maanantai 20. kesäkuuta 2011

Pausella.


Blogissani on ollut näköjään paussi, ei suunniteltu sellainen. Elämä ei silti ole ollut pausella, tapahtumaa ja kesäistä oloa on riittänyt, sanat eivät vaan ole ehtineet tänne asti. Joskus näin. Onneksi tämä blogi pysyy täällä ja odottaa hetkeä, jolloin olen kypsä tuottamaan tekstiä. Päässä sitä on välillä ihan tungokseen asti, siksiköhän ne eivät tänne pääsekään, kun ne eivät osaa päättää, mikä niistä tulisi ensin. Ne yrittävät kaikki yhtäaikaa ulos ja jumittuvat oviaukkoon - eihän sellaisesta mitään tule, ainakaan mitään järjellistä ja loogista. Yksi ajatus huutaa asiaansa kuuluville ja toinen yrittää vakuuttaa omansa tärkeyttä. Kolmas punkee noiden kahden yli väkisin ja neljäs odottaa hetkeä, jolloin nuo kolme väsähtävät hetkeksi ja käyttää niiden heikon hetken hyväkseen ja juoksee längistä läpi...Koittakoon nyt rauhassa asettautua kiltisti sivistyneeseen jonoon, ennemmin en kirjoita niistä yhtään mitään.

Viikkoihin on sisältynyt niin juhlaa kuin arkista touhuakin, kohtaamisia ja yksinolon hetkiä. Yksin vietin aikaa yhden viikonlopun verran ja sain tuulikaapin vihdoin maalattua. Maalit olivat odottaneet yli puoli vuotta rapun alla - hiljaa hyvä tulee, sanoisin. Kumma, miten tuollaisesta ryhdistäytymisestä saa kummasti puhtia, monta muutakin pitