Mökkimietteitä.

Taidamme olla mökkihöperöitä. Emme kuitenkaan vielä niin, että oma olisi ollut hankittava. Syitä on monia. Lomallani olen ( ja mieheni on samaa kastia) erityisen mukavuudenhaluinen, mökin vuokraus on mökkeilyä ilman raskaita velvotteita. Ainoa velvoite on se, että jättää mökin lähtiessään siistiin kuntoon. 

Toinen seikka on taloudellinen. Jos lyhyellä kesälomallaan haluaa tehdä muutakin, kuin olla mökillä, omamökki tulee kalliiksi. Että sellainen olisi ylipäänsä kannattavaa, pitäisi kesälomastaan viettää suuren osan mökillä ja vielä viikonloppuja päälle. Ei minulla sitä vastaan mitään olisi, vaan kokemus on osoittanut, että kesälomalla halutaan myös tehdä muuta ja kesän harvoille viikonlopuille mahtuu myös monesti muuta oheistoimintaa. Että paletti olisi toimiva, mökin olisi oltava tunnin ajomatkan säteellä pääkaupunkiseudulta - hinnat huimia!

Aina aika ajoin silti, viimeksi eilen, puntaroimme miehen kanssa mökin hankintaa monelta kantilta. Edelleen tulemme samaan tulokseen - tuttu vuokramökki on meidän juttumme. Vaan, koska mökinomistajapariskunta ei ole enää nuori, käy mielessä aika ajoin sellainen realiteetti, että mitäs sitten, kun tämän vuokraaminen ei enää olekaan mahdollista. Leikin ajatuksella ostamisesta. Puumalan pappilan vanha piikatupa, luhtiaittatyyppinen, reilu sata neliötä käsittävä, satavuotias punamultainen hirsitalo. Olisi meille oikein riittävä. Riittävän "ei viimeisen päälle" puleerattu. Iso piha hiekkapohjaista, kuivaa mäntymetsää, siis helppohoitoinen ( nurmikkoa en todellakaan alkaisi tähän pykäämään) . Paikka niemessä - ei hyttysiä kiusaksi asti edes tällaisena hyttyskesänä. Muutama hassu inisijä. Huoneita tuvan lisäksi viisi - ehdoton asia tällaisessa muuttuvakokoisessa perheessä. Haluamme, että myös mieheni aikuiset lapset mahtuvat tänne mökkeilemään niin halutessaan. Myös kaikkien viihtyvyyden kannalta on olennainen asia se, että tilaa on riittävästi - jokaisella on mahdollisuus vetäytyä omiin oloihinsa niin halutessaan. Tänäkin vuonna teinit asustavat yläkertaa, kummallakin oma kesähuone siellä. Postimerkinkokoiseen mökkiin en tällä porukalla lähtisi. Jos viikko olisi sateinen, voisi luvassa olla hermojen kiristymistä ja mustia pilviä. Sitä riskiä en halua lyhyellä mökkiviikolla ottaa. Sitä paitsi - bonuslapsilla olisi varmasti fiilis, että meitä ei sitten sinne toivotakaan. Jos paikka olisi minun, pientä sisäremonttia ja verhojen vaihtelua, niin talo tuntuisi ihan omalta. Mutta vain jos...

Televisiota täällä ei ole, eikä toistaiseksi kukaan ole kaivannutkaan. Ensimmäisiin täällä olo vuosiin on sen verran tullut muutosta, että nyt meillä on täällä kaksi läppäriä mukana, tytöllä toinen ja meillä aikuisilla toinen (yhym). Yhteyttä täällä ei ole, mutta nykyiset kännykät takaavat ihan riittävän nopean pääsyn bittiavaruuteen. On ilmeisesti hyväksyttävä se, että myös lomailuun kuuluu nykyään internet. Mistäs muualta löytäisin yhtäkkiä muurinpohjalettujen paisto-ohjeen, jos alkaa niitä tehdä mieli ( ennesvanhaan oli reseptikirja mukana)... tai tietäisin, mitä säätä on tiedossa ( näkeehän sen, kun katsoo ulos)...tai veispuukissa voisi tapahtua sillä välin vaikka mitä ( ai, mitä sitten ennen tapahtui? )... enkä pääsisi päivittämään blogiani nyt, kun on aikaa ( niin mutta voisit päivittää perheenkuulumisia silläkin ajalla? )... tällaista jaakobinpainia käyn itseni kanssa, nuorille internetyhteys kaikkialla ja kaiken aikaa on jo itsestään selvyys, he eivät tällaisiin pohdintoihin enää aikaansa tuhlaa.

Yhtäkaikki - onneksi emme käytä täällä aikaa vain pelkkään datailuun, vaan myös olemiseen, yhdessä ja erikseen. Eilen tuumasin siipalleni, että kumma, miten aika menee täällä nopeasti, vaikkei mitään ihmeellistä tekisikään. Kelloa ei tule tuijotettua, yhtäkkiä huomaa vaan, että hups, kello on jo iltakymmenen.

Nuoren miehen, yleensä bassorumpukomppia takova jalka On.

 Oleilee.