... En ollut hysteerinen, mutta koska asia vaivasi edelleen, se JOS tämä lottovoittoon verrattava mahdollisuuus olisikin osunut kohdalleni, haluaisin saada sen tietooni mahdollisimman varhain. Niinpä päätin, että asiahan viedään loppuun asti. Ihana mieheni otti velvollisuuden vastaan ja hoiti lepakon viimeiselle matkalleen pikana kohti Oulua Matkahuollon mukana, kylmäkallet seuranaan Aino-jäätelön muovipakkauksessa. Tämänkin selvittämiseen tarvittiin muutamat yhteydenotot ja puhelinsoitot. Sikamaisen kalliiksi tuli viimeinen matka - 40 euroa, eikä edes matkustamon puolella! Selvitys työ kannatti, sillä minun ei tarvitse enää pähkäillä tätä asiaa - lepakko todettiin raivotautivapaaksi. Huh, vaikka se todennäköisin vaihtoehto olikin.

Tulipas tästä pitkä purkaus - onnea sinulle, joka jaksoit viimeiselle riville asti ;).

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Ohje hyväxi elämän tavax, vuodelta 1796

Tämän tiesi joku jo vuonna 1796, käypä ohje reilut kaksisataa vuotta myöhemminkin...

PIETARI RAUTASEN MANIFESTI "OHJE HYVÄXI ELÄMÄN TAVAX" vuodelta 1796.

Teesi I. Ei cotonas pidä soiman yxicän cuku-kello
Teesi II. Ei työhön pidä menemän enne cuin cylän raitti on ruhcast vapaa
Teesi III. Kesci-päivän ruax pidä ihmisen syödän hyväx tecevä colmen sortin atria rauhass ystäväide cera
Teesi IV. Rua jälce pitää ihmisen lepämän eli nuccuman neljännes- tahi puoli-dundia
Teesi V. Työstä cotians palada täydy enne kuin cylän raitti käy ruhcast ahdaxi
Teesi VI. Ystäväd pidä sinu aina kerran cuucaudes cutsua colmen eli neljän sortin hyväl rual
Teesi VII. Cotoas pidä sun poies ajaman pirun-myrkky eli turha-medeli ia sijaan ciriasto-cortti hankita
Teesi VIII. Ihmise on mieltä ja korvad sangen tärciä raicasta ennen culumattomin soidoin ia lauluin

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Pilviporinoita

Nyt on sitten kaksiviikkoinen reissu takana, paljon ihania kesätunnelmia plakkarissa talven varalle. D-vitamiiniakin tuli varmasti riittävä annos, siitä piti aurinkoinen huolen - eikä tässä vieläkään kaikki, huomenna kuulema lisää.
Mökkiviikon pilvipongaus ei oikein onnistunut, oppaasta huolimatta. Vika ei niinkään ollut kansien välissä, vaikka minusta sen perusteella pilvien bongaus onkin kovin...katsojan tulkinnasta kiinni. "Vika" oli siinä, että laiturilla maatessa näin vain sinistä taivasta enimmäkseen ja muutaman hahtuvaisen pilvivauvan siellä täällä. Ne määrittelimme kumpupilviksi, jotka etsivät toisiaan liittyäkseen isommiksi kumpupilviksi. Iltaisin saattoi taivaanrannassa näkyä kumpukerrospilveä, varmaan aurinkoa peittelemässä. Kovin surullinen en tosin ollut tämän pilvipongauksen lievästä epäonnistumisesta, laiturilla makoilu maistui muutenkin :). Auringon lämmittävä läsnäolo, ponttoonilaiturin hiljainen keinunta ja leppeän kesätuulen kuiskaus iholla saattoi lomaihmisen autuaaseen tilaan. Mietin, saavuttaako ihminen silloin olotilan, joka muistuttaa kohdussa olo ajoista...
Toisella viikolla olimme itäisen Suomen lisäksi myös Pohjanmaalla lähempänä Oulua. Siellä pilvien bongaus on antoisaa... Pilviä näkyy koko lakeuden mitalta. Toisinaan taivas tarjoaa mahtavaa pilvidraamaa - kauniin kesäpäivän muuntumisen ukkosmyrskyksi saattaa päästä seuraamaan pilvi pilveltä. Toinen laita vielä paistaa, toinen jo uhkaa, pian koko lakeus on yhtä salamaniskua ja murinaa, sitten alkaa toiselta laidalta taas kirkastua... Yhtä näyttävää on kyllä koko taivaankannellinen kumpupilviä, toisinaan ne matkaavat kannen halki kiltisti jonossa, toisinaan ne ovat vallattomasti pitkin poikin. Ainut hetki, milloin on vaikea nähdä koko lakeuden mitalta aukeavaa taivaankantta kauniina, on päivä, jolloin taivas on elottoman harmaa... Silloin todella saattaa tuntua siltä, että taivas roikkuu niskassa, valoa ei näy missään. Pieni pala harmaata taivasta, jota kaupungissa ja mäkisemmässä osassa Suomea hetkittäin näkee, on täysin kestokyvyn rajoissa Pohjanmaan ankean harmaaseen pilvivilttiin verrattuna.
Kotiin tulomatkalla tyttäreni bongasi auton lasikaton läpi palleropilviä - se kyllä kruunasi pilvienbongausviikot, ne ovat kuulema harvinaista herkkua!
Katse kohti taivaita tai kuten tässä mieheni kuvaamassa allaolevassa kuvassa, kohti veden pintaa!

torstai 8. heinäkuuta 2010

Laitureille ja laitumille!



