lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannusta!



Ihan kuin tämä unikko katsoisi itseään peilistä ja kohentelisi keikistellen kampaustaan! Sen keikistelevän kauneuden myötä toivotan kaikille kevyttä kesämieltä ja valoisaa juhannusta!

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Äitiyden kipupisteissä , osa 1: äidin ulottumattomissa

 
Tänä keväänä olen joutunut aivan uudenlaisten kokemusten eteen kasvavien lasteni kanssa.  Elo on jauhanut niin tasaisen turvallisena pitkään, etten osannut varautua niihin ennalta.
Kevään korvalla selvisi, että Poikani molemmat jalat kaipaavat leikkausta. Toinen leikkaus tehtiin muutamia viikkoja sitten. Poikani ensimmäinen vuosi oli lääkärireissuja täynnä, milloin mistäkin syystä ja on niitä riittänyt sen jälkeenkin.Leikkaussalissa nukahtamisen partaalla oleva lapsi, sitä en ollut vielä kokenut. Lapsensa luovuttaminen toisen käsiin, oman ulottuvaisuuuden ulkopuolelle, tilaan, josta en häntä omin avuin hereille saisi - siinä tunsi itsensä niin totaalisen avuttomaksi. Skarppasin siihen hetkeen asti, kunnes lapsi sanoi... "äiti,mua väsyttää...väsyttää"... ja nukahti. Kykenin vielä sanomaan nukahtavalle lapselleni "kohta nähdään" ja samalla toivoin mielessäni paljon enkeleitä matkaan ja kirurgille taitavia käsiä. Siihen loppui reippaus, äidin hartiat lysähtivät kasaan ja sisältä turskahti jännitys ja huoli kyyneleinä poskille. Nytkin, sitä muistellessa.
Liikuttavaa oli myös seurata lapsen heräämistä, ensimmäistä tajunnan hetkeä, kun hän yrittää nousta ylös, katsoo kohti, kysyy "joko se on ohi", kysyäkseen samaa kohta uudelleen, sillä ei muista sitä juuri kysyneensä.
Käsi hakeutuu käteen ja uni vie voiton vielä hetkeksi.
 
Toinen äidin ulottumattomiin matkan tehnyt oli 14-vuotias Tyttäreni. Hän matkusti Ranskanmaalle kymmeneksi päiväksi opiskelijavaihtoon yhdessä 28 muun oppilaan sekä muutaman opettajan kanssa. He yöpyivät ja viettivät vapaansa ranskaa osaamattomina kukin omassa ranskankielisessä perheessään, englannin kieltä harjoitellen. Päästää lapsensa matkaan, katsella, kun tytär itseensä luottavaisena, hiukan hiljaisena tosin, lähtee matkalaukkuaan vetäen kohti sellaisia asioita, joita ei äiti enää jaakaan lapsensa kanssa reaaliajassa...sillä hetkellä vilahtaa äidin silmissä kuvanauha pienestä nyytistä tähän hetkeen, minun pieni vauvani, tekee mieli huutaa perään: " tule takaisin äidin siipien suojaan, et sinä mitenkään voi olla vielä valmis, maailma on ennalta-arvaamaton...". Lapsen päättäväiset askeleet loittonevat...itse vilkutan rohkaisevasti perään ja huuto takertuu kurkkuun, kuulen itseni sanovan vain " hei,hei, soitathan sitten, kun kone laskeutuu.." ... Ja äitiin sattuu niin. Sillä hetkellä on ihan pakko viimeistään uskoa suojelusenkeleiden olemassaoloon. Täytyyhän niitä olla, katsomassa Pieneni perään.
Toki tähänhän olen pyrkinyt, kasvattamaan itseensäluottavan ja uusia haasteita vastaan rohkeasti kulkevan tyttölapsen. Mutta se hetki, jolloin sitä oikeasti testataan, tulee liian pian, en tiedä, voiko äiti koskaan olla siihen valmis...Epäilen.
Lentokentällä Ranskasta saapuvaa odotellessa, pieni perhonen vatsassa lepatellen, mieleen häivähti ajatus, että sieltä ei saavu enää ihan sama tyttö, kuin kotoa lähti. Näyttääköhän hän jotenkin isommalta, mahtaako äiti olla kutistunut hänen silmissään... Keskiyöllä aulaan saapuu tyttölapsi, ripsivärit poskelle valahtaneina "äiti, mua niin väsyttää, en ole nukkunut kunnolla kahteen vuorokauteen"... ja alkaa pulputtaa kokemuksiaan ulos. Äitiä tarvitaan vielä. Tyttöni on saanut turvallisen kokemuksen pärjäämisestään maailmalla ja äiti harjoitellut luopumista. Silti -napanuoran venyminen tekee kipeää, se asia ei varmasti sukupolvien vaihtuessakaan muutu. Sen kokemuksen sinäkin Tyttöni vuorostasi tulet saamaan sitten joskus.

Olen niin onnellinen siitä, että saan olla äiti.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Pennun ihmeellinen maailma

Koiranpennut, niinkuin pienet lapsetkin, ovat ihmiselle hyväksi. Terveellisiä. Niin täytyy olla. Molempien tapa ihmetellä maailmaa avaa omatkin silmät huomaamaan asioita, jotka ovat tulleet niin itsestäänselviksi, ettei niihin kiinnitä mitään huomiota. Tänäkin aamuna olen pennun kanssa ihmetellyt ääntä, joka syntyy, kun isoista puista putoaa pisaroita metsänpohjan aluskasvillisuuteen... En olisi kuullut sitä, ellei pentu olisi pysähtynyt sitä ihmettelemään. Saattoiko sillä hetkellä sen tärkeämpää kuunneltavaa ollakaan! Ei minun mielestäni. Seuraavaksi pennun pysäytti ääni, jonka pisarat saivat aikaan pudotessaan naapurin halkopinoa suojaavaan muoviin. Se kuulosti taas aivan erilaiselta.
Kaikki uusi on ihmeellistä, pysähdyttävää. Reilu viikko sitten olimme muutaman muun shapen ja niiden omistajien kanssa metsälenkillä. Koirat juosta humpsuttivat omia aikojaan, pentu pienimpänä, mutta intoa pirskuen. Yhtäkkiä muut koirat hävisivät mäen taakse, mutta pentu jäi kuin seinään juosten töröttämään mäen päälle. Sitten se kääntyi meitä kohti, katsoi meitä ja taas näkemäänsä, juoksi meidän luo ja taas takaisin... Selvästi se kysyi  "mikä TUO iso vesikuppi on ... saanko mennä...saanko ?" Pentu näki elämänsä ensimmäistä kertaa järven.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Lapsella on sata kieltä


 Lapsella on sata kieltä
Lapsi
on tehty sadasta.
Lapsella on
sata kieltä
sata kättä
sata ajatusta
sata tapaa pohtia
leikkiä ja puhua
sata aina sata
tapaa kuunnella
ihastella rakastaa
sata iloa
laulaa ja ymmärtää
sata maailmaa
valloittaa
sata maailmaa
tutkia
sata maailmaa
uneksia.
Lapsella on
sata kieltä
(ja taas sata sata sata)
mutta häneltä ryöstetään niistä yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Koulu ja kulttuuri
erottavat lapsen pään muusta kehosta.
Lapselle sanotaan:
ajattele ilman käsiä
toimi ilman päätä
kuuntele, äläkä puhu
ymmärrä ilman iloa
rakasta ja ihmettele
vain pääsiäisenä ja jouluna.
Lapselle kerrotaan:
löydä jo valmis maailma
ja sadasta
häneltä ryöstetään yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Lapselle kerrotaan:
työ ja leikki
todellisuus ja mielikuvitus
tiede ja kuvittelu
taivas ja maa
järki ja tunne
ovat asioita
jotka eivät kuulu yhteen.
Niin lapselle kerrotaan
ettei sataa ole.
Mutta lapsi sanoo:
En usko. Sata on. 

-Loris Malaguzzi- 





Hui kauhistus!

Kävin eilen katsomassa blogiani tavalliselta pöytäkoneelta ... ja hui kauhistus, miltä se näyttinkään. Viime postaukseni kuvat ja teksti olivat aivan sikinsokin ja päällekkäinkin. Olen kirjoitellut ja katsellut blogiani ainoastaan tältä sylissäni olevalta läppäriltä, jossa se on näyttänyt ihan järjestyksessä olevalta...missä lienee syy, käyttäjää lukuunottamatta?

Ihmettelen.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Kannatti odottaa!

Istuttelin viime syksynä Exotic
Gardenilta tilaamiani tulppaanin sipuleita. Talvella ne kävivät useasti mielessä, toivoin, että valtaisien hankien alla olisi hyvä uinua ja valmistautua
kevään kukoistukseen.Eikä odotus ollut turhaa!!! Ne ovat ilostuttaneet kukillaan jo usean viikon ajan. Istutin niitä kolmeen eri paikkaan. Yksi ei selvästikään ollut mieluinen. Sipulit kyllä kasvattivat komeat lehdet, kukkanupunkin vielä, mutta kukkia ne eivät jaksaneet. Terälehdet eivät auennet, vaan nuput kuivuivat paikalleen ja terälehdet putosivat maahan. Ja metrin päässä samasta pussista kotoisin olevat sipulit kukkivat todella kauniisti ja pitkään.. Olikohan tuossa epäonnisessa paikassa liian kuivaa ??? Noh, tämä kokeileva puutarhuri kaivaa sipulit syksyllä ylös maasta ja istuttaa ne toiseen paikkaan... Yrittänyttä ei laiteta!                                   

                                                                                                             

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kesäharrastus

 
Kohta on kesäharrastuksen aika. Kävin mieheni kanssa puolitoista vuotta sitten mosaiikkikurssin muutaman vuoden takaisen Rodoksen matkan innoittamana. Ylevä ajatus oli, että teemme vielä joskus vessaan mosaiikkiseinän ihan itse, ei mitään valmismosaiikkilaattaa, vaan pienistä, itseleikatuista paloista itsesuunnittellun aiheen. Ja on se ajatus vieläkin, vaikkakin olemme huomanneet, että mosaiikin teko on hidasta puuhaa. Mutta joskus...
Niin. Siis kesäharrastuksen aika. Käytäntö on nimittäin osoittanut sen, että sen tekeminen vaatii tilaa. Meillä ei ole erityistä työhuonetta, välineiden esille vetäminen ja jälkien siivous sisätiloissa on arkityöpäivän päätteeksi niin iso urakka, että talvella ei ole siihen innostusta. Sinne tänne singahtelevat pienet kaakelin palat ovat haasteellista siivottavaa. Mutta kesä. Viime kesänä terassimme oli mosaiikkityöpaja. Sinne saattoi illalla jättää kaiken enemmän tai vähemmän levälleen ja palata aamulla asiaan. Huono puoli asiassa oli se, että terassipöytää oli vaikea käyttää mihinkään muuhun - ellei sitten ensin siivonnut jälkiä. Otimme mosaiikkivälineet mukaan myös vuokramökille, joka rannassa olevassa grillikatoksessa oli laineiden liplatuksessa mukava upota omaan työhönsä.Kohta koittaa aika villiviinin varjossa toteuttaa talvella muhineet aiheet. Haaveena on myös, että itse valaisin betonista pohjan mosaiikkityölle... Ehkä jo ensi kesänä!


Kesäkivi: Löysin kiven mökkirannasta ja se sai uuden pinnan. Tässä vielä ennen viimeistä kiillotusta.

Alla ensimmäinen työni, käyttömosaiikkia. Ylempi vielä ilman saumausta ja sen alla tarjotin jo käytössä. Tuolle on mukava kattaa kesäkahvit ja kiikuttaa ne terassille.