Prinsessaleikkien kaipuusta.

Tuolla Uuden kuun aikaan blogissa oli kirjoitus, joka on useana päivänä kuljeskellut mielessä eri tilanteissa pitkin viikkoa. Samalla se sanoitti sopivasti sitä, mitä minunkin ajatusmaailma on hakenut viime kuukausina. Ehkä niistäkin kypsyy ajan myötä ihan oma postauksensa, mutta sen verran kerron jo nyt, mitä tapahtui muutamalle naisihmiselle reilu kolme viikkoa sitten :).

Meitä istui tammikuisena perjantai-iltana joukko nelikymppisiä naisia juhlimassa sisareni pääsyä nelikymppisten naisten joukkoon. Nautimme aivan valtavan ihanista tarjoiluista, toistemme seurasta ja valmistauduimme lähtemään Dingon keikalle, asia, jota kukaan meistä ei ollut tehnyt koskaan aikaisemmin, vaikka Dingo-aikaan nuoruuttamme elettiinkin. Minulla sellainen ei käynyt koskaan edes mielessä, aloin lukiolaisena olla jo vähän "ohi" pahimmasta Dingo-iästä, eikä se Dingo-hysteria minua silloin kauheasti puhutellut muutenkaan. Vaan nyt oli mitä loistavin ja hauskin syy lähteä, sillä sisko-kulta täytti 40-v juuri sinä päivänä , kun Dingo keikkaili täällä Vantaalla. Sisareni kaiveli sifonkihuivejaan esille, hänen suloiset tyttärensä toivat meille kruunujaan ja taikasauvojaan kokeiltavaksi...sitten PIM! Jotain tapahtui. Meidät tempaisi jokin ihmeellinen vaaleanpunainen ajatuksenhattara mukaansa. Aloimme miettiä, miksei aikuisen naisenkin elämässä voisi olla prinsessaleikkien hohtoa. Meistä ei kukaan ole varsinaisesti mitenkään prinsessainen luonnostaan, enemmänkin klassisen tyylin edustajia kaikki. Nyt pitäisi viimeistään tehdä asialle jotain! Siinä hetkessä syntyi ajatus "prinsessojen pyrähdyksestä". Se toteutettaisiin alkukesästä, päivä alkaisi pitkällä, monen tunnin kävelylenkillä keskuspuistossa asiaankuuluvasti kruunut päässä ja eväät mukana, lenkin jälkeen uimaan, saunomaan ja laittautumaan jonnekin ja sitten syömään ja iltaa istumaan johonkin ihanaan paikkaan. Tämä prinsessataika ei rauennut puolen yön aikaan, vaan kalentereita selattiin kuumeisina pari seuraavaa päivää ja s-postia lenteli puoleen ja toiseen. Lopulta saimme tällä ydinjoukolla sovittua päivänkin. Toivottavasti saamme innostettua mukaamme myös muita piiloprinsessoita. Vakaasti aiomme tehdä tästä tradition, toivottavasti taika kestää ajan rattaan raksutuksen.
Jokaisessa naisessa taitaa uinua se pieni Ruusunen, joka vain odottaa, että hänet suudellaan hereille...

Arvaattekin varmaan, että olimme ainoat tuolla Dingon keikalla, joilla oli sifonkihuivit mukana, vaan ei se meitä haitannut... se oli meidän nostalgiailtamme, johon kovin musta-harmaa- painotteiseen pukeutumisemme toi sifonkihuivi ihanan prinsessankeveän lisän. Täytyy kyllä sanoa, että herra Neumann teki vaikutuksen vaatimattomuudellaan ja herkällä, jopa ujolla esiintymisellään. Enpä enää isosti ihmettele, että hän sai teinitytöt aikoinaan hurmoksiin.