lauantai 28. toukokuuta 2011

Huomenna.




Sinä olet se puutarha,
puutarha hämärä,
puiden viileä tuoksu
ja haljennut hedelmä,
aran askelen ääni,
sävelmä hiljainen.
Kumartuu kuumeinen pääni,
kun sinua katselen.

-kaisa raittila-
  


Huomenna pääsen jälleen laulamaan Kaisa Raittilan runoja. Sirkku Rintamäen kaunis sävelmaailma saa nuo sanat lepattamaan sieluni sopukoissa, tulen hoidetuksi.
Odotan huomista.



sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Varpusen elämää.


Tsipi ja Tsöpi ovatkin olleet kiireisiä viime päivinä. Pari juttua aiemmin mainitsin niiden rakennustouhuista, enpä arvannut, että he rakensivatkin pesänsä meidän räystäälle, tai jonnekin katon uumeniin. Siellä ne nytkin istuvat räystään reunalla, mutta vain hetken, sillä äänekäs sirkutus ajaa ne töihin - nälkäinen katras vaatii ruokaa, nyt heti! Iltaa kohti tahti näyttää vain kiihtyvän, pitkä yö edessä, poikien pitää saada vatsat täyteen. Viikko sitten sirkutus oli vain pientä, hädin tuskin kuuluvaa piiputusta. Vaan nyt ovat pojat jo kasvaneet, ääni kuulostaa jo ihan oikealta varpusen ääneltä. Kohta saadaan varmaan seurata niiden lentoharjoittelua, yritän olla harmistumatta siinä vaiheessa niiden mahdollisista jätöksistä, niin paljon niiden touhujen seuraaminen omalta lempipaikaltani on katkaissut aivojeni hektistä ryntäilyä.

Lupaan istahtaa niitä katselemaan alkavalla viikollakin.




( Mutta kuka kuuraisi nuo räystäät...? )



lauantai 21. toukokuuta 2011

Iloa päivään - eettisesti!



Ja tänään ne vasta kukkivatkin, 
ihan pakkopakko oli vielä kuvata noita pitsipilviä.
Hyvä päivä tänään, kotihommia kiireettömästi ( kiireelläkään tehtynä ne eivät lopu, siksi valitsin kiireettömän linjan), jäätelöä aurinkoisella terassilla ja naisellisia hömpsötyksiä eettisillä arvoilla mahtui tähän päivään. Käväisin nimittäin Ilo-koru illassa istumassa iltaa ja hankkimassa hyvää mieltä, täytyy sanoa, että tyytyväisenä ajelin kotiin. Vaikka korut eivät olekaan halvimmasta päästä, tieto siitä, että niihin sijoitettu raha menee suoraan käsitöinä koruja tekeville mexicolaisille kotiäideille, lisäsi ostoksesta syntynyttä nautintoa. Paljon turhempaankin rahansa tulee sijoitettua. Korvissani heiluvat nyt iloisesti Carnival- korvakorut (turkoosia ja kirkasta kvartsia), jotka sopivat erinomaisesti erääseen minulle tehtyyn korusarjaan :). 
Iloista iltaa!


Lisää valkoista.

Kevätväsyviikkoa, herkästi kiristyvää mielialaa ja huonosti nukuttuja öitä on valostuttanut norjanangervojen hurmaava pitsinen kukinta...


  


...ja puutarhassa vallitsevan valkoisen lisäksi lupaus jo muustakin, tässä vielä nupulla, viikon aikana tulppaanitkin vihdoin auenneet... tuota kasvun voimaa seuratessa virkistyy itsekin.

maanantai 16. toukokuuta 2011



Hän lähti Leijonia vastaan...


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Viikon väri on valkoinen.

 



Pienessäkin puutarhassa riittää ihmettelemistä joka päivälle. Ihan pakko on käydä päivittäin katsomassa kasvun edistymistä...montakos senttiä on tänään kasvettu, pioni? Joko näkyy arovuokossa nuppuja? Tällä viikolla puhkesi valkoinen. Kriikuna ("Morsianpuu" ) ,luumu, norjanangervo, ahomansikka, narsissi ja melkein marja-aroniakin ovat kuluneen viikona aikana vallanneet puutarhani valkoisellaan. Se on niin kaunis ja herkkä väri heleää vihreää vasten! (jee... maaliii..., yhtään en katso jääkiekkoa samalla, en..). 

Valkoista valoa viikkoon !



Ja ihan pieni pala kakkua <3!
Taas.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Keijujen mekot tuulessa liehuu...






Sivistyksessäni on aukko, sillä en tiedä, mikä puu tässä on. Minusta se on keijunmekkopuu. Keijut ovat vihreät lehväkruununsa ja yökasteesta kastuneet mekkonsa ripustaneet oksille kuivumaan. Nukkunevat uniaan jossain katseilta piilossa. Jos kuuntelisi tarkkaan, saattaisi kuulla keijun unisen tuhinan.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Olen äiti.

