On jotain, mitä en väsy katselemaan. Ehkä jos eläisin ikuisissa arktisissa olosuhteissa, niin sitten. Mutta näin Suomen leveysasteiden vuodenaikojen vaihtelun syklissä en. Lumiset puut ja metsä. Niiden katselu keventää muuten väsynyttä perjantai-ihmistä. Eilen pääsin jo hyvissä ajoin töistä ja lähdin koiran kanssa lenkille... Ihan pakko oli kantaa tuota painavaa kameraa mukana. Vaikka ilma oli muuten harmaa, lumen pehmentävä vaikutus teki maailmasta kauniin, ei tuullut ja kumma kyllä oli näin pääkaupunkiseutulaisittain melko hiljaista. Pieni varpuslintu jossain tiuskutti hiljaisesti omiaan. Höpötti. Minä imin itseeni metsän hiljaista voimaa. Kaikki näytti nukkuvan, mutta tiedän unen alla piilevän valtavan voiman, joka parin kuukauden päästä puskee ilmoille.
Nyt on vielä unen aika.
"Mamma se vaan kuvailee, vaikka pitäisi lenkillä olla...tuu jo!"
Olen aivan samaa mieltä. Lumiset puut, tai puut kaikissa muodoissaan ovat rauhoittavaa katseltavaa. Auton ikkunastakin. Ja kameran kantamisen arvoisia. Tuijottelin aamiaisellakin ruokapöydästämme metsää. Olemme onnekkaita. Takapihaltamme ei näy kuin lumiset puut, vaikka tiedän, että parkkipaikka onkin pihamme ja metsän välissä. Alakuva on suloinen. Pää kallellaan koiraystävällä.
VastaaPoistaSiellä asuessamme meilläkin aukeni metsä keittiön ikkunasta...Siihen oli ihana aamuisin upota! Mahtavaa seurata, miten se elää, joka päivä eri näköinen. Täällä ei metsä ole ihan ikkunantakana, mutta onneksi ihan lähellä kuitenkin. Haluan asua paikassa, mistä pääsee metsään vaivattomasti. Akkujen latauspaikka!
VastaaPoistaKauniita lumisia kuvia, varsinkin tuossa toisessa kuvassa ihan taianomainen tunnelma! Suloinen kuva sessusta :)
VastaaPoistaMari, se oli satumetsä todellakin, ihan hiljaa piti kulkea, ettei taika raukea :).
VastaaPoistaKauniita kuvia :)
VastaaPoistaHei, ja kiitos Jonna kommentistasi. Anteeksi, että se julkaistiin vasta nyt, en ole kovin aktiivisesti käynyt blogissani viime viikkoina. Täytyypä käydä vasta vierailulla sinun blogissasi :).
VastaaPoista