maanantai 13. joulukuuta 2010

Feeling flu.

Ei siitä minttukaakaosta ollut flunssan ehkäisylääkkeeksi. Se on nyt täällä ja toivottavasti pois kääntymässä. Huomenna tarvittaisiin äitiä kovasti, poikaseni toinen jalka leikataan. Ja äitihän on kunnossa siihen mennessä.
Ehkä tämä lunssa sain yliotteen lauantaina vetoisessa messukeskuksessa, eilen en päässyt sinne ollenkaan tämän flunssan takia, mutta hienosti olivat mieheni ja koira pärjänneet kahdestaankin. Tuloksena kummaltakin päivältä JUN EH2. Eikö näytäkin hienolta nuo lyhenteet ;). Minä juuri opettelen niitä ja hetihän niitä pitää käyttää. Siis suomeksi: Junioriluokka, erittäin hyvä, sijoittuminen toiseksi luokassaan. Luokassa oli tosin vain kolme juniorinarttua. Tärkein anti viikonlopusta oli, että saatiin hienoa kokemusta ja neiti osoittautui paineenkestäväksi, ei ollut pelokas, vaan häntä heilui iloisesti.
Väsynyt oli vauva kummankin päivän jälkeen, vaikkei paikanpäällä montaa tuntia oltukaan. Niin paljon uusia tilanteita, jänniä tuoksuja ja hälyä tunnit olivat sisällään pitäneet, että edes sana "ulos" ei saanut pentua havahtumaan. Normaalisti sen sanan sanominen herättää sen sikeästäkin unesta ja sekunnissa ollaan menossa.
Mukavaa alkuviikkoa kaikille, jouluun on enää vain muutama tontun askellus...

Väsy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kivaa kommenttia