Tieni äidiksi oli vähintäänkin mutkikas. Olin ihan pienestä tytöstä asti ajatellut, että minusta tulee äiti ja jos se minusta riippuisi -suurperheen äiti. Jo ala-asteella mietin tulevien lasteni nimiä. Kaksostytöistä ajattelin Kaislaa ja Kieloa, pojan nimiehdotus oli jossain vaiheessa Leo.
Asia vaan ei sujunutkaan ihan niinkuin olin ajatellut. Viisi vuotta lapsettomuustutkimuksia ja -hoitoja, toivo-pelko-pettymys -kierrettä. Vei voimia, uskoa - miten ylipäänsä on mahdollista, että joku voi edes tulla  raskaaksi, niin monen asian pitää osua kohdalleen, se tuli selväksi. Lapsettomuusaika olisi ihan oman blogikirjoituksensa arvoinen asia, tähän juttuun en sitä edes yritä kirjoittaa. Kun toukokuussa 1995 selvisi, että kevään mittaan tehty iso hedelmöityshoito meni pieleen, päätin, että nyt annan olla. En uhraa ajatustakaan koko asialle - olimme koeputkihedelmöitysjonossa, sen vuoro olisi syksyllä. Päätin, että pidän puolen vuoden kesäloman koko touhusta - olin helpottunut päätöksestäni. En tiedä sekö sen teki vai oliko aika vain oikea, mutta seuraavassa kuussa tein positiivisen raskaustestin! Meillä oli oikeus näiden hoitojen takia mennä samantien ultraan, epäiltiin, että raskaus olisi kuitenkin saanut alkunsa hedelmöityshoidoissa. Lääkärin mielipide oli kuitenkin se, että jos raskaus olisi saanut alkunsa silloin, alkion pitäisi olla jo suurempi. Raskaus olisi joko tuulimunaraskaus - tai sitten spontaanisti hoitojen jälkeen alkanut, jolloin mitään kovin ihmeellistä ei ultrassa pitäisi edes vielä näkyäkään. Pari viikkoa odotusta, sitten selviäisi uudessa ultrassa. Voi miten pitkät viikot!!! Niiden viikkojen aikana asia varmistui kuitenkin jo mielessäni - tiesin, että olen raskaana. Joku, jokin kertoi, että olen. Silti oli riemastuttavaa todeta pieni villisti pomppiva sydän ultraruudussa, muuta ei hänestä vielä näkynyt... miten valtava elämänvoima niin pienessä oli jo silloin - sydän sykki vahvasti elämälle!  Miten voimakas näky! Minun lapseni!
Pienoinen viihtyi majassaan viimeiseen mahdolliseen päivään asti, mitään kiirettä ei hän pitänyt ( ja edelleenkin hänellä on varmasti aivan oma ajanlaskunsa, häntä katsellessa ei koskaan tule mieleen sana kiire tai hoppu ), kaksi viikkoa yli lasketun ajan ja synnytyksen käynnistymisen jälkeenkin kesti kaksi päivää, ennenkuin saimme hänet vihdoin syliimme. Muistan tunteen sairaalassa, kun katselin Puolukkaistani - olisin voinut katsella häntä tunnista toiseen, väsymättä. Väsymykselle ja epävarmuudellekin oli aikansa tuleva, mutta silloin pidin sylissäni maailman ihmeellisintä asiaa, siinä oli koko maailma. 
Toinen ihmeellisin asia, hänen veljensä tupsahti perheeseen yhtä spontaanisti kuin sisarensa. Tyttäreni oli 8 kk vanha, kun huomasin olevani raskaana uudelleen - yhtään yrittämättä tai suunnittelematta, hänen aikansa oli tulla. Kaksi aivan hurmaavaa lasta, edelleenkin ihmettelen - olenko oikeasti saanut jotain noin kaunista ja täydellistä? Olen elämälle kiitollinen.
Sen jälkeen en ole raskaaksi tullutkaan, nämä kaksi oli minulle tarkoitettu. Mutta hassua kyllä, "suurperheen" olen saanut uusperheen myötä, vaikka lapsiahan nämä kaksi bonuslasta eivät iältään enää olekaan. Sitten kun nämä neljä aikanaan toivottavasti saavat lapsia, meitä on jo paljon...


Toivon kaikille Äideille, 
tuleville Äideille 
ja Äitiydestä vielä haaveileville

 Ruusunpunaista Äitienpäivää!




