keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Matkalla salaiseen puutarhaan...

Vuoden vaihteessa jäivät perusopinnot taakse ja alussa on kukka- ja puutarhakaupan erikoistumisopinnot. Tähän astisista opinnoista minun täytyy antaa itselleni iso kukkakimppu ja kiitos, ne ovat sujuneet jopa odotuksiani paremmin. Luulen, että se on motivaation ansiota, joka nousee siitä, että koen olevani juuri oikeassa paikassa. Aiheet vievät mennessään, opetus on tasokasta, mielessä herää kiehtovia kysymyksiä. Hassua on ollut huomata, että oma huomio kiinnittyy arjessakin aina sellaisiin asioihin, mitä käsittelemme opinnoissa. Kun käsittelimme kukkakauppojen esillepanoa, siisteyttä, palvelua, niin eikös vaan huomio kukkakaupasssa kiinnittynyt juuri näihin asioihin. Sitä, mitä kesäkukkia voi yhdistellä kesäkukkaistutuksissa ruukkuihin ja laatikoihin opiskellessa huomasin, että silmät etsiytyivät televisio-ohjelmia katsellessa kukkaistutuksiin... ahaa, Emmerdalen pubin ikkunalaudoilla olevissa laatikoissa on yhdistelty tuon värisiä pelargonioita, lobelioita...ja mikäs onkaan tuo lilakukkainen siellä joukossa...Ettei vain olisi Trachelium caeruleum - sininuppi! Aiemmin en kyllä ole niihin huomiota kiinnittänyt. 
Syksyllä tutkimme lehtimuotoja, lehden reunoja ja lehtien tapaa kiinnittyä kasvin varteen - niinpä koiraa ulkoiluttaessa katse pyyhki ojanpenkkoja ja pientareita, aiemmin tasaiselta vihreältä massalta näyttänyt kasvusto alkoi terävöityä ja paljastaa tarkkoja yksityiskohtia. Samoin kävi puiden kanssa, peruspuut olin tuntenut toki, koivut, vaahterat, männyt, kuuset...mutta siinä se puulajisto sitten mielestäni olikin. Puuvartisten tentin lähestyessä oli hyvä, etten bussimatkalla hypännyt innosta pinkeenä seisomaan ja huutanut... "katsokaa, tuolla on ihan selvästi serbiankuusi... ja tuolla okakuusi!". Lapsethan tekevät niin, ehkä tämä on sitä samaa intoa. Kun on jatkuvasti löytöretkellä... Aivot jäsentävät maailmaa ja tietoa uudelleen vapaa-ajallakin, havaitsevat tunnistavansa jotain, jota ei aiemmin tunnistanut - kyllä silloin tekee keski-ikäisenkin mieli kiljaista :).
Pääsiäisviikolla lähdemme kentälle harjoittelemaan tähän asti opittuja taitoja ja oppimaan uutta yhdetoista viikon ajaksi. Olen onnellinen, että sain mieleiseni harjoittelupaikan - pääsen alan eräänlaisten "gurujen" oppiin :). Koska haluan säilyttää täällä blogissa tietyn anonymiteetin, en paljasta paikkaa täällä. Olen varma, että kyseinen paikka tulee olemaan mitä parhain paikka opintojen syventämiselle ja uusien tietojen omaksumiselle. Monenlaisia tunteita liikkuu mielessä, palavasta innosta epävarmuuteen. Innoissani olen siitä, että opitut asiat saavat käytännössä vahvistusta ja tulen saamaan ohjaajiltani tietoutta, jota kirjoista voi olla vaikea löytää. Vaan osaanko toimia työpaikalla opiskelijanroolissa, niin pitkään kun olen ollut työelämässä jo siinä vaiheessa, että olen voinut sanoa olevani konkari. Nyt olenkin se, joka ei tiedä, tekee asioita tietämättömyyksissään väärällä tavalla, oppii kantapäänkin kautta. Selviänkö mokista, annanko itselleni anteeksi ja unohdan -toivunko? Toisaalta on helpotus olla roolissa, jossa ei tarvitse olla asiantuntija. Minulla vaan on taipumus odottaa itseltäni liikoja, pitäisi osata enemmän kuin osaa. Vaan uimaan ei voi oppia, jos vain katselee vettä rannalta. Veteen se on mentävä ja räpiköitävä aikansa...Muutaman kerran varmaan pää painuu pinnan alle, mutta yleensä niin käy, että jos vaan kovasti yrittää, oppii uimaan. Toiset välttävästi, toisista tulee mestareita. Pinnalla oppii lähes jokainen pysymään. Siinä olkoon tavoitteeni tällä hetkellä. "Uimatekniikka" hioutunee sitten vuosien myötä. Valmiiksi ei tule koskaan.
Rakastan talvea ja huurteisia päiviä, mutta valon lisääntyessä ei voi mitään sille, että ajatus karkailee jo kevääseen. Entistä suuremmalla innolla odotan pienen puutarhani heräilyä, haaveilen siitä, mitä teen ensi kesänä sen kanssa yhdessä...Mahtaakohan kevään harjoittelupäivien joukossa olla montakaan päivää, etten kantaisi jotakin kotiin, maltanko pitää hankinnat kohtuudessa, pieneen puutarhaani kun ei mahdu ihan kaikkea. Vai mahtuisko sittenkin, jos vaikka olemattoman nurmialueen laittaisikin kukkapenkiksi... voisiko tilaa pystysuuntaan käyttää hyväksi...Hmm...hmm.