Eloisen eteisessä on nyt matkalaukut pakattuna, silmissä siintää kirkkaat vedet ja vehreät niityt. Matkalaukkuun olen pakannut tavanomaisten tarpeellisten ja turhakkeiden lisäksi pari pokkaria, kotimaisia tällä kertaa, Enni Mustosta ja Virpi Hämeen- Anttilaa, sekä ehdottomasti tärkeimmän  -Pilvibongarin taskuoppaan! Siihen aion hartaudella perehtyä laiturilla maatessani, sillä hetkellä ei voi olla mitään tähdellisempää tekemistä kuin tähyillä taivaalle ja miettiä pilviä. En tosin sadepilviä kuin ehkä pieninä kuuroina :). Vaikka voisihan se olla virkistävä elämys maata laiturilla rankkasateen pauhatessa ympärillä, ehkä kokeilen sitä, jos se kohdalle sattuu ja on riittävän lämmintä. Sitten vaan tuumailen: " ahaa... että tämmöinen pilvi tämä" ;).
Yläkuvassa pioni puutarhastani, vähän värikäsiteltynä. Sen myötä pienelle kesätauolle lähden minä, eteinen on silti auki kävijöille :). Nautitaan Suomen suvesta!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Varjoja paratiisissa

Pienen puutarhani ylle on langennut varjo. Ihan toisenlainen kuin nämä kauniit kukkien varjot. Kirvan näköinen varjo, vaan, sääli kyllä, ei sen kokoinen. Se on kirvalegioonan kokoinen!
Se yhdyskunta ei ole voinut saada alkuansa muutamasta yksilöstä, olen varma, että sinne on lehahtanut oikea legioona niitä kerralla, niin paljon niitä on... Ja eilen huomasin, että etupihan kriikunassa taitaa olla samanlaiset pirskeet käynnissä. Nyyh. En usko, että vesisuihkulla saa enää mitään olennaista kohennusta aikaiseksi...Lehtiä ja kirvoja on puussa aivan liikaa.Yritin niin tunnollisesti tarkkailla kukkia kirvojen ja muiden ötököiden varalta, kääntelin niiden lehtiä ja tarkkailin vointia. Vaan enpä tajunnut katsella yläilmoihin. Asian huomasin vasta muutamia päiviä sitten, kun käyskentelin luumupuun läheisyydessä ja aloin ihmetellä, mistä tippuu pisaroita, vaikka ei edes sada. Katsahdin kummissani ylöspäin ja huomasin, että kirvat syövät luumupuun lehtiä kuola suupielistä valuen! Onneksi niille eivät taida kelvata nuo luumun hedelmät - puu on aivan raskaana raakileista. Mutta loppukesästä puu saattaa olla aika surkean näköinen muuten. Toivottavasti kirvat eivät intoudu muuttamaan muualle pieneen paratiisiini, vaan että luumunlehdissä riittää ahmittavaa koko kesäksi!

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kesäisiä hetkiä

Meillä on jo kolmen vuoden perinne käydä juhannuspäivänä pullakahvilla Pitkäkoskella "juhannuskiveksi" nimeämällämme kivellä. Pullat ovat tietenkin juuri paistettuja, pullamestarina mieheni. Tänä vuonna meillä oli pentukin mukana, joten emme voineet mennä istumaan ihan sille kivelle, jolla yleensä istumme - se kun on koskessa. Tyydyimme sen viereisiin, rannalla oleviin kiviin ja pentukin löysi hetkeksi omansa. Selkeästi se oli vähän hämmentynyt tuosta juoksevasta vedestä, hiukan levotonta oli sen oleminen ja kahvit hörpättiin nopeammin kuin tavallisesti :). Nuo metsäkurjenpolvet ( tai niiksi niitä luulen) ovat Pitkäkoskea ympäröivältä luonnonsuojelualueelta. Paikka on kyllä keidas keskellä "metropolia", olemme etuoikeutettuja, kun meillä on luonto vielä lähellä!

 2-vuotis hääpäivää vietimme maanantaina. Minä halusin vuorostani järjestää jotain sille päivälle, joten kutsuin mieheni kello neljäksi Lasipalatsin eteen, josta alkaisi "häämatka". Hain matkaevääksi Hesarin jutun innostamana eväskorin maatilatori Eat&Joysta. Kori sisälsi kaikenlaisia kotimaisia pientuottajien tuotteita - paria erilaista juustoa, luomupalvia, kirnuvoita, kokonainen leipä, jonka sai itse valita tiskistä, erinomaista viherherukkamarmeladia, kilifudgea (nam,nam), intiaanilakritsia ja mitä mainiointa kuusenkerkästä tehtyä kuohujuomaa. Kori kuului hintaan, suomalaista käsityötä sekin. Piknik-korin hinta oli ehkä hiukan korkea kahdelle (92 euroa) , kori kun oli suunniteltu 3-4 hengelle. Tosin, kotiin tuotavaakin jäi ja tuotteet olivat aivan ensiluokkaisia. Ainut miinuspuoli hinnan lisäksi oli se, että tuoretuotteita ei ollut ollenkaan. Ostimmekin sitten mansikoita kauppatorilta. Kori kyllä juhlisti mukavasti "häämatkaamme", joka suuntautui Suomenlinnaan. Ja koska piknik-korin ostamisesta ei tule varmaankaan tapaa, se teki retkestä ainutlaatuisen. Sääkin oli mukava, kovasta tuulesta huolimatta. Alla kuva Suomenlinnasta, kameran objektiivi vaan lakkasi tarkentamasta, joten tämä taisi jäädä lähes ainoaksi siellä otetuksi kuvaksi.