torstai 16. joulukuuta 2010

Luumupuun jouluasu

Uuttera luumupuumme on saanut jouluisemman kantamuksen. Ostin viime talvena silikonisia tähden mallisia muffinsivuokia, koska mielestäni ehdottomasti tarvitsin niitä ! Mieheni vähän hyväntahtoisesti naureskeli, sillä tuotteelle luvattiin jopa 2000 käyttökertaa... Kyllä siinä saisi vaimokulta värkätä niiden eteen ja jäisi perinnöksi vielä tuleville sukupolville. Itsekin vähän epäilin, näinkö jaksan ihan yhden kerran niitä käyttää, mutta kun hinta oli huokea, ajattelin, että mitäpä siitä. Turmiollinen ajatus, sillä periaatteessa olen kertakäyttöisten asioiden hankkimista vastaan. Vaan - nyt olen käyttänyt niitä jo viidesti vuoden aikana. Tällä menolla, jos elän yli yhdeksänkymppiseksi, käytän niitä siis 250 kertaa! 
Kolmesti olen tehnyt niihin jäädykeannokset, kerran taatelimuffinsseja ja nyt...Jäätähtiä ihanaiselle luumupuullemme. Toivottavasti Hän tuntee olonsa nyt koreaksi ja juhlavaksi! Minusta ainakin näyttää, ihan kuin se kantaisi keveät koristeensa voimakkaana ja ylpeänä.
Mihinkähän muuhun noita muotteja voisi käyttää... vinkkejä otetaan vastaan :). Uuden jäätähtisatsin laitan tulemaan ja jos löytäisin vielä vesivärini, laittaisin kenties sinistä sävyä mukaan..

Poikasen leikkaus meni hienosti, taitavissa käsissä kun oli. Sen päivän minäkin olin ihmeen virkeä - liekö äidin vastuu työntänyt väkisin flunssan nurkkaan. Tiedän myös äiti- ja tätikultieni kantaneen meitä sinä päivänä ajatuksin ja rukouksin. Ihana asia omistaa tuollainen "huolirinki". Väkisinkin kävi mielessä, että entä sitten, kun heitä ei enää ole, he eivät ole enää ihan nuoria...Kuka minun puolestani sitten huolehtii( ihan pikkuisen naiviin itsekäs kommentti, mutta on ihana tuntea, että välitetään, nuorempana sitä "huolta" ei ihan niin osannut aina arvostaa). Siltä minusta tiistaina tuntui -  joku muu huolehti puolestani, sillä minulla oli itselläni niin levollinen olo koko päivän, vaikka etukäteen murehdin kovasti. Enkä ilman kyyneleitä lapseni nukahtaessa narkoosiin selvinnyt nytkään.
Mutta sittenkö on minun vuoroni? Olenhan seuraava sukupolvi. Osaanko minä? Huolehdinhan nytkin omasta jälkikasvustani ja paljon muusta, mutta tuntuu, että näillä sukujen matriarkoilla
ja mummeleilla ja vaareilla on aivan erityinen suojelusenkelin asema sukujensa vanhimpina. 
Kiitos teille huolenpidosta ja rakkaudesta!

7 kommenttia:

  1. pelkäänpä, että taas kun laitoin noita kuvia noin niinkuin vasempaan ja oikeaan reunaan, enkä keskelle, niin ne muualta kuin läppäriltä katsottuna ovat ihan sekaisin. Aiemmin kävi niin. Mutta yritän nyt kuitenkin. Jos joku katsoo pöytäkoneen isolta ruudulta, kerro, jos tämä postaus on ihan sekava ulkoasultaan :).

    VastaaPoista
  2. Hirveän hauska idea nuo puun jäätähtikoristeet! Laiton eräänä vuonna isoja hopeisia joulupalloja päärynäpuuhumme, mutta jäi teennäinen olo niiden kanssa, enkä enää viime vuonna laittanutkaan. Nuo `luonnonmateriaalina` sopisivat mitä mainioimmin.
    Kuvat eivät ole pöytäkoneellani sikinsokin. Kaikki rajautuu nätisti :-).

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Helena, tiedosta :). Minäkin mietin sinisten pallojen laittamista, mutta olet ehkä oikeassa - saattavat olla noiden jäätähtien rinnalla teennäisiä...

    VastaaPoista
  4. Todella kauniita jäätähtiä! Suloisen suloisia!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos maalari :), olen itse tyytyväinen niihin myös. Tosin, nyt näyttävät lumisilta möykyiltä, kun sataa tuota lunta taas :).

    VastaaPoista
  6. Todella hieno idea nuo jäätähdet!

    Kirjoitit kauniisti näistä sukusi "huolehtijoista". Ymmärrän fiiliksesi täysin! Minullakin on samanlaisia tukenani ihan kaikessa, ja kauhea ajatus on, että jonain päivänä ei enää olekaan.

    Hyvä, että leikkaus meni hyvin. Taisi äitiliini huojentua, kun pieni heräsi unesta?

    VastaaPoista
  7. Kyllä... se on niin liikuttava hetki, kun toinen aukaisee silmänsä ensi kerran ja tuijottaa silmiin eikä vielä oikein tajua aikaa eikä paikkaa... Sitten jossain vaiheessa äiti ilmeisesti alkaa hahmottua, poika tuijottaa uudelleen silmiin ja sanoo vain "au..."... "tiedän, sinuun sattuu, nuku vielä vaan", sanon. Iso huojennus, kun saa poikansa "sieltä jostain" takaisin.

    VastaaPoista

kivaa kommenttia