Joulusta jouluun.

Tänä vuonna joulu todellakin pääsi hiipimään nurkan takaa. Paitsi että säät eivät ole olleet joulufiiliksen syntymiselle otolliset, myös koulu piti huolen siitä, että opiskelijan ajatukset pysyvät tiivisti kouluasioissa vielä viimeisellä viikollakin. Meillä oli kaksi tenttiä, joista viimeisin torstaina, juuri ennen loman alkua. Vaan - joulu tuli sittenkin, vaikka perjantai kuluikin melko tohinassa. Siivouksesta pikkuisen tingittiin, mutta siihen ei kukaan kiinnittänyt joulun aikana huomiota, en edes minä. Osasin kaiketi olla armelias itselleni - sinänsä suotuisa kehitys, vaikka olosuhteet tällä kertaa pikkuisen avittivat siihen suuntaan.

Mutta miten se joulu tulikin niin nopeasti. Joulukuusen koristeita esiin penkoessani päivittelin sitä, että juurihan minä jätin näille haikeat jäähyväiset vuoden alussa. Vakuutin niille, että vielä tänä vuonna tavattaisiin. En kyllä arvannut, että joku varastaisi pari kuukautta välistä ja tapaisimme pikemmin kuin aikaisempina vuosina - siltä minusta vahvasti tuntui. Vai onko tämä juuri sitä, mistä " vanhemmat " ihmiset puhuvat, sitä, että vuodet alkavat kulkea vinhempaa tahtia?

Näistä joulun jälkeisistä päivistä olen nautiskellut - viettänyt hitaita aamuja, kotoillut, jättänyt "oikeat tekemiset" oikeampaan ajankohtaan ( ellei pyykin pesua oteta lukuun), oikaissut ruoanlaitossa, jättänyt alehysterian muille ( auto käytiin kyllä päivittämässä uudempaan versioon), en ole edes päiväksi aukaissut verhoja, vaan olemme hyssytelleet hämärissä vapaaehtoisesti ( toisilla se on ollut pakollista sähköjen puuttumisen vuoksi), unohtanut kasvibiologian portfolion loppuunsaattamisen ensi viikolle - ai että on tehnyt hyvää! Minulla ei nyt ole kiire minnekään. 

Joulu, ollaan vielä hetki yhdessä.

Mary Did You Know

Marian osa koskettaa näin joulunaikaan äitiä minussa, tunnen empatiaa, voin samaistua hänen hämmennykseensä, kenties neuvottomuuteensakin. Ystävän kautta törmäsin seuraavaan kappaleeseen Youtubessa, sen kauneus kostutti silmät. Jouduin poistamaan alkuperäinen linkin, jossa video pyöri suoraan blogissani, se hidasti blogini latautumista tarpeettomasti, mutta sen pääsee näkemään tämän linkin kautta.
 

Mary did you know

  Herkkää Joulunaikaa kaikille !

Joulussa on kyse antamisesta, koskettamisesta, välittämisestä, toivosta.

pienesti perillä.

En tiedä, mitä haluan tulevaisuudelta. Ehkä en tiedä vuoden päästäkään. Mutta entäs, jos olenkin jo perillä. Asemalla, jonka nimi on Tämä Hetki. Ehkä minun ei tarvitsekaan vielä tietää sen enempää. Tiesin, että haluan muutosta. Tein ratkaisuja sen saamiseksi. Nyt olen siinä ja sen alussa. Se riittää. Junia tulee ja menee. Hyppään yhteen niistä, kun aika on. Siihen, jonka kyljessä lukee

"Tulevaisuuteen"

Keltainen!

Latauksen näyttöviikolle hain sunnuntaina pyöränselästä

- ja keltaisesta!

Tanskalaistako?

Tyttäreni oli pari viikkoa sitten kansainvälisessä Itämeri-projektissa Tanskanmaalla. Heidän koulustaan sinne lähti kahdeksan oppilasta ja kaksi opettajaa. Mielelläni hänet sinne päästin, tyttönen saisi taas roimasti kokemusta matkaevääksi turvallisissa olosuhteissa ja vielä hyvän asian puitteissa. Niinhän minä luulin. Turvallisuus-seikat tuolla leirillä osoittautuivat jälkeenpäin ( onneksi jälkeenpäin? ) sellaiseksi asiaksi, jota suomalaisena ihmettelen. Selvisi nimittäin, että järjestäjätaho ei ollut laatinut minkäänlaisia sääntöjä eikä olemisenohjeita näille nuorille. He lähtivät olettamuksesta, että osataan käyttäytyä. Ihan hieno luottamuksen osoitus, mutta kääk! Neljäsataa 14-18 -vuotiasta nuorta? Kuinka ihmeessä järjestäjä on uskaltanut ottaa sellaisen vastuun? Vaikka suurin osa osaisikin käyttäytyä, on varmasti joukossa niitäkin, jotka heti käyttävät tilaisuuden hyväkseen - varsinkin, kun mitään ei ole kielletty. En voi kuvitella, että Suomessa, jossa aikuistenkin vastaavilla tapahtumilla on ohjeistuksensa ( vähintäänkin yöksi on määritelty hiljaisuus-aika), tällainen olisi edes käväissyt järjestäjien mielessä. En ollut osannut kuvitella, että näin lähellä meitä ajatellaan asioista niin toisella tavalla.

He majoittuivat taloihin, joissa oli kymmenen 3-4 hengen huonetta. Jo ennen heidän sinne saapumistaan oli heidän talossaan huonejärjestelyt aloitettu uudestaan - alkuperäiset huonejärjestelyt eivät pitäneet paikkaansa enää eikä kukaan aikuinen ollut valvomassa näitä järjestelyjä. Siellä oli ensimmäiseksi tulleet valloittaneet haluamansa huoneet ja nämä viimeiseksi tulleet joutuivat neuvottelemaan järjestyksiä uudelleen. Heidän kielitaitonsa joutui koetukselle jo heti alkuun. Sanottakoon, että heidän omat opettajansa oli majoitettu toisiin taloihin.

Kun neljäsataa tuon ikäistä nuorta viettää neljä yötä ilman sääntöjä samalla alueella, voi helposti kuvitella, että yörauha on ollut vain kuvitteellinen... Alueella oli pidetty bileitä, tyttäreni sanojen mukaan "erikoisia", eikä minun tarvitse paljon kuvitella, mitä erikoista noissa bileissä on mahtanut olla, Tanskassa kun olivat. Eivät he itse olleet niihin osallistuneet ( ja tämän haluan heistä uskoa), mutta tieto niistähän kulkee kulovalkean tavoin. Huoneisiin oli joku saattanut yöaikaan tuoda sinne kuulumatonta väkeä, näin kävi tyttäreni ystävien huoneessa, johon sinne majoitettu latvialainen tyttö oli tuonut epämääräisessä kunnossa olevia aikuisia miehiä. Selvitäpä siinä sitten tilannetta puutteellisella kielitaidolla, se olisi äidinkielelläkin jo haastava tilanne - aikuisellekin, saati sitten 15-vuotiaalle nuorelle. Kysyin, missä oli aikuiset siitä talosta? Jokaisessa talossa kun olisi pitänyt olla aikuinen. Tyttäreni sanoi, ettei siellä juuri aikuisia näkynyt. Voin kuvitella, että tuon ikäisillä on suuri kynnys lähteä hakemaan apua aikuistaholta - leiman saa otsaansa kovin helposti. Joissakin taloissa oli kuitenkin ollut tilanteita (bileitä), joihin aikuiset olivatkin puuttuneet.

Heillä oli aamuisin englanninkielisiä luentoja. Sielläkään ei ilmeisesti tarvinnut noudattaa minkäänlaisia käytöstapoja, sillä sinne oli osa tullut peittojen kanssa ja nukkuneet koko luennon ajan. En voi ymmärtää! Luennolle oli ilmeisesti pakko tulla, muutenhan nuo nuoret olisivat jääneet sänkyihinsä nukkumaan, mutta muuta heiltä ei sitten ilmeisesti vaadittukaan.

Olen kuvitellut, että Suomi on jotenkin löperien käytöstapojen ja vapaan kasvatuksen edelläkävijämaita. Joudun tarkastamaan näkökantaani, sillä tämän välikäden kautta koetun kulttuurishokin jälkeen rakas Suomi tuntuu lintukodolta. Onneksi tuon viikon aikana ei sattunut mitään vahinkoa ja saimme nuoremme ehjinä kotiin. He olivat löytäneet siellä omanhenkisensä porukan, johon oli kuulunut suomalaisten lisäksi ainakin ruotsalaisia ja saksalaisia nuoria. Valokuvista välittyy vahva nuoruuden riemu ja ilo ystävyydestä ja yhdessäolemisesta. He ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa matkan jälkeenkin, eilen tapasivat suomalaisella porukalla Helsingissä.

