Elokuisia ajatuksia.

Hmm. Kovin hiljaista näytti olevan blogissani vuosi sittenkin. Onkohan blogielämässä jokin oma biorytminsä tai vuosisyklinsä, joka toistuu vuodesta toiseen. Ehkä elokuu on ponnistusten kuukausi, minulla ainakin lähestulkoon aina alkaa syksyn aherrus silloin ja elämänrytmi rukataan uusiksi kesän jälkeen. Aikaa blogeiluun ei tunnu oikein löytyvän, muut asiat menevät sen edelle.
Nautin kovasti siitä, että lämpötila muuttuu minulle siedettävämmäksi, huomaan viettäväni ehkä jopa enemmän aikaa ulkona kuin keskikesällä. Helteet tekevät minusta hitaan, flegmaattisen. Mutta annas, kun lämpötila laskee alle hellerajan ja pikkuisen tuulee ( tai vähän enemmänkin, pidän tuulesta)...minusta voi löytyä jopa puuhakas ihminen.

Vaikka työrupeama alkaakin, tosin nyt vain muutamaksi viikoksi, nautin elokuusta. Muistan lapsuudesta sen tunteen, kun palasimme neljän viikon mökkilomalta kotiin. Oli ilta heinä-elokuun taitteessa, lempeä ilta-aurinko paistoi aina, joskus oli sade rei´ittänyt pihahiekan...mutta se tuoksu. Kotiin paluun tuoksu. Ihan erilainen kuin kesäntuoksu. Kypsä, syksyä enteilevä sellainen. Se tiesi kesän aikana kotiin kertynyttä, lukematonta postikasaa Hevoshulluineen ja Akkareineen, koulureppua, uutta penaalia, viileitä aamuja, jolloin polkaistaisiin pyörällä kouluun halki usvapeitteisten peltojen, niitähän lakeuksilla riitti. 

Samanlaisen kokemuksen sain ensimmäisenä työaamuna pari viikkoa sitten, kun polkaisin pyöräni vauhtiin viiden jälkeen aamulla. Aurinko nousi yhtä uneliaan hitaasti metsän takaa, kuin minä olin noussut juuri hetki sitten peittoni alta. Elokuun aurinko on lempeämpi kuin heinäkuinen, totesin. Sen valo on paljon pehmeämpää, viipyilevämpää kuin heinäkuun joskus jopa aggressiivisen terävästi piirtävä valo. Pelloilla keikkui vielä usvahöytyviä, olivat jo aikeissa vetäytä pois nousevan auringon tieltä. Elokuun tuoksu, jossa aistii kypsän viljan ja sienimetsän, kosteat pellot ja sammalmättäät, kutkutteli hajuaistia. Tunsin oloni onnellisen turvalliseksi, tässä kaikessa on jotain niin tuttua. Sama odotuksen jännitys kuin silloin lapsena. Olen uuden edessä.