10 kommenttia:

  1. Sielläkin on jännittävä kevät edessä. Valon lisääntyminen on ihanaa, ja sitten vihreän lisääntyminen vuorostaan. Onnea opintielle kevääksikin, en yhtään ylläty siitä että olet pärjännyt hyvin! Herttainen tuo kirjan kansi, tuohon puutarhaan haluaisin päästä.

    VastaaPoista
  2. Voi, tuo kirja on ihana!! Olen lukenut sen monta, monta, monta kertaa!!
    Nyt vasta herään siihen, että opiskelet tällaista... Minun unelma-ammattiani! Taisin sen tuolla haaveissakin mainita. Kuulostaa niin ihanalta!!! Perustetaan yhdessä kukkakauppa?! JEE!!!
    Ja kevään opinnot sinulla menevät varmasti hyvin, sillä ylläolevaa tekstiä ei kirjoita ihminen, joka ei olisi asiasta oikeasti kiinnostunut ja innostunut ja rakastaisi kukkia ja kasvun ihmettä! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne Helena ja Hymytyttö... Kevät näyttää aikaisempaakin vihreämmältä :D. Tuon kirjankannen kuvan muistan hämärästi lapsuudesta, joten lienen lukenut sen minäkin, vaikken muista. Sen muistan, että se tuli joskus kai televisiosarjana...ellen muista väärin? Tuon kuvan lapsi koen olevani - hämmästyneen iloinen vihreässä maailmassa, aina jotain uutta nurkan, portin, pensaan, muurin takana...
    Hymytyttö, kukkakaupan perustaminenkin häämöttää jossain pienenä haaveena, sinne on vaan vielä aika monta askelta ja voi olla, joku toinen suunta nappaakin mukaansa - puutarhurin ammatista kun on niin moneksi :). Tällä hetkellä vain ihastelen ja ihmettelen luonnon viisautta ja kummallisuuksia.
    Ja kasvun ihmettä - sitä todella rakastan. Itsensäkin tuntee niin hereillä olevaksi sitä seuratessa.. Ja nyt, kun vielä on aavistus siitä, mitä silloin oikeasti kasvissa tapahtuu, varmaan jo kuulenkin kasvun huminan ;).
    Hymytyttö, suosittelen lämpimästi alan opiskelemista, jos se kiinnostaa :).

    VastaaPoista
  4. Kylläpä oli ihanaa lukea noin innostunut teksti! Mahtavaa, että vielä toisen alan konkarina löytää lapseninnon uuden opiskeluun.

    Odotan mielenkiinnolla työharjoittelukuulumisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ymmärrän lapsiakin vielä paremmin tämän jälkeen :D. Kun löytää sen omalta tuntuvan jutun, intoakin riittää.

      Poista
  5. Mukava kuulla, että opiskeleminen aikuisena voi olla noin innostavaa. Ja onnittelut harjoittelupaikasta.

    Mulla on vähän päinvastainen ongelma, en oikein meinaa jaksaa keväisin panostaa pihaan enkä kukkapenkkiin. Syytän siitä sitkeää siitepölyallegiaa, mutta osansa on ihan vaan laiskuudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä en oo ollu koskaan mikään varsinainen "puutarhahörhö" tähän asti, vaikka olenkin tykännyt pienestä puuhastelusta pihamaalla, kukista, kasveista ja luonnosta. Mutta aihe on vienyt mennessään, saattaa olla, että musta vielä hörhökin löytyy :). Tässä yhdistyy niin mukavasti monta mulle tärkeää asiaa - luonto, käsillä tekeminen, ihmiset ja asiakaspalvelu, estetiikka...Ja hei, nykyään voi kutsua ammattailaisen tekemään sen työn puolestaan, erilaiset puutarhapalvelut on kasvava ala, tyyliin siivouspalvelut. Ei se puutarha välttämättä ole kaikkien rakkauden kohde, joten sen voi ulkoistaa :).

      Poista
    2. tai siis tarkoitin puutarhatyöt eivät ole välttis kaikkien intohimonkohde... puutarhasta varmaan tykkää useimmat :).

      Poista
  6. Hyvää Ystävänpäivää Eloise!
    Lämmin KIITOS tuestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) ... sitä varten blogiystävät ovat :)

      Poista

kivaa kommenttia