maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu!


Ihana Joulu! Joulurauhakin löysi minut lopulta, vaikka aatonaattona työvuoron jälkeen se tuntui vielä kovin tavoittamattomalta ajatukselta. Se tavoitti minut joulukirkossa aattoiltapäivänä, vaikka sinne mennessä mieli menikin harmaaksi, lähes mustaksi, kun näin miten aikuiset kirkkoon kiirehtijät käyttäytyivät yrittäessään saada täpötäyteen tulevasta kirkosta istumapaikkaa itselleen... Siinä ei paljon huomioitu kyynärsauvoilla kulkevaa poikaani. Törkeitä ohituksia ja paikanvientejä, laskin mielessäni lukuja, etten olisi pilannut oman mieleni lisäksi muidenkin mieliä. Vanhuksilta olisin tämän ymmärtänyt, mutten kolmikymmpisiltä, hyvintoimeentulevan näköisiltä pariskunnilta. Lopulta istuimme kuitenkin kirkon käytävällä matalilla lasten penkeillä.
Mieli karkaili kotikeittiöön ja siihen, mitä pitäisi vielä tehdä, kun pääsemme kotiin, että jouluateria voisi alkaa. Minut pysäytti kuitenkin naispapin puhe siitä, miten epätäydellisissä oloissa viettettiin kristikunnan ensimmäinen joulu...Tallissa. Niin arkinen paikka, kuin olla voi eikä taatusti edes kovin puhdas, vauvan nukkumapaikaksikin valikoitui eläinten syöttökaukalo. Ei varmastikaan yhdenkään esikoistaan odottavan äidin unelma siitä, miten ensimmäinen lapsi tulee tähän maailmaan. Edes tuohon aikaan. Siinä hetkessä minun mieleni asettui. Mitä minä tässä hötkyilen, meidän asiat ovat erinomaisesti - vaikka joku pikku yksityiskohta ei olisikaan sekunnilleen valmis, se ei varmasti meidän joulua synkennä
Kaikki menikin hienosti (niinkuin aina) ja äidinkin mieli pääsi mukaan, paras hetki on mielestäni aattoilta, kun lahjojen jaon jälkeen rauha on maassa, kynttilöiden valo siloittaa kaiken kauniiksi ja täydelliseksi, väki tutkii tyytyväisenä saamiaan lahjoja, hyväntahtoinen rupattelu soljuu taustamusiikkina - silloin on joulu ihmisellä!


 

Kaunein kynttilä, minkä koskaan olen nähnyt.


Marimekon skooliin rakensin asetelman neilikoista ja muutamasta meillä kotona kasvavasta vihekasvista.


Joulupöytä odottaa kinkkua ja laatikoita kynttilöiden valossa...


Kinkku on mieheni heiniä alusta loppuun asti ... Tänäkin vuonna se oli erinomaisen mehevää eikä sitä ole enää hirveästi jäljellä, vaikka muhkeat seitsemän kiloa vähän suurelta syömäurakalta ensin tuntuikin.

 

Kinkun ja muun aterian jälkeen lattialla karvalankamatolla  lievässä ähkyssä maatessa kuusi näytti tältä.




Eikä minun jouluni tähän lopu, se jatkuu loppiaiseen ja tämän viikon loma antaa mahdollisuuden levollisen olon jatkumiseen, vielä en kiirehdi alennusmyynteihin, en...


9 kommenttia:

  1. Ihana, elävä joulukuvaus. Minulle Marian osa, ja koko jouluihme kaikkine puolineen, on tullut lasten myötä yhä lähemmäksi. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Helena! Naispappi osasi kyllä kuvailla noita tallin tapahtumia Marian osalta todella avartavasti, äitinä oli helppo samaistua Marian osaan ja tuon jouluntunnelmiin. Epävarma äiti esikoisensa kanssa, ei sukua tukena, vain varmasti yhtä epävarma Joosef sekä epämääräinen joukko eläimiä...kesken matkanteon, täysin tuntemattomassa paikassa yllättäen pieni ilmoittaa tulostaan...

    VastaaPoista
  3. Siitä matkasta on kuulema hyvä DVD:kin. Matkalla Beetlehemiin. Aion katsoa joululomalla.

    VastaaPoista
  4. Siitä en ole kuullutkaan, pitänee tutustua asiaan :)..

    VastaaPoista
  5. Marian osa äitinä puhuttelee joka joulu itseänikin!
    Mukavasti kirjoitettu teidän joulusta, pääsin sinne teidänkin aaton tunnelmaan tämän tekstin kautta.
    Mukavaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihanasti kirjoitettu ja kuvitettu teidän joulunne! Mukavaa, että kaikki meni lopulta mukavasti, vaikka käytöshäiriöisiä siellä kirkossa näkyikin.

    Teillä oli tosi kaunis joulupöytä. Minua sykähdytti tuo neilikka-asetelma Mariskoolissa. Upea!

    VastaaPoista
  7. Ilahduttavista kommenteista kiittelen, Eve ja Leonida :). Jostain syystä jouluisin kamera käy kovasti, niin, että joutui oikein valitsemaan, mitä kuvia tänne laittoi.
    Mariskoolissa mulla on joskus ollut vieri viereen oasis-sieneen tikutettuna ruusuja, vaan tuosta tuli elävämmän näköinen ehkä, ruusuissakin on silti oma viehätyksensä. Laitoin tuohon isoa ja pientä samanväristä neilikkaa kukkakauppiaan ehdotuksesta ja siitä tuli eloisamman näköinen, kuin jos olisin laittanut vain pientä, niin kuin olin aluksi ajatellut. Jumbon KukkaPiazzan Tarja on osaava nainen. Joitain aukkopaikkoja paikkailin sitten kotona jo olleella valkoisella atsalealla, samoin nappasin soihtuköynnökseltä oksan. Yllättävän paljon kukkia tarvitaan pieneenkin asetelmaan, jos haluaa oasis-sienen peittoon. Kun kukat aukesivat kunnolla, niin toki sitten runsautta riitti :).

    VastaaPoista
  8. Samanlaiset ajatukset minullakin jouluaaton kirkossa...mietin kaikkea arkista ja lopulta pysähdyin myös siihen ajatukseen, että kaikki tärkeä on joulussa valmiiksi meille annettu <3 Aatto-iltana minäkin rentoudun ja rauhoitun, kun pukki on käynyt niin istuskelen kynttilän valossa ja nautin :)Hyvää loppuvuotta:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos samoin sinulle, MaMMeli :) ! Kynttilän valossa loppuvuosi ja alkavakin näyttää lempeältä...

    VastaaPoista

kivaa kommenttia