Tyttären matkasaldo jäi vahvasti plussanpuolelle. Äitinä kokoan itseni tuon pienen täräytyksen jäljiltä. Vaikka turvallisuusolosuhteissa olisi mielestäni ollut toivomisen varaa, fiksu tyttäreni selviytyi ilmeisen hyvin ja kasvoi ihmisenä taas monta senttiä. (Äitikin kasvoi.)

 

Niin hehkuvaa...

Syksy on minun vuodenaikani.

Kuukausi opiskelijaelämää

Kuukausi on vierähtänyt, työläisestä muovautunut opiskelija. Kuukausi sitten mieli jännityksestä kihisten ajelin kohti Rajamäkeä, mielessä monta suurta kysymysmerkkiä. En enää ihmettele ekaluokkalaisen tunnelmia ennen koulun alkua, parinkymmenen vuoden tauon jälkeen sitä tunsi itsensä melkein ekaluokkalaiseksi. Yllättäviäkin asioita risteili mielessä... saankohan kavereita, sovinkohan joukkoon, mistä löydän luokan... Kerrottakoon, että ensimmäisenä aamuna toteutui pahin skenarioni - myöhästyin koulusta! Olin laskenut ajoajan liian optimaaliseksi enkä ottanut huomioon sitä, että Kehällä tehtävät tietyöt voisivat jotenkin hidastaa matkantekoa...miten typerää. Nolona hipsin takariviin, kun miesopettaja oli jo aloittanut puheenvuoronsa. Taisin jäädä heti mieleen. Senpä jälkeen en ole myöhästynytkään, toistaiseksi ainakaan. Mutta mielestäni ensimmäisenä päivänä myöhästyminen on myöhästymisistä nolointa, olen tehnyt pohjanoteerauksen, luultavasti tulevat myöhästymiset eivät enää tunnukaan miltään.

Eipä silti, ei näitä läsnä/poissaoloja/ myöhästymisiä aikuisopiskelussa niin tarkasti syynätäkään kuin nuorisopuolella. Olette aikuisia - tiedätte, mitä teette. Jos on pois, tietää se omaehtoista opiskelua enemmän. Opiskelutahti on kiivas, 120 ov:ta vuodessa ja kahdeksassa kuukaudessa tietää sitä, että luppoaikaa ei juuri ole. Vauhti, jolla tietoa meihin siirretään, saa toivomaan terveitä päiviä, sitä, ettei tarvitisi olla pois.

Koen olevani vahvasti etuoikeutettu - että minulle on annettu tällainen mahdollisuus! Aikuisopintotuki on mahtava etu, ansiosidonnaisen suuruinen summa. Opiskelu itsessään on ilmaista. Koulukirjoja ei ole pakko hankkia, opetus ei perustu suoraan mihinkään tiettyihin kirjoihin. Kirjalistat meille on toki jaettu, niissä on lueteltu kirjoja, joista saattaisi olla hyötyä. Tähän asti kirjakustannukset ovat maksaneet minulle 10 euroa. Ja aivan huippuetu - ruoka on ilmaista! Meidän ruokaravintolamme tarjoaa kolme eri vaihtoehtoa päivittäin + jälkiruoan ja kahvin. Kaupungin työmuurahaisena minulle käsittämätöntä on myös 50 minuutin ruokatauko ja kaksi 15 minuutin kahvitaukoa päivän mittaan! Lisäksi olemme oikeutettuja koulumatkatukeen. Tästä kaikesta palkaksi saan vielä uuden ammatin -täysin käsittämätöntä. Ainut, josta joudumme maksamaan, ovat näyttötutkinnot. Minullehan suorastaan tuodaan tarjottimella tämä mahdollisuus - ole hyvä ja opiskele!