perjantai 6. toukokuuta 2011

Ei aina ruusuilla tanssimista

Niin se on, onni täällä vaihtelee, niinkuin eräs entinen työkaverini tapasi tällaisissa tilanteissa hiukan pientä sarkasmia äänessään todeta. Viime viikko tanssittiin ruusuilla, tällä viikolla sitten noroviruksen pillin mukaan. Sain äkkilähdön töistä maanantai aamupäivällä ja siitä lähtien onkin vatsa ollut pääosassa. Vaan jospa se pian hellittäisi...Eihän se voi ikuisesti minussakaan viihtyä? Juuri nyt ei tee pahaa, kun en ole mitään yrittänyt syödä enkä juoda yön jälkeen, jospa kohta uskaltaisin kokeilla...
Pienissä hetkissäkin on kuitenkin ilon aiheita. Istuin yksi ilta huopaan kääriytyneenä terassin valokatteen alla puutarhatuolissa, "ulkoilin" sisälläoloon kyllästyneenä ja hengittelin syvään raitista ilmaa, vajosin ajatuksiini. "Tsipi, tsöpi...tsipi,tsöpi" herätti minut ajatuksista. Yläpuoleltani kuului hentoa juttelua. Katsahdin ylös ja näin räystäällä kaksi varpusta ihan vierekkäin, toinen vastasi "tsipi,tsöpi...tsiu" pari heinänkortta nokassaan. Aivan selvästi oli keskustelu käynnissä! Mahtoivatko suunnitella talonpaikkaa vai siihen tulevia yksityskohtia. Tai sitten toinen antoi toiselle vinkin hyvästä pesäpuusta. Tai ehkä tuumasivat, että eiköhän se ollut tämän päivän osalta siinä. Olisipa ollut kiva osata varpusta. Kevät on täällä ja aika rakentaa uutta, sen verran ymmärsin heidän toimistaan kyllä, hyvä viesti minullekin.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Oi ihana toukokuu!


Voi, miten olin ilahtunut, kun jo aiemminkin Suomessa esitetty brittisarja palasi ykkösen ohjelmistoon. Nimi on osuva, aivan kuin sarjassa olisi ikuinen toukokuu - ihmiset onnellisia, toiveikkaita, hyväntuulisia. Sarjan kantava voima Ma ja Pop Larkin ja heidän suhteensa suorastaan pursuavat elämäniloa ja positiivisuutta. Sanoisin, että aika harvinaista missään televisiosarjassa. Heidän arkeaan englantilaisella maaseudulla kuvataan herkullisen värikkäästi ja rehevästi. Sarjassa kuvataan paljon perheen ruokahetkiä ja ai, miten tekisikään mieli olla niissä hetkissä mukana! Pöydän ääressä iloitaan, ratkotaan murheita, höpsötellään, mutta surutta myös syödään, pitkään ja hyvin. Siitä voisi ottaa mallia! Perheen ruokapöytään mahtuu aina mukaan muitakin, rennon iloisesti jaetaan omasta toisille, ruokaa on aina runsaasti.
Kerrassaan hyväntuulinen ohjelma - suosittelen piipahtamista Larkinien maatilalle!


tiistai 3. toukokuuta 2011

Juhlava viikonloppu


 Lomaviikko huipentui varsin juhlaviin tunnelmiin. Perjantaina saimme seurata brittiläisen kuningashuoneen onnea televisioiden välityksellä, oiva syy ostaa prinsessakakku ja istahtaa television ääreen. Hääspektaakkeli viritti meidät lauantaille, jolloin vietimme ystävän, omien häidemme seremoniamestarin hääjuhlaa. Hääparilla oli hyvin oman näköisensä juhlat, juhlissa oli Japani vahvasti läsnä, he aikoinaan tapasivat toisensa ihan sattumalta ( vai voiko sellainen edes olla sattumaa) kadulla Tokiossa, toinen turistina ja toinen siellä töitä tekevänä suomalaisena... ja loppu olikin historiaa, sen tähän astista huipentumaa saimme olla todistamassa. Mikäs olisi sen juhlavampi tapa viettää vappuaattoa? 
Yläkuvassa pala omaa juhlavaatetustani, ihana joskus saada pukeutua huolella! 50-luvun henkeä liehuvan mekon olen ostanut kolme vuotta sitten mieheni tyttären ylioppilasjuhliin, tämä oli toinen kerta, kun sitä käytän - niin harvoin sellaisia juhlia on ollut, joihin se olisi sopinut! Kengät löysin pari kuukautta sitten, olin jo pitkään haaveillut punaisista korkeakorkoisista avokkaista. Voi, kun tuossa asussa tuli niin naisellinen olo, sellaiseen pitäisi naisella olla mahdollisuus useammin...




 Sunnuntaina sitten vietettiin Vapun päivää munkkeja paistamalla. Tällä kerralla opetin lapsenikin munkin paiston salaisuuksiin ja varsinkin poikani oli puuhasta erityisen innostunut, neuvoi isosiskoaankin sitten kokeneen elkein, sisko kun tuli hänen jälkeensä oppia saamaan. Ihana oli seurata heidän puuhastelujaan. Perinteisen koristelun lisäksi innostuin kokeilemaan sokerikuorrutusta, hyllystä löytyi mansikka tomusokerin jämät. Oikein hyviltä nekin maistuivat, vaikka se perinteinen veikin minun mielestäni voiton. 


Tämä viikko ei sitten ole alkanutkaan ihan yhtä juhlavasti, vatsatauti kotiutti minut eilen töistä kesken päivän, vatsa tyhjeni tehokkaasti vappuherkuista, vieläkään en kykene syömään, yritin kyllä, vaan vatsa ilmoitti erimielisyytensä samantien... pakko kai sitä on totella. Vaan eiköhän tämä loppuviikkoa kohti kirkastu...