tiistai 3. toukokuuta 2011

Juhlava viikonloppu


 Lomaviikko huipentui varsin juhlaviin tunnelmiin. Perjantaina saimme seurata brittiläisen kuningashuoneen onnea televisioiden välityksellä, oiva syy ostaa prinsessakakku ja istahtaa television ääreen. Hääspektaakkeli viritti meidät lauantaille, jolloin vietimme ystävän, omien häidemme seremoniamestarin hääjuhlaa. Hääparilla oli hyvin oman näköisensä juhlat, juhlissa oli Japani vahvasti läsnä, he aikoinaan tapasivat toisensa ihan sattumalta ( vai voiko sellainen edes olla sattumaa) kadulla Tokiossa, toinen turistina ja toinen siellä töitä tekevänä suomalaisena... ja loppu olikin historiaa, sen tähän astista huipentumaa saimme olla todistamassa. Mikäs olisi sen juhlavampi tapa viettää vappuaattoa? 
Yläkuvassa pala omaa juhlavaatetustani, ihana joskus saada pukeutua huolella! 50-luvun henkeä liehuvan mekon olen ostanut kolme vuotta sitten mieheni tyttären ylioppilasjuhliin, tämä oli toinen kerta, kun sitä käytän - niin harvoin sellaisia juhlia on ollut, joihin se olisi sopinut! Kengät löysin pari kuukautta sitten, olin jo pitkään haaveillut punaisista korkeakorkoisista avokkaista. Voi, kun tuossa asussa tuli niin naisellinen olo, sellaiseen pitäisi naisella olla mahdollisuus useammin...




 Sunnuntaina sitten vietettiin Vapun päivää munkkeja paistamalla. Tällä kerralla opetin lapsenikin munkin paiston salaisuuksiin ja varsinkin poikani oli puuhasta erityisen innostunut, neuvoi isosiskoaankin sitten kokeneen elkein, sisko kun tuli hänen jälkeensä oppia saamaan. Ihana oli seurata heidän puuhastelujaan. Perinteisen koristelun lisäksi innostuin kokeilemaan sokerikuorrutusta, hyllystä löytyi mansikka tomusokerin jämät. Oikein hyviltä nekin maistuivat, vaikka se perinteinen veikin minun mielestäni voiton. 


Tämä viikko ei sitten ole alkanutkaan ihan yhtä juhlavasti, vatsatauti kotiutti minut eilen töistä kesken päivän, vatsa tyhjeni tehokkaasti vappuherkuista, vieläkään en kykene syömään, yritin kyllä, vaan vatsa ilmoitti erimielisyytensä samantien... pakko kai sitä on totella. Vaan eiköhän tämä loppuviikkoa kohti kirkastu...

3 kommenttia:

  1. Vielä, eikös olekin hassua, että kenkien himmeän kultaisen värinen sisäpuoli on niin merkittävä lisä kenkien ulkonäköön :)), eihän se edes näy sieltä kenellekään, kun se on jalassa... ellei sitten, kun nostaa jalan toisen päälle ja "leikkii" kengällään siten, että päästää sen kantapäästä irtoamaan ja keikuttaa kenkää varpaiden varassa, sen viehko sisäpuoli pääsee vilahtamaan ;)). Nuo kengät eivät välttämättä olisi niin kivan näköiset, jos sisäpuoli olisi tavallisen ruskea...

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva viikonloppu teillä. Ja kyllähän sitä naisella nyt ainakin yksi punainen kenkäpari pitää olla - päiville, joina haluaa olla erityisen naisellinen. : D

    VastaaPoista

kivaa kommenttia