sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kevätlookia etsimässä

Tänä viikonloppuna ei ole tarvinnut nähdä kovasti vaivaa kevätlookin etsimiseen. Kevätlookkia on joka paikassa, kunhan vain silmänsä aukaisee. Sen verran olen kuitenkin henkilökohtaisen lookin eteen tehnyt, että astuin bussiin ja suuntasin kaupunkiin, kampaajalle ja ostoksille.

Tavallinen, tylsä bussimatkakin voi olla pienoisseikkailu erilaisiin tunteisiin ja ajatuksiin, huomasin. Se alkoi jo bussipysäkillä. Seurakseni pysäkille käveli mies, jonka luokittelin samantien" ei heteroksi"... niin ... kyllä me luokittelemme ihmisiä, tietoisesti tai tietämättä. Sitä toista nimitystä en halua käyttää, sillä se on niin leimaantunut haukkumanimeksi, sen kaiku on kovin negatiivinen. Tämä ei ole nyt kannanotto suuntaan eikä toiseen, mielestäni tälle maapallolle mahtuu kyllä kävelemään erilailla suuntautuneet ihmiset. Mutta se, mikä sai aikaan välittömän mielleyhtymän aivojeni mutkaisissa sopukoissa ennenkuin ehdin edes tiedostaa asiaa, oli hänen vaatetuksensa. Se ei mitenkään ampunut yli, oli pikemminkin tyylikäs. Mustat pitkävartiset nahkasaappaat, musta puolipitkä, hyvin istuva nahkatakki, musta nahkainen olkalaukku, tapa kantaa vaatteensa. Niin vähästä syntyy mielikuva. Bussi tuli ajallaan, ajoi minusta ohi tuon miehen kohdalle. Hän käveli pari askelta, sitten hidasti, jäi odottamaan minua ja antoi minun mennä ensin...Voi, miten kohteliasta!  Jo ennestäänkin hyvä mieleni kohosi tuosta eleestä aivan suunnattomasti. Hän olisi aivan hyvin ehtinyt astua bussiin ennen minua, ilman, että se olisi mitenkään ollut etuilua, niin pitkä välimatka meidän välillä oli. Tämä on nyt kyllä asenteellinen lausahdus, mutta sanoisin, että suurin osa miehistä olisi mennyt surutta ensin, ellei sitten ihan yhtä aikaa oltaisi ovelle satuttu. Mitä sitä turhia odottamaan, bussiin vaan ja menoksi, että ollaan ajallaan perillä. Tämä kohtelias ele sai minut lähes vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä on "ei hetero" mies. Ehkä tulkintaani vaikuttaa se, että kohtaamiseni kyseisesti suuntautuneiden miesten kanssa ovat olleet miellyttäviä, he ovat kohdelleet naisia kauniisti, arvostavasti, veljellisesti. Hiukan myöhemmin tulin ajatelleeksi, että entäs, jos olenkin jo tullut siihen ikään/ sen oloiseksi, että minulle jäädään aukomaan ovia, annetaan tietä... hmm...hmm...Minkäslaisen kuvan minua tuntematon ihminen minusta saa, miten minut luokitellaan, mitä viestin ulkoisella olemuksellani...?
Se tietysti riippuu paljolti myös minua katselevan ihmisen iästä. Mitenkähän itse itseni luokittelen, jään miettimään...
Bussissa oli ei tyypillinen suomalainen tunnelma - iloinen puheensorina koko matkan, liekö keväällä ihmisiin sellainen vaikutus. Lähelleni istahti kaksi nuorta äitiä. Toinen oli enimmäkseen äänessä, tunnustan ajatelleeni, että olisi voinut olla vaikka hetken hiljaakin. Hänen suustaan narisevalla stadityylillä puhuttu teksti ei ollut mieltä ylentävää kuunneltavaa... hän moitti tuntemiaan perheitä, heidän tapaansa kasvattaa. Kenen lapset nukkuivat vieläkin vanhempiensa välissä, jossain menivät kaikki koko perhe yhtä aikaa kymmeneltä nukkumaan, kenen lapsilla ei ollut oikeita harrastuksia..jne...Yritys pukea tämä natina sivistyneeltä kuulostavaksi kritiikiksi ei parantanut asiaa, musta pilvi roikkui jokaisen lauseen yllä ja minua alkoi sapettaa. Muistin matkustaneeni tämän naisen kanssa aiemminkin samassa bussissa lähekkäin eikä jutut olleet siitä muuttuneet. Tunsin kiukkua hänen tuntemiensa perheiden puolesta, sääliä hänen puhekumppaniaan kohtaan, joka yritti nähdä valoisiakin puolia toisen arvostelemissa seikoissa. Ja lopulta myös ihan pikkuista sääliä häntä itseään kohtaan... eikö tuolla naisella ole näinkään kauniina kevätaamuna mitään muuta puhuttavaa? Pienen ja kapean katkelman hänen elämäänsä havainneena hänen elämänsä ei vaikuttanut kovin onnelliselta, pikemminkin rajoittuneelta yritykseltä olla jotain muuta kuin "ne muut". Mutta kuten sanoin, pieni hetki hänen elämäänsä ei oikeuta tekemään kovin vahvoja päätelmiä ja kenties ahtaiden rajojen sisäpuolellakin voi olla onnellista? Voihan? Ja asetinkos itseni nyt hänen yläpuolelleen, kun niin kovasti häntä mielessäni moitin? Ärsyttikö asiassa myös se, että saan itseni kiinni toisinaan myös toisten arvostelusta? Käsi sydämmelle. Toisaalta, bussi on paikka, missä ei voi päästä kuunteluetäisyyden ulkopuolelle, vaan toisen paatosta on pakko kuunnella, vaikkei haluaisikaan...

