Heikkona...

... kukkiin!

Tässä sinulle kimppu,

hyvää viikonloppua, ystäväni!

Mitä opin tänään?

"Jos sinun pitää syödä norsu, 

syö se pala kerrallaan"

Näillä sanoilla evästi meidän opettaja tänään meitä tämän vuoden opetussuunnitelman nähtyämme. Aion muistaa tämän muulloinkin, siksi se pääsi tännekin.

Mä oon siis tosi DITHÖÖMIND (determined)!

...sanokaa tämä ääneen, älkää unohtako hesalaista ässää tuossa "siis" sanassa. Tällä tavalla tuumasi eilen Helsingin keskustassa nuori, alta kakskymppinen neitonen toiselle takanani liikennevaloissa. Tämä täti-ihminen hieman hihitteli huppunsa sisällä tuolle nuoren mahtipontiselle, kansainvälisyyttä tavoittelevalle lausahdukselle. Katsoin sanakirjasta, mitä kaikkea sana pitää sisällään, minulle se kertoi päättäväisyydestä. Lujaluontoinen, tarmokas, hellittämätön, luja, epäröimätön... siis tosi päättäväinen! Sellainen minunkin pitäisi olla ja olen etsiskellyt sitä itsestäni tällä viikolla, viime viikon kun annoin mennä vaan, päättömästi. Ystävääni lainaten, söin varastoon, join kahvia pannukaupalla varastoon, istuin ( jos sitä asentoa voi istumiseksi sanoa) sohvalla varastoon, tuumailin varastoon. Hetkittäin olen tällä viikolla onnistunut olemaan päättäväinen...kunnes piparitalon nurkka lipaston päällä, jämäsuklaa teinin huoneessa, herkkujuustopaketti jääkaapissa ( jopa piparitaikina pakastimessa) tulee vastaan - silloin käteni, minulta kysymättä, hamuaa herkkuja ja pistää niitä suuhuni. Tajuan tapahtuneen, kun olen täydessä vaudissa (eli siis vahinko on jo tapahtunut), annan mennä ja siirrän päättäväisyyden herkutteluputken katkaisemisesta huomiseen.

Päättäväinen olen onnistunut olemaan ihan pikkuisen kuitenkin. Olen alkanut siirtää lomaminää arkeen laittamalla herätyskellon soimaan aamulla, tänään jo kahdeksalta, unirytmi vaihtuu pikkuhiljaa arkiseen. Se on ollut varsin kummallinen loman aikana. Vaikka olen mennyt nukkumaan ihan kohtuu ajoissakin toisinaan, herään aamuyöllä pariksi tunniksi valvomaan ja sitten nukun aamulla senkin edestä. Mutta nyt toivottavasti tulee muutos, kun heräänkin aikaisin.

Kasvibiologian portfolion viimeistelyn otin työn alle toissa päivänä, tänään pitäisi jatkaa. Kampaajalla kävin kohentamassa hiuskuontaloa, enkä malttanut enää olla kurkistamatta ohikulkiessani alennusmyyntejä, -70% alkaa olla jo houkutteleva ale, eihän silloin voi enää kulkea liikkeiden ohi? Kaupunkiin lähtiessä jouduin toteamaan tämän totaalisen lomailun saldon... sohvakuosivaatteisiin tottuneen jalat ja vyötärö alkoivat kiljua apua, kun tajusivat, että olin tunkemassa niitä farkkuihin... "me ei mahduta näihin...et voi olla tosissas...täällä tukehtuu..!!!." Onni on, että arki alkaa, farkut ovat hyvä mittari sille, milloin on syytä ottaa niskalenkki kaikenlaisesta herkuttelusta. Arki tarjoaa hyvän selkärangan niskalenkille. Mitenkäs tämä jutustelu taas eksyi herkutteluun... nyt en voi edes sanoa, että "siitä puhe, mistä puute..."

Pisteitä annan itselleni siitä, että olen tämän loman aikana käynyt kuitenkin kävelylenkeillä joitakin kertoja, pari kertaa jopa pitkällä sellaisella. Miinusta siitä, etten ole ollut niin päättäväinen, että olisin myös vesisateella saanut itseni lenkille. Vettähän on satanut aika paljon...

Päättäväisyyttä kohti, satoi tai paistoi! 

Hyvää huomenta, Uusi Vuosi!

... sillä nythän on sinun aamusi vielä, vaikka ajallisesti onkin vuoden ensimmäisen päivän ilta. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi, mutta sallithan, että hiukan muistelen mennyttä vuotta. Älä pahastu, sillä ilman sitä ei sinuakaan olisi. Lupaan, että muistelen sinua sitten vuoden päästä ihan samalla tavalla... mietin yhteisiä ilon aiheita, hupsuja hetkiä, vaiheita, ylä- ja alamäkiä, maisemia ja mietteitä.