Toki ahkerasti joutuu tekemään työtä tuon perustutkinnon eteen. Koska opiskeluaika on kutistettu minimiin, tarkoittaa se aktiivista omatoimista opiskelua vapaa-ajalla. Toistaiseksi se ei ole harmittanut yhtään, olen innolla istunut keittiönpöydän ääreen tekemään annettuja opiskelutehtäviä ja vähän ylimääräisiäkin. Opeteltavat kasvilistat meille annetaan pelkkinä listoina...Sambucus racemosa- terttuselja, Viburnum opulus -koiranheisi, Symphoricarpos albus var. laevigatus valkolumimarja ... Niiden avulla ei vielä opi tunnistamaan kasveja toisistaan. Meille järjestetyillä kasvikierroksilla onkin sitten tehty ahkerasti muistiinpanoja noihin listoihin ja itse olen niistä sitten kotona työskennellyt kuvalliset materiaalit, Microsoft Office apunani. Tuntikausiahan siihen on mennyt aikaa, mutta luulen, että siihen panostus kannattaa. Opin parhaiten näkemällä ja tekemällä. Sen lisäksi niistä jää aineistoa jopa kenties työelämääkin varten. Maanantaina on tämän syksyn suurin kasvitentti ( ei toki ainut!), puuvartiset ja perennat, peruslistat. Erikoistumisjaksoilla niitä sitten tulee lisää. Nyt on siis listoilla 144 kasvia, tentiin näistä tulee 30 kasvinäytettä, jotka on sitten tunnistettava suomenkielisine ja tieteellisine nimineen. Ja voi, kun monet lehdet näyttävät samanlaisilta, neulasista puhumattakaan...(nytkin minun pitäisi itseasiassa niitä tankata tämän etäpäivän turvin ja tässä roikun...). Lohdullista on kuitenkin ollut meidän opettajien asenne - näistä ei ole koskaan jäänyt kenenkään valmistuminen kiinni, aina on keksitty keino, jolla toivottominkin tapaus on saatu oppimaan. Eräs opettaja myöskin laski lausahduksellaan rimaa meille, ehkä pingottamaankin taipuvaisille...'ette opiskele näitä elämää, vaan tätä tenttiä varten'. Niin, elämästähän ei sentään ole kyse ja ammattipuutarhureillakin on käsikirjastot käytettävissään, kukaan ei oleta, että puutarhuri osaisi kaikkien kasvien tieteelliset nimet tuosta noin vain ulkoa...

Ihanaa tässä opiskelussa on se, miten teoria ja käytäntö kulkee käsikkäin. Jos lukisin kirjasta, miten lehmus leikataan, kynnys lähteä koskemaan kyseiseen arvopuuhun voisi olla korkea. Nyt kun sen on tehnyt käytännössäkin, siitä on jäänyt muistijälki. Tekemällä oppii, mutta tarvitaan teoriaa, että ymmärtäisi, mitä on tekemässä ja miksi. Leikkaamalla kun ei vaikuteta pelkästään vain ulkonäköön, vaan sillä saadaan kasvin hormonitoiminnassa tapahtumaan toivottuja muutoksia, jotka saavat taas sitten aikaan toivottuja kasvutapahtumia. Olemme tehneet keikkoja ammattipuutarhoille, joissa olemme tehneet mm. juuri noita hoitoleikkauksia ja paakuttaneet taimia. Kova luotto heillä meihin on, kun saamme koskea satoja euroja maksaviin taimiin. Lisäksi olemme käyneet tekemässä yhden istutusalueen Sammattiin - se kertakaikkiaan avasi silmät, tämä on aivan upea ammatti. Kuinka rikkaruohoja umpeen kasvaneesta multa-alueesta tuli siisti, kaunis istutusalue. Olimme kovin ylpeitä itsestämme ja niin olivat opettajammekin. 

ISO kynnys minulle olivat kaikki tekniset laitteet...Mutta niin vain on traktorilla ajeltu ja peruutettu peräkärryn kanssa parkkiruutuun, vaihdettu traktorin kauhaa, otettu multakuormaa kauhalla. Minun oli kovin vaikea nähdä itseni haalariasuisena saviset saappaat jalassa traktorin ohjaimissa ennen opintojen alkua - mutta voi, miten olenkaan nauttinut noista ulkotyöpäivistä! En voi silti sanoa pitäväni noista koneista edelleenkään, varsinkin sarvitraktori eli jyrsin on pelottava rakkine, mutta kynnys on madaltunut. Työasukin on sitä paitsi osoittautunut mitä mukavimmaksi, ei kiristä, ei purista. Naisellisuutta asuuni tuo punaiset Hai-saappaat ;). Näitä ulkotyöpäiviä tulee varmasti ikävä, kun vuoden vaihteessa lähden erikoistumaan kukka- ja puutarhakaupan puolelle, hetkittäin mietin, onko alani sittenkin juuri tuo viherala, jossa työskentely tapahtuu enimmäkseen juuri ulkona... Edes sadepäivät eivät ole haitanneet, vattupuskia leikatessa en edes huomannut sateen ripsivän, vasta jälkeenpäin tajusin asian. Pikkuisen yhdellä keikalla vaan hankaloitti työntekoa, kun lehmuksien latvoja leikatessa kaatosade satoi suoraan silmään, mutta aivan ensiluokkainen, muistiinpainuva ja avartava kokemus se silti oli! Aina ei puutarhurin työolot ole aurinkoisimmat, mutta kun varusteet on oikeanlaiset, ei sadekaan hirveästi haittaa. Ehkä jos viikkokausia joutuisin leikkaamaan lehmuksia kaatosateen säestyksellä, saattaisin ajatella toisin ;).

Ja meidän rakas luokka! Ihana sekoitus eritaustaisia, eri-ikäisiä naisia ja miehiä. Nuorin 19-v ja vanhin reilusti päälle viidenkymmenen. Ihan tulee nyt jo ikävä, kun luokka menee erikoistumisalojen mukaan puoliksi vuoden vaihteessa. Vahvasti alasta kiinnostunutta väkeä, joka paneutuu opiskeluun, mutta antaa myös huumorinkukkien kukkia... Ihan käsittämätöntä käkätystä toisinaan! Niin virkistävää ja antoisaa. Eilen kerroin tyttärelleni meidän tunneista ja siellä opiskelun ohella tapahtuvista asioista, ihmettelin ääneen, miten meidän opettajat välillä jaksaa meitä, meidän kysymyksiä ja mielleyhtymiä, ja esim. meidän eilistä "Strömsö yrttiviljelyohjelmaa - på svenska naturligtvis", joka syntyi yrttiviljelytunnilla tuosta noin vain ' och så har vi persilj här o vi sätter lite mylla i burken och det är så jättekiva och spännande att se hur dom växer' - tyyliin...Tyttäreni, yhdeksäsluokkalainen, totesi "äiti, kuulostaa aivan meidän luokalta...ja te ootte aikuisia!" ja nauroi hersyvästi päälle. Niin, pitäisikö osata käyttäytyä jo aikuismaisemmin, ehkä. Toisaalta, porukkamme ensimmäinen tentti meni parhaiten, mitä koskaan on laitoksen historiassa mennyt... Ehkä tietynlainen luova hulluus ja oppiminen kulkevat käsikädessä, ainakin tässä ryhmässä. Onneksi myös opettajissamme löytyy huumorintajua. Opettajamme ovat todella ammattiaitoista, pitkälle opiskelleita, alallaan arvostettuja ammattilaisia, joiden opetettavana on hienoa olla.

Ehkä jo arvaatkin lopputuleman - opiskelu on ihanaa! Työstressiä katkaisevin vaikutus on ollut ehkä sillä, että monenkymmenen vuoden antamisen jälkeen saakin olla se vastaanottava osapuoli... Minun ei tarvitse juuri nyt tietää kaikkea, suunnitella toimintaa, vetää tilanteita, olla vastuussa muuta kuin itselleni. Tervetullut tilanne. Ja kasvit - niitä katselee ihan eri silmin... ne ovat mielettömän hienoja mekanismeja -  niillä on hormonitoimintaa, puolustusmekanismeja ja ne jopa hengittävät! Olemme toisinaan pohtineetkin, voiko puutarhuri enää ollakaan kasvissyöjä, voiko kaataa sata vuotta kasvanutta puuvanhusta, kun tietää, mitä vaiheita se on käynyt elämänsä aikana läpi ja elää edelleen... ei ainakaan ilman hiljaista hetkeä.

On tehty tutkimus, jossa puutarhurit todettiin onnellisimmaksi ammattiryhmäksi. Tällä hetkellä minun on helppo uskoa siihen, vihreä on ihmiselle hyväksi!