Pääsin sitten lopulta kampaajani käsittelyyn. Kiva vaihtaa kuulumiset, lueskella lehtiä ja samalla saada kohennusta hiuskuontaloon. Erään kolumnin ajatus kolahti. Sen mukaan ihan niin kuin vauvoilla, unelmillakin on laskettu aika. Siihen päästäkseen pitää uskaltaa jättää "ehkäisy" - pelot pois ja unelmia kohti. Unelman odotuksen 9 kuukautta valmistavat ottamaan unelman vastaan. Paitsi että se on jollain tavalla passiivista odottamista, se on myös aktiivista. Sen eteen tehdään valmisteluja, suoritetaan ajatustyötä... ja kun aika on valmis, unelma tulee todeksi. Niin se varmaan on, unelmat harvoin tapahtuvat itsekseen. Pitää uskaltaa unelmoida ja ruokkia niitä, kurkottaa niitä kohti. 

Kaupunkireissuni oli kevätlookin etsijälle muutenkin onnistunut. En löytänyt etsimääni ( kahden viikon päästä oleviin häihin pitäisi löytää päälle laitettavaa), sen sijaan löysin Haloselta unelmieni vadelmanpunaisen trenssin. Ensin vain kävelin ohi, ajattelin, että hinta on varmasti ulottumattomissa. Paluumatkalla kurkkasin kuitenkin hintalappua...ja kas, sen hinta oli alennettu! Sain sen jopa halvalla, 40 euroa laadukkaasta trenssistä on vähän. Ajatella, jos en olisi uskaltanut edes vilkaista hintalappua...

Tänä viikonloppuna kevätlookia on saanut myös pihamaa, eilen kävimme Plantagenissa ostamassa narsisseja ja muutama orvokkikin lähti mukaan. Orvokki on ehdottomasti yksi suosikkikukistani, ehkä ei vähiten sen vuoksi, että se on myös toinen nimeni. Lapsena en siitä pitänyt ollenkaan, se kuulosti Orvolta. Sanana se ei edelleenkään ole niitä kauneimpia, mutta sen merkitys on kaunis.
Etupihaa raivatessani kohtasin myös tämän vuoden ensimmäisen leppäkertun ja unisesti pörräävän mesimassun. Toivottavasti talvitokkurainen ja vielä hiukan holtiton pörrö löysi orvokkieni luokse.
Kevätlookia pitäisi tehdä noille ikkunoillekin, että kevät pääsisi kunnolla sisään... ehkä jo ensi viikolla...
 
Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille!



Kova kiire oli leppäkerttusella jonnekin.


Sisäkissamme eivät voineet vastustaa 
raollaan olevan oven kutsua, 
kirkas paiste pistää siristämään silmiä.


Harmaa on oivaltanut kukkien hoidon ytimen, 
niitä pitää kohdella hellästi. 
Tämän lemmikin lehtiä nuoltiin pitkän aikaa...
ja hartaasti.



5 kommenttia:

  1. JK: näin saman miehen samalla pysäkillä tänäänkin etupihaa haravoidessani, hän puhui puhelimeen ja jos kuulin oikein, venäjän kielellä... olisiko pukeutumisen ja käytöksen koodi sittenkin hänen kansallisuudessaan...

    VastaaPoista
  2. Loistokirjoitus!! Monta, monta asiaa ja kaikki niin fiksua sanottavaa, hyvä sinä! Ja mitkä kissakuvat, huippuhienot; suloinen kukanhoitokuva ja tuo siristyskuva on Niin Täyttä Kissaa Tulvillaan, upea tunnelma!!

    VastaaPoista
  3. Hei Hymytyttö, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa :)! Ja kiva oli käydä lukemassa blogistasi, kuinka Elämä maistuu :)))!

    VastaaPoista
  4. ihana kirjoitus. Luin ajatuksella kännykkäni kautta, tässä lapsia samalla päiväunille nukuttaessa. Kirjoitat hienosti arjen huomioista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Eve! Kännykkällä voi nykyään tosiaan tehdä monenlaista :).

    VastaaPoista

kivaa kommenttia