Vuoteen 2011 mahtui monenlaista, iloa ja surua, suuria muutoksia, mutta myös vakautta. Juhlimme siskoni nelikymppisiä tammikuussa ja äitini 70-vuotis juhlia maaliskuussa, niitä peräti kahden päivän verran. Ihania ja iloisia juhlia ne olivatkin, haluaisin niin julkaista kuvia noista juhlista, mutta olen blogini alkuaikoina päättänyt, että tunnistettavia kuvia en rakkaistani tänne laittaisi...yritän pitää siitä kiinni, vaikka houkutus olisikin suuri esitellä heitä kaikille, ylpeänä, kuinkas muuten...nämä ovat rakkaitani! Juhlimme myös ihanaisen Puolukkaiseni rippijuhlia elokuun lopussa. Samana päivänä saimme kuulla suloisen isoäitini poismenosta, jäähyväisiä hänelle jätimme syyskuussa, kauneimmassa mahdollisessa syyssäässä. Kaipaus kulkee mukana ja samalla kiitollisuus siitä, että hän sai elää pitkän ja terveen elämän.

Matkustella saimme myös, Maltaa reissasimme ristiin rastiin viikon ajan lokakuun puolivälissä. Saimme viettää lomamme oikein leppeässä säässä, päivän ja yön lämpötila ei juuri eronnut toisistaan, ihana suomalaisen kesän lämpötila! Se matka kyllä ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta taitaa jäädä haaveeksi...

Suuri muutos oli elämääni tulossa, siitä minulla ei ollut aavistustakaan vielä vuosi sitten. Mutta niinkuin usein elämässä, huomaat yhtäkkiä olevasi muutosrytinässä... yksi asia johtaa toiseen ja tämä kolmanteen. Toki sitä olin hautonut jo pitkään jossain alitajunnassa ja välillä tietoisestikin. Se, että se oli niin kirkkaana edessäni yhtäkkiä - se oli Yllätys. Sen jälkeen en enää yhtään miettinyt, päätin, että tuota ovea kolkutan ja jos se avautuu, astun siitä sisälle. Onneksi oli muutamia kuukausia aikaa sopeuttaa itseni ajatukseen opiskelijastatuksesta ja puutarhuriudesta- en halunnut hätiköidä. Nyt mietin, että mitenkäs minä en sitä heti keksinyt... minulla ei ollut käynyt mielessäkään puutarhurin ammatti, vaikka siinä yhdistyvät monet minulle läheiset asiat. Eräänä päivänä hautomistyö vaan oli kristallisoitunut ja Puutarhuri putkahti sisältäni. En ole tätä valintaa katunut, vaikka pieniä Pumpuloitani välillä ikävä onkin... aivan uusi, upea maailma on eteeni avautunut. Ehkei aivan uusi sentään, sillä onhan puutarha ja luonto kiehtonut minua ennenkin, mutta sen monipuolisuus ja luonnon ihmeellisyys on saanut uuden ulottuvuuden ja se pistää välillä haukkomaan henkeä. Ihania uusia ystävyyksiä ja ihmisiä on tämä muutos myös tuonut elämääni, kiitos heistä!

Yllätyksen tuo mennyt vuosi tarjosi vielä viime metreillä, joulu aaton aattona hammaspesulla pojan kanssa huomasin, että minun ja hänen silmät eivät ole enää samalla tasolla... hän katseli minua korkeammalta. Peili todisti saman asian, hän oli mennyt puolella sentillä ohi - ja voi miten nuori mies kasvoi silmissä pari senttiä lisää henkisesti, sitä hän oli odottanut. Pari viikkoa aikaisemmin hän oli ollut vielä sentin lyhyempi. Olen nyt siis pikkuäiti. Toki osasin uumoilla, että tämä talvi sen toisi tullessaan, välimatka meidän päälakien välillä alkoi lyhetä silmissä. Joskus hämmennyn, että kuka tuo pitkä nuori mies on meidän keittiössä... tai niinkuin eräänä iltana sohvalla kirjaa lukiessa ajattelin, että kenen vieraan teinipojan tumma ääni kuuluu poikani huoneesta... onko hänellä vieras? Sitten tajusin, että se onkin oma poikani, joka puhuu puhelimessa. Tämä muutos hänen äänessään oli tapahtunut yhdessä yössä -muutos pikkupojan äänestä teinipojan ääneksi. Siinä piti äidin jälleen järjestellä sisäisiä palikoitaan uuteen järjestykseen. Huomaan tekeväni samalla kiusallisella tavalla, kuin aikuiset minun teiniaikanani tekivät. Juuri niinkuin ajattelin, etten koskaan tekisi omilleni... "Katsokaa, Poika on kasvanut minusta ohi" sanon ylpeänä vieraille... Ja poika katsoo minua,"voi äiti, älä viitti, vähänkö oot nolo..." Silti, jokin pojan huulilla häivähtävässä hymyssä kertoo tyytyväisyydestä. Poikani, minä vaan olen sinusta niin ylpeä, pakahtumiseen asti. Vaikka kasvusi tekeekin kipeää minussa, silti.

Niin, Vuosi 2012, tässä sinulle vähän pohjustusta siitä, missä mennään... toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä ja voin muistella meitä hyvillä mielin vuoden päästä. Lupaan pitää sinusta hyvää huolta, toivottavasti nautit matkasta - minä ainakin yritän parhaani!

Uuden vuoden vietimme kahdestaan mieheni kanssa, 

juustojen ja punaviinin kera.

Uteliasta ja Rohkeaa 

Uutta Vuotta 2012

teille kaikille,

joiden vierailuista blogini saa nauttia!

Joulusta jouluun.

Tänä vuonna joulu todellakin pääsi hiipimään nurkan takaa. Paitsi että säät eivät ole olleet joulufiiliksen syntymiselle otolliset, myös koulu piti huolen siitä, että opiskelijan ajatukset pysyvät tiivisti kouluasioissa vielä viimeisellä viikollakin. Meillä oli kaksi tenttiä, joista viimeisin torstaina, juuri ennen loman alkua. Vaan - joulu tuli sittenkin, vaikka perjantai kuluikin melko tohinassa. Siivouksesta pikkuisen tingittiin, mutta siihen ei kukaan kiinnittänyt joulun aikana huomiota, en edes minä. Osasin kaiketi olla armelias itselleni - sinänsä suotuisa kehitys, vaikka olosuhteet tällä kertaa pikkuisen avittivat siihen suuntaan.

Mutta miten se joulu tulikin niin nopeasti. Joulukuusen koristeita esiin penkoessani päivittelin sitä, että juurihan minä jätin näille haikeat jäähyväiset vuoden alussa. Vakuutin niille, että vielä tänä vuonna tavattaisiin. En kyllä arvannut, että joku varastaisi pari kuukautta välistä ja tapaisimme pikemmin kuin aikaisempina vuosina - siltä minusta vahvasti tuntui. Vai onko tämä juuri sitä, mistä " vanhemmat " ihmiset puhuvat, sitä, että vuodet alkavat kulkea vinhempaa tahtia?

Näistä joulun jälkeisistä päivistä olen nautiskellut - viettänyt hitaita aamuja, kotoillut, jättänyt "oikeat tekemiset" oikeampaan ajankohtaan ( ellei pyykin pesua oteta lukuun), oikaissut ruoanlaitossa, jättänyt alehysterian muille ( auto käytiin kyllä päivittämässä uudempaan versioon), en ole edes päiväksi aukaissut verhoja, vaan olemme hyssytelleet hämärissä vapaaehtoisesti ( toisilla se on ollut pakollista sähköjen puuttumisen vuoksi), unohtanut kasvibiologian portfolion loppuunsaattamisen ensi viikolle - ai että on tehnyt hyvää! Minulla ei nyt ole kiire minnekään. 

Joulu, ollaan vielä hetki yhdessä.

Mary Did You Know

Marian osa koskettaa näin joulunaikaan äitiä minussa, tunnen empatiaa, voin samaistua hänen hämmennykseensä, kenties neuvottomuuteensakin. Ystävän kautta törmäsin seuraavaan kappaleeseen Youtubessa, sen kauneus kostutti silmät. Jouduin poistamaan alkuperäinen linkin, jossa video pyöri suoraan blogissani, se hidasti blogini latautumista tarpeettomasti, mutta sen pääsee näkemään tämän linkin kautta.
 

Mary did you know

  Herkkää Joulunaikaa kaikille !

Joulussa on kyse antamisesta, koskettamisesta, välittämisestä, toivosta.

pienesti perillä.

En tiedä, mitä haluan tulevaisuudelta. Ehkä en tiedä vuoden päästäkään. Mutta entäs, jos olenkin jo perillä. Asemalla, jonka nimi on Tämä Hetki. Ehkä minun ei tarvitsekaan vielä tietää sen enempää. Tiesin, että haluan muutosta. Tein ratkaisuja sen saamiseksi. Nyt olen siinä ja sen alussa. Se riittää. Junia tulee ja menee. Hyppään yhteen niistä, kun aika on. Siihen, jonka kyljessä lukee

"Tulevaisuuteen"