Lomalle...ja uusille urille!

Tänään on lomani ensimmäinen päivä, voi mikä fiilis! Sitä tosin hiukan himmentää monta viikkoa vähän väliä tullut ja mennyt flunssa - nyt on taas tulovuoro, lämpöä muuallakin kuin säässä. Huomenna suuntaamme viikoksi jo melkein omalta tuntuvalle, tutulle mökille Puumalaan. Sieltä teemme perinteisen kesälomakierroksen mieheni ja minun vanhempien luona, Itä-Suomen kautta Pohjois-Pohjanmaalle. Nyt vaan ei millään jaksaisi pakata ja laittaa kotia lähtökuntoon. Vielä kun tuo "matkapahoinvointikin", jota koen aina ennen matkaa, meinaa nostattaa päätään. Sellainen kiukkuinen mieliala kaikesta siitä, mitä pitäisi vielä tehdä, että olisimme valmiina ja autoon pakattuina. Yritän rauhoittua. 

Muutoin on mieli onnellinenkin. Juuri ennen lomalle jäämistä sain tiedon, joka vaikuttaa lähitulevaisuudessa. Syksyllä odottaa minua aivan uusi vaihe, aikuisopiskelu. Monen vuoden jahkailun jälkeen otan askelen kohti unelmaa. Muutama viikko töitä loman jälkeen ja sitten lähden opiskelemaan kauppa-alan puutarhuriksi! Iso ja rohkea askel, niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Hiljaista surutyötä olen tehnyt pitkin kevättä jättäessäni vanhan uran ainakin hetkeksi tauolle, mutta nyt voin sanoa, että iloitsen saamastani mahdollisuudesta. Portti puutarhan salaisuuksiin on auki.

Siirryn pullakahveille laiturin nokkaan - huomenna!

Metsä lumoaa

Hentoinen valon siivu saa metsän huohottamaan salaisuuksia...

...pitkät ja hoikat raajat vilisten juoksee metsän konkkeloinen väki katseilta suojaan.

Keskikesän juhlaa!

 

 En ole pessyt saunaa enkä jynssännyt keittiönkaapin ovia. En ole myöskään vaihtanut ikkunoihin kesäverhoja enkä lattioille puhtaampia mattoja ( minulla ei ole sellaisia ). En ole vaihtanut hyllypapereita (niinkuin äidilläni on tapana tehdä ). En ole keitellyt juhannusheraa yötä myöten, niinkuin ikiäitini tekivät (sen maku kielelläni toivoisin vielä opettelevani sen tekemisen taidon). En ole kantanut nuoria koivunrunkoja portaikon eteen ( sellaista tuskin edes saisi täällä tehdä). Keveällä kesäsiivousotteella ajattelin kotiani sipaista, sitten laskeudun juhannuksen viettoon, nautin siitä kesäsäästä, jota meille tänä juhannuksena tarjotaan, rakastan läheisiäni, syön hyvin, ulkoilen ja nukun päiväunia sopivassa rytmissä, mosaiikinteko välineet voisin kaivaa esiin. Ajattelin katsella maailmaa uusista näkövinkkeleistä, muistella menneitä ja haaveilla tulevasta...

Kaunista Juhannusaikaa kaikille!

Pausella.

Blogissani on ollut näköjään paussi, ei suunniteltu sellainen. Elämä ei silti ole ollut pausella, tapahtumaa ja kesäistä oloa on riittänyt, sanat eivät vaan ole ehtineet tänne asti. Joskus näin. Onneksi tämä blogi pysyy täällä ja odottaa hetkeä, jolloin olen kypsä tuottamaan tekstiä. Päässä sitä on välillä ihan tungokseen asti, siksiköhän ne eivät tänne pääsekään, kun ne eivät osaa päättää, mikä niistä tulisi ensin. Ne yrittävät kaikki yhtäaikaa ulos ja jumittuvat oviaukkoon - eihän sellaisesta mitään tule, ainakaan mitään järjellistä ja loogista. Yksi ajatus huutaa asiaansa kuuluville ja toinen yrittää vakuuttaa omansa tärkeyttä. Kolmas punkee noiden kahden yli väkisin ja neljäs odottaa hetkeä, jolloin nuo kolme väsähtävät hetkeksi ja käyttää niiden heikon hetken hyväkseen ja juoksee längistä läpi...Koittakoon nyt rauhassa asettautua kiltisti sivistyneeseen jonoon, ennemmin en kirjoita niistä yhtään mitään.

Viikkoihin on sisältynyt niin juhlaa kuin arkista touhuakin, kohtaamisia ja yksinolon hetkiä. Yksin vietin aikaa yhden viikonlopun verran ja sain tuulikaapin vihdoin maalattua. Maalit olivat odottaneet yli puoli vuotta rapun alla - hiljaa hyvä tulee, sanoisin. Kumma, miten tuollaisesta ryhdistäytymisestä saa kummasti puhtia, monta muutakin pitkään odottanutta asiaa sain sen voimin tehtyä. Toinen remonttikohde on ollut terassin valokate. Vanha pois, rakenteiden pesu ja maalaus, uuden laitto. Siinä hommassa olin tosin vain aputyttönä ja turvallisuusvastaavana, mies hoiti kiipeilyn ja työn.

Juhliakin on ollut, kahdet ylioppilasjuhlat, yhdet 50-v ja yhdet 1-v -juhlat - merkittäviä etappeja ihmisen matkan varrella kaikki. Yksi etappi, tai pikemminkin alkupamaus kesään ja tulevalle perinteelle oli Prinsessojen Pyrähdys (syntyhistoria täällä), joka käveltiin helteisessä säässä hien valuessa noroina pitkin ohimoa ja selkää. Hiki huuhdeltiin Mäkelänrinteen uimahallilla ja kankeutuneita jäseniä hyviteltiin porekylvyllä. Vatsat saivat täydennystä ja onnistuneelle päivälle nostettiin mansikkamargarita maljat Santa Fe:ssä. Matkaa kertyi noin 18 km. Jotain terapeuttista usean tunnin kävelyssä oli, tasaisessa askelten rahinassa kaunista joenvartta seuraillen oli helppo tutustua itselle uusiin ihmisiin, avoimuus oli käsinkosketeltavaa. Jalat painoivat, mutta mieli keveni. Santiago De Compostela minikoossa. Reppuun piti mahduttaa kaikki, mitä sen päivän aikana tulisi tarvitsemaan ja se myös piti kantaa mukana. Tästä on vielä kovasti matkaa tuohon aitoon Compostelaan, ihmettelen, miten kuukauden aikana tarvittavat tavarat kaikki mahdutetaan yhteen selässä kannettavaan reppuun. Ehkä se joskus minulle vielä selviää. Lopputulema: tälle Prinsessojen Pyrähdykselle seuraa ehdottomasti jatkoa, ensi vuonna isommalla joukolla!

Hurraa tytöt, me teimme sen!