Tämä tapahtui eräänä helteisenä yönä, juuri, kun olin siirtynyt tukahduttavan kuumasta yläkerrassa olevasta makuuhuoneestamme alakertaan, saadakseni nukuttua. Kului muutama minuutti. Kohta kuulin askeleet portaissa, neljätoistavuotiaani tuli alakertaan : " äiti, mun huoneessa lentelee lepakko... se pitää sellaista sirinää ja Viiru yrittää saada sitä kiinni!!" Olin aivan varma, että tyttö näkee unta, että lepakko, eihän sellainen sisään tule. Ehdotin tyttärelleni tätä, mutta hän vain sinnikkäästi pysyi kannassaan, vaikutti olevan aivan hereillä ja pyysi katsomaan. Nousin ylös ja ajattelin, että lähdenpä nyt sitten toteamaan tämän unennäön. Jo matkalla portaissa kuulin outoa, voimakasta sirinää... Joku siellä tosiaan oli. Huoneen ovelta näin, että kissa oli saanut lentäjän laskeutumaan ja tuntui olevan vähän hämillään, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Lepakko makasi matolla, suu ammollaan auki ja piti äänekästä sirinää. Hädissään raukka. Nappasin kissan pois, kissa oli kovasti kiihdyksissä, täynnä saaliin saaman petoeläimen paloa. Meidän oli pakko sulkea se toiseen huoneeseen, tytön piti vielä pitää oven salvasta kiinni, sillä tämä mirri se osaa aukaista ovet pomppaamalla salpaan. Herätin mieheni, ajatuksella "tee sille jotain". Hän istui alas, hetken hämmästeltiin, mistä kummasta vieraamme oli tullut, otettiin pari kuvaakin. Yllättävän söpö eläin. Sitten mies heitti paidan otuksen päälle, kokosi hellästi paidan kasaan ja kuljetti sen terassille, sinne se jäi.
Söpöys haihtui mielestäni aika pian episodin jälkeen. Kun pääsin petiin ja suljin silmäni, mieleen tulivat kaikki kauhukertomukset lepakon levittämistä taudeista - eikä vähäisimpänä ollenkaan vesikauhu. Hoksasin samalla, että käsivarsiani kirveli - kissa oli kiihdyksissään saanut kynsillään pari pintanaarmua aikaan. Nousin ylös, pesin käteni saippualla ja desinfoin naarmut. Takaisin sänkyyn. Ei tullut uni. Oli pakko nousta ylös ja avata kone, googlata lepakko ja rabies. Niitä sitten öiseen aikaan lueskelin. Lepakot todella saattavat levittää tautia, mutta Suomi on periaatteessa rabiesvapaa maa. Yöllä en vielä saanut selville sitä tietoa, mikä myöhemmin vähän helpotti - Suomessa lepakoilla ei ole koskaan tavattu ihmisiin tarttuvaa rabiesta, ainoastaan lepakoiden omaa rabiesta, jonka ei pitäsi tarttua muihin eläviin. Edellisen kerran tätäkin rabiesta on tavattu noin kaksikymmentä vuotta sitten. Ainoat 2000-luvulla sattuneet rabieslöydöt ovat olleet epämääräisin paperein ulkomailta tuoduilla lemmikeillä, Venäjällä tuodulta hevosella ja Kiinasta tuodulta koiralla. Mutta tätähän en tiennyt vielä yöllä. Mietin mahdollisen taudin aiheuttajan siirtymistä lepakko -> kissa -> minä. Vaikkei kissassa näkynytkään ulkoisia vaurioita, enhän voinut olla varma, oliko kissan kynsissä esim. lepakon sylkeä, jonka välityksellä pöpö voisi siirtyä.
Aamulla lepakko löytyi terassilta kuolleena. Kissa oli siis vaurioittanut sitä riittävästi, vaikkei selviä ulkoisia merkkejä siitä näkynytkään. Mielikuvat rabieksesta vaivasivat niin, että päätin soittaa terveysneuvontaan. Siellä kohtasin hämmentyneen hiljaisuuden. Hoitaja totesi, että hän ei nyt todellakaan tiedä, miten pitäisi toimia, eikä tienneet hänen kolleegansakaan. Neuvoivat soittamaan Aurooran infektiotautien klinikalle. Sieltä vastattiin, ettei heillä ole nauvontanumeroa, miettivät hekin hetken, mikä olisi viisasta ja neuvoivat soittamaan omaan terveyskeskukseen. Sinne sitten soitin seuraavaksi. Kovin olivat hiljaisia sielläkin, mutta pyysivät välittömästi käymään, sanoivat vielä, ettei minun tarvitse ottaa vuoronumeroa, voisin tulla suoraan koputtamaan tietylle ovelle. Siellä minua oli vastassa kaksi terveydenhoitajaa, sanoivat, että pääsen jonon ohi seuraavaksi päivystävälle. Vielä käytävällä odotustilassa istuessani kävi kaksi terveydenhoitajaa varmistamassa ja sanoivat, että pääset ihan kohta. Toinen sanoi, että tämä on niin mielenkiintoinen tapaus. Ilmeisesti. Vaikka olen lähes aina saanut hyvää palvelua terveyskeskuksista, tämä oli jo todella henkilökohtaista huolenpitoa. Tai sitten terveyskeskuksessa oli ollut yllätyksetön, tylsä kesä. Pääsin sitten pian lääkärille, joka soitti sinne Aurooran infektiotautien klinikalle konsultaation. Sieltä asiaa tuntevampi lääkäri sanoi, ettei ole aihetta aloittaa rabiesrokotussarjaa. Tartuntariski on niin pieni, vaatisi pureman ja sylkikontaktin. Siihen sitten päädyimme lääkärin kanssa - ei rokoteta.
Seuraavaksi soitin eläinlääkäriin, kysyäkseni, miten toimia kissan kanssa, tarvittaisiinko rokotus. Henkilö sanoi soittavansa kohta takaisin. Niin soittikin ja suosittelivat rokotetta mitä pikimmin ja kertoivat vielä, että jos haluamme päästä varmuuteen mahdollisesta taudista, lepakon voisi lähettää Eviralle tutkittavaksi. Vähän minua mietitytti se, että ihmiselle ei rokotusta suositeltu, mutta eläimen se piti ottaa, miksi, jos kerran vaaraa ei ole... En ollut hysteerinen, mutta koska asia vaivasi edelleen, se JOS tämä lottovoittoon verrattava mahdollisuuus olisikin osunut kohdalleni, haluaisin saada sen tietooni mahdollisimman varhain. Niinpä päätin, että asiahan viedään loppuun asti. Ihana mieheni otti velvollisuuden vastaan ja hoiti lepakon viimeiselle matkalleen pikana kohti Oulua Matkahuollon mukana, kylmäkallet seuranaan Aino-jäätelön muovipakkauksessa. Tämänkin selvittämiseen tarvittiin muutamat yhteydenotot ja puhelinsoitot. Sikamaisen kalliiksi tuli viimeinen matka - 40 euroa, eikä edes matkustamon puolella! Selvitys työ kannatti, sillä minun ei tarvitse enää pähkäillä tätä asiaa - lepakko todettiin raivotautivapaaksi. Huh, vaikka se todennäköisin vaihtoehto olikin.
Tulipas tästä pitkä purkaus - onnea sinulle, joka jaksoit viimeiselle riville asti ;).
