Sunnuntainen muisto

Lapsuuden sunnuntaihin liittyy vahva makumuisto. Tämä juolahti mieleeni tänään, erään ystävän Facebook-päivityksen esille kutkuttelemana. Kävimme sisarusteni kanssa pyhäkoulua joka sunnuntai. Askel painoi toisinaan kovasti sinne sunnuntaiaamuisin talsiessamme. Takaisin tullessa askel oli kevyt, osittain varmaan keventyneen mielen takia, mutta myös siksi, että tiesimme, että äiti oli sillä välin laittanut hyvää ruokaa - perunamuusia, puolukkahilloa ja jotain hyvää lihaa, tavallisesti jauhelihapihvejä tai kyljyksiä ( nykyään taitavat nämä silloin "hyvät liharuoat" olla kovin arkisia). Turvallinen muisto. Ihana rutiini. Silloin oli meillä sunnuntai!

Jäin miettimään, tarjoanko sellaista kokemusta omille lapsilleni. Onko meidän perheessä ruokarutiineja. Luulen, etten ole kovin paljon sellaisia hoksannut lapsilleni antaa, sillä olen ruoanlaittaja, jonka pitäisi aina keksiä jotakin uutta. Joitakin makurutiineja meillä on tietenkin juhlapyhiin liittyen, mutta että ihan tavallisena arkena?

Lapset tuntuvat pitävän juuri niistä vanhoista tutuista ruoista eniten. "Äiti, laita jauhelihapihvejä, sun tekemät on maailman parhaita". "Voisitko tehdä pinaattilättyjä, ei niitä kaupan lättyjä, vaan sun oma tekemiä". Ajatella! Lapseni ajattelee minun ruoastani samoin, kuin itse ajattelin lapsena (ja edelleenkin) oman äitini ruoista. Ei tarvita kukkoa viinissä eikä lammasta kahvikastikkeella, että syntyy makumuisto.