Kauneuksia...

Hyppäsin näköjään kesäkuun yli kokonaan...elämää mahtui kesäkuuhun niin hurjasti, että en sitten ehtinyt tänne ollenkaan elämöimään. Harjoittelun viime rutistukset näyttöineen veivät kesäkuun kolmesta ensimmäisestä viikosta mehut ( mutta kannatti, harjoittelusta tulossa erittäin kiitettävä tulos ;) ). Sitten tulikin juhannus, josta minulla alkoi parin viikon etäloma. Ensimmäinen viikko meni pojan rippijuhlavalmisteluihin enemmän tai vähemmän. Juhlat juhlittiin sunnuntaina - aivan ihanat, lämminhenkiset juhlat, jossa tämä nuori mies oli upeasti "läsnä", otti vieraat vastaan, keskusteli fiksuja, oli seurallinen... teinipojassani tapahtunut aimo harppaus kohti miehuutta ja minä yhdistän sen vahvasti tuohon rippileiriin. Sieltä palasi miehistyneen oloinen nuori mies, jotain itsetunnon ja itsetuntemisen kohennusta oli selvästi siellä tapahtunut. Hauskaa oli kuuleman mukaan ollut, aiemmin ehkä joukossa touhuja syrjemmältä katsonut nuori mies oli ilmeisen vapautunut, saanut muilta kommentteja siitä, kuinka hyvä ja hauska tyyppi hän on, porukan tsemppari, reilu muita kohtaan. Äidin sisintä hivelee kovasti. Toukka tulee kuorestaan ulos, ja komealta näyttää siipiään aukova perhonen. Hetken vielä saanen sitä ihailla, ennenkuin nousee omille siivilleen... Aion nauttia näistä hetkistä

Sain toukokuussa Carelianalta melkoisen haasteen ... minun pitäisi kertoa käsityksiäni kauneudesta. Onneksi hän on laatinut minulle apukysymyksiä, silti vähän huimaa, mitä osaan niihin vastata...katsotaan, kuinka tädin käy :).

1. Mitä kauneus on? (Että ihan tällaisella helpolla ajattelin
aloittaa... Kerro vaikka ihan vain ensimmäinen assosiaatio, joka tuosta sanasta mieleesi tulee!) 

Ensimmäisenä tulee mieleen sana tasapaino, kauneus on jonkin sortin tasapainoa. Moni asia vaikuttaa siihen, mitkä asiat koen kauniina... hetki, tunnelma, valo, vuodenaika, ihmissuhde, lataus. Kauneus ei ole aina edes ulkoista kauneutta, moni ulkoisesti ruma asia voi olla hetkessä kaunis... betoniseinä voi näyttää kauniin elävältä, kun siihen osuu valo. Ryppyinen ihminen on kaunis, kun silmissä loistaa ilo ja kasvoilla elämisen valo. Ulkoisesti kaunis ihminen ei välttämättä näytä kauniilta, jos silmät kertoo tyytymättömyydestä ja huulet kireydestä.

2. Oletko omasta mielestäsi kaunis? 

Kaksikymmentä vuotta sitten, näin jälkeenpäin katsottuna kauniina, en pitänyt itseäni sellaisena. Nyt - kun ulkoisessa olemuksessa alkaa olla jo selviä puutteita, näen itsessäni kauniita piirteitä. Silmäni ovat kauniit, kun hymyilen. Hiukset ovat paksut ja hyvinvoivat - siis kauniit omassa tarkoituksessaan. Vartalossani on naisellisia piirteitä, mistä olen iloinen. Ikäkin on kaunis asia, jos se tuo tyytyväisyyttä omaan elämään, niin on minulle käynyt. Ykköskohtaan viitaten, enimmäkseen tyytyväinen ihminen lienee useimmiten tasapainossa oman elämänsä kanssa = kaunis, vaikkei kaikilta ulkoisilta piirteiltään sitä olisikaan.

3. Mikä on kauneinta sinussa? (Pitäydytään nyt tässä kohtaa vain ulkoisessa kauneudessa.) 

Tuossa jo äsken mainitsinkin - silmät

4. Mikä on kaunein esine/paikka kodissasi? 

Pieni, salainen puutarhani, oma mansikkapaikkani, siirtolapuutarhamaisine olemuksineen ( siis paljon kaikkea pienessä tilassa)

5. Mikä on kaunein vaatekappaleesi?
Kesämekko, jonka hankin neljä vuotta sitten mieheni tyttären ylioppilasjuhliin. 50-luvun henkinen. Siitä pieni vilahdus täällä Harmi, että sille on niin vähän käyttöä.

6. Mainitse yksi naispuolinen julkisuuden henkilö, joka on mielestäsi kaunis. 

Meryl Streep. Niin monenlaiseen rooliin taipuva, persoonallisen kaunis nainen. Tyytyväisyys loistaa hänestä, se tasapaino.

7. ...ja sitten yksi miespuolinen. 

Tämäpä onkin vaikea. Kaunis mies... jos adjektiivi olisi komea, se olisi helpompi valita. Ehkä Tom Cruisen ulkonäköön voisi liittää myös sanan kaunis.

8. Mainitse yksi kaunis musiikkikappale. Liszt: Liebestraum, nro.3. Kappale, jonka mieheni soitti minulle flyygelillä häissämme.

9. Uskotko, että kauniit ihmiset pääsevät elämässä helpommalla, vai onko heidän päinvastoin tehtävä muita enemmän osoittaakseen, että ovat
muutakin kuin päältä kauniita? Vai onko ulkonäöllä merkitystä
esimerkiksi työelämässä? 

Luulen, että kauneus työvälineenä on raskas. Jos erehdyt tulemaan muiden näkyville ulkoisesti räjähtäneenä, väsyneenä, saattaa se vaikuttaa suoraan työhösi/työllistymiseesi. Et saa myöskään ikääntyä, tai se ei ainakaan missään nimessä saa näkyä - luonnotonta!

Kaunista ihmistä pidetään varmasti monissa piireissä älyllisesti heikkolahjaisena, ja jos vielä korostetusti hoitaa ulkonäköään, ainakin pinnallisena. Mieheni tytär, kaunis, älykäs ja nuori blondi, valittaa usein, että häntä ei oteta todesta, hänelle sysätään usein se vitsien blondin rooli - toisinaan se voi olla hauskaakin, mutta enimmäkseen raskasta. Omaa osaamistaan ja syvällisyyttään joutuu korostetusti todistamaan. Onko brunetti kauniilla ihmisillä sitten helpompaa - voi olla. 

Jääkö työpaikkahaastattelussa ulkonaisesti kaunis ihminen paremmin työnantajan mieleen, kuin vaatimattomamman näköinen henkilö? Kauneus liitetään mielikuvaan menestyksestä - sortuisiko työnantaja sen vuoksi valitsemaan kauniimman kahdesta, tasaväkisestä hakijasta -ehkä?

 

10. Mitä mieltä olet kauneusleikkauksista? 

Kauneusleikkauksissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta en jotenkin jaksa ymmärtää sitä, että ihmiset ikuisen nuoruuden metsästyksessä leikkelyttävät itseään vähän väliä ja harhautuvat kauas kauneudesta. Muovinen, ilmeetön hymy ei ole kaunis.

Lääketieteelliset kauneusleikkaukset ovat ehdottomasti hyvä asia, saatan itsekin joutua joskus leikkauttamaan raskaat yläluomet.

11. Oletetaan, että olet hyvä taidemaalari. Eteesi annetaan tyhjä kangas ja kehotetaan maalaamaan todella kaunis taulu. Mitä se taulu esittää? 

Lasta äitinsä rakastavilla käsivarsilla - kaunein aihe ikinä.

Haluan tämän haasteen heittää Helenaiselle, aiheena herkkyys. Tiedän hänen elävän herkkiä hetkiä ja mielelläni kuulisin, mitä hänellä olisi meille siitä kerrottavana.

Tässä kysymyksiä:

1. Mitä herkkyys mielestäsi on?

2. Jos joku kertoo itsestään sanoilla "olen herkkä ihminen", millainen mielikuva sinulla siitä syntyy? Mitkä piirteet tekevät ihmisestä herkän?

3. Voiko fyysinen tila/paikka olla herkkä? Jos voi, miltä sellainen voisi näyttää?

4. Kerro jokin herkkä muisto / hetki - mikä siitä teki herkän?

5. Voiko herkkyys luonteenpiirteenä olla heikkous, voiko siitä olla  haittaa?

6. Mainitse jokin herkkä musiikkikappale.

7. Onko jokin vuodenajoista tai kuukausista herkkä?

8. Mistä ominaisuuksista herkkä valokuva muodostuu?

9. Koetko jonkin värin erityisen herkäksi?

10. Entä jonkin valon?

11. Millainen on sinulle herkkä maisema?

Toivottavasti en kyllästä sinua nyt herkkyydellä, Helenainen. Kiire vastaamisella ei ole enkä ole pahoillani, jos et vaikka tähän vastaamaan herkistyisikään :). Ja jos joku toinen tuntee halua vastata näihin kysymyksiin, en pidä sitä ollenkaan pahana.

Herkkiä ja kauniita kesähetkiä 

kaikille!

Kannustusta

Sain tällaisen tunnustuksen Arjen riemuvoitto - blogista. Voi että mieli hypähtää ilosta joka kerran, kun saa tällaista huomiota. Kannustaa jatkamaan! Arjen riemuvoitto on viime aikojen löytöjäni blogimaailmassa, Hande on taitava sanankäyttäjä ja hänen arjen kuvauksensa on niin elävää, että aina jotain tarttuu mukaan, hyviä tunnelmia, ajatuksia...

Tämä tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Jaankin tämän

 Virtaa sanoista- blogin Carelianalle,
hänen osuvia pohdintojaan ja tarkkaa tarinankerrontaansa on mielenkiintoista lukea.

ja

Karamellikengät - blogin Empulle,
jonka herkulliset postaukset ovat päätyneet kotiini maisteltaviksi hyvällä menestyksellä ja jonka iloista lapsiperhearkea seuraa hyvällä mielellä.

 on se aika, 

kun mieli ilahtuu väreistä 

ja poukkoilee kuin kevätvarsa

 kaiken kauniin edessä...

Fotosynteesin voi melkein kuulla.

Äitienpäivä

 

 Clematis ´Pamela Jackman´

Hempeää Äitienpäivää,

kanssakulkijat!

Tänään...

haaveilin kesäöistä

tuoksuvasta auringonlaskusta sateen jälkeen

hiekasta varpaiden välissä

tyynestä järvenselästä

usvasta pellon yllä

koiranputkien valtaamasta niitystä

käen kukunnasta

satakielen lemmenlaulusta

Kesä, olen kohta valmis. 

Harjoittelen harjoittelemista

Neljä viikkoa harjoittelua takana, seitsemän edessä. Olenko oppinut jotakin. Olen. Ja en. Kuvittelin, että oppia suorastaan virtaisi päähäni. Ei ole virrannut. Hiki sen sijaan on. Lapion isku lapion iskulta, laatikko laatikolta, sahan veto sahan vedolta, haravan veto haravan vedolta, nyppäisy nyppäisyltä, huokaisu huokaisulta oppi siirtyy hitaasti aivojeni kiemuroihin. Joinakin päivinä huomaan, etten tiedä vielä oikeastaan mitään. Että olisi niin paljon tiedettävää! Niiden päivien jälkeen olen voinut kuitenkin tyytyväisenä todeta, että tänään tiedän enemmän kuin eilen. Nimittäin silloin olen joutunut selvittämään asioita, kysymään. Ei ole ketään, joka voisi opin kerralla siirtää päähäni, haalin hataria tiedon hippusia sieltä täältä, kokoan palapeliä pala palalta toivoen, että kuva joku päivä näyttää puutarhurilta. Tietämättömyys on tiedon alku, ei kysyvä tieltä eksy... niillä sanoilla tuuditan itseäni.

Neliviikkoinen on ollut fyysisesti vaativaa, mitä osasin odottaakin. Oudolla tavalla se tuo tyydytystä. Tätä varten on ihmisen kroppa luotu! Liikkumaan, kääntämään maata, nostamaan taakkoja. Samalla koen jotenkin olevani lähempänä esiäitejäni... Heidän leipänsä oli monesti oman kropan varassa. He käänsivät peltoa (ei suinkaan naisille suunnatuilla Fiskarsin kevytlapioilla, vaan kenties kyläsepän takomalla kuokalla. En usko, että tuohon aikaan naisille taottiin omia työkaluja ?), kantoivat talousvedet, lämmittivät ne halkomillaan puilla, kuurasivat lattioita polvillaan. 

Kuvittelin isäni hymyilevän tyytyväisenä pilven reunalla vesakkoa ja nuoria vaahteranhutkaleita sahalla taltuttaessani, nuorena miehenä hän tienasi opiskelurahojaan Lapissa savotoilla. Nyt tytär kulkisi hetken pienesti hänen jalan jäljillään. 

Saa nähdä rakentuuko minuun joskus uudenlainen synapsijärjestelmä, sellainen, että kroppa palaisi halusta, suorastaan huutaisi näihin fyysisiin töihin... olen niin mukavuudenhaluinen ihminen, että luulen sen vievän vuosia, vaikka kropan käyttäminen hyvältä tuntuukin. Ulkotyö sen sijaan on ollut koukuttavaa! On niin ihana, ihana olla ulkona, vaikka sää ei olisikaan siloinen... Sen vuoksi on valmis kestämään pieniä epämukavuuksiakin...hatun alla littanaksi painuvaa tukkaa, turpeen hippusia kasvoilla ( samallahan siinä saa kasvohoidon! ), sadevaatteiden hiostusta. Ja joinakin päivinä - myös aurinkoa :)!

Olen ollut yllättynyt kroppani sitkeydestä tehdä fyysisiä töitä. Kummasti se vaan jaksaa... taitaa olla pohjalaisakan geenejä tässä kropassa! En ole voimasanojen viljelijä, mutta pari kertaa suomalainen "prkl!" on päässyt suusta. Kumma kyllä, ihan kuin toinen vaihde olisi löytynyt silloin jostain. Konkreettisesti ymmärrän, miksi niitä kutsutaan voimasanoiksi!

Eivät kaikki päivät ole suinkaan olleet raatamista, on myös fyysisesti keveämpiä töitä, kasvien nimilaputtamista, köynnösten tukemista, siistimistä, asiakaspalvelua - siinä tosin on omat haasteensa :).

Niinkuin aikaisemmin jo epäilinkin, harjoittelijan asemaan ei parinkymmenen työvuoden jälkeen ole ollut ihan kitkatonta sujahtaa. Se, ettei tiedä, kun on aiemmin ollut se, joka tietää. Välillä tulee takaumia parikymppisestä itsestä, sillä erotuksella, että parikymmentä vuotta on tullut kokemusta lisää - pitäisihän minun tietää! Odotetaankohan minun tietävän ikäni vuoksi enemmän vaikka olenkin tietotasoltani ihan samassa kelkassa parikymppisen opiskelijan kanssa? Harjoittelen henkisesti harjoittelemista. Yritän antaa itselleni luvan olla tietämättä, kysyä tyhmiä, erehtyä, tehdä virheitä. Puutarhurina olen yhä lapsen kengissä. Hataria ensi askelia, välillä nurin kupsahduksia, taas yrittämistä... Ehkä jossain vaiheessa kävelen jo pitemmän matkan - kompastumatta. 

ja tästä kaikesta...nautin!

minä x viisi

Ihan hävettää palata tähän asiaan vasta nyt... Sain Hymyilevältä tyttöseltä Talven jälkeen valo - blogista jo aikoja sitten haasteen kirjoittaa viisi asiaa itsestäni - sellaisia, joita en olisi jo kertonut. Viisi asiaa - voisi kuvitella, että nehän rykäisee äkkiä. Vaan eipä näköjään rykäisekään. Miettinyt olen useinkin, mitä kertoisin, vaan tekstiksi asti en ole ajatuksiani saanut... Viisi on tuntunut paljolta, mutta nyt yritän selättää haasteen! 

1. Kotini ei edusta mitään tyylisuuntaa. Se on kerrostuma minun ja nykyisen mieheni historiaa, yhteistäkin historiaa jo kohta viiden vuoden ajalta. Kahden aikuisen kodin summa. Kaikki ei todellakaan natsaa yhteen. Kummasti olemme vaan tottuneet huonekalujen eriparisuuteen. Toisinaan huomaan niiden riitelyn, mutta useinkaan enää en. Pitäisiköhän huolestua? Olenko alkanut pitää tyylin puutetta uutena tyylisuuntana? Alanko kohta tarjota tyyliämme sisustuslehtien sivuille uutena ja innovatiivisena tapana kalustaa koti? Huh. Hyvät henget minua siltä varjelkoon...

2. Suunnitelmia meillä on paljonkin siitä, mitä tästä kodista haluaisimme... enemmän kuin on käytössä olevaa valuuttaa. Siksi se joutuu odottamaan. Se saisi nimittäin aikaan lumipalloefektin... kun laitetaan uusi portaikko, pitää laittaa uusi alakerran lattia... jos kerran lattia uusitaan, on seinätkin kunnostettava samalla vaivalla... Siispä tyydymme pieniin muutoksiin, kunnes rahavirrat ovat suosiollisemmat... ( siis milloin? )

3. Luin Kodin Kuvalehden kolumnistin kirjoituksen, jossa hän pohti syitä sille, miksi hän nukkuu kaikkein parhaiten omassa lapsuuden kodissaan. Minä sain ahaa-elämyksen. Olen nimittäin aina ihmetellyt sitä, kuinka minua äidin luona käydessäni aina väsyttää. Olen pistänyt sen ilmastonvaihdoksen tai muun yhtä merkillisen seikan piikkiin... Mutta ehkä se onkin niin, kuin Hannu kolumnisti päätteli, että lapsuuskodin ilmapiirissä on turvallista. Siellä olen taas lapsi, jonka on turvallista nukkua, vanhemmat valvovat, että kaikki on hyvin. Minun ei tarvitse pinnistellä, en ole vastuussa muuta kuin siitä, että tulen tiettyinä aikoina ruokapöytään. Noin niinkuin yksinkertaistettuna. Luulen, että Hannu oli oikeilla jäljillä.

4. Olen ihan täpinöissäni puutarhamyymälässä harjoittelusta... Kaikesta uudesta, fyysisestä työstä ( olen kaatanut yksin jopa pari puuta sahaamalla ja karsinut ne... eivät kyllä olleet kovin paksuja, mutta noin viis metriä pitikä ), ulkonavietetyistä päivistä. En vielä vuosi sitten osannut kuvitella, että saisin kiksejä siitä, että kahdeksan tuntia laitan kroppani koville. En ole koskaan nauttinut hikisestä olosta, enkä kyllä totuuden nimissä nauti siitä vieläkään, mutta kun sen eteen on tehnyt oikeaa työtä - se jopa melkein tuntuu hyvälle! Kovin likaista ja pölyistä puutarhamyymälän kevätkunnostus on, mutta kun varusteet ovat oikeat, ei lika ole ongelma. Kovin naisellinen en kylläkään koe turvakengissäni ja työhousuissani olevani, mutta se haittaa minua yhä vähemmän. Tämä on kaikkea muuta kuin television kukkahattutäti-etsivän työ, josta salaa opiskelukaverien kanssa haaveilemme ;). Kokovartalopeilivilkaisu on erittäin hyödyllistä edes kerran päivässä, ettei karkottaisi asiakkaita tiehensä :).

Vastapainona työn likaisuudelle on kaikki kaunis puutarhamyymälämme alueella... hurmaavat kukat ja taimet, ihanat tuoksut, sitruunapuut kasvihuoneessa, kukkivat kirsikkapuut, peipon riemastunut laulu...

5. Minulla on trukkikortti! ( trukinkuljettaja ei ole silti edelleenkään toiveammattini ;)  )

Ja olen pahoillani, jos tämän kaiken minusta jo tiesitte :).

 Hidden beauty.

Kevätvauhdissa

 

Kevät harppoo nyt sellaisella vauhdilla, että on vaarassa hukata sen ainutlaatuisia hetkiä, jos huomio hetkeksi herpaantuu. Aamulla huomasin kevätkurjenmiekan nostaneen nuppunsa aurinkoon. Kun puolen tunnin päästä kuljin ohi - se oli jo auennut!

Ihan pakko on vähän väliä kiertää pieni pihamaa ja sen kukkapenkit, todeta lumen taas huvenneen. Siis sen vähän, mitä on enää jäljellä.

Ihmeellinen on auringon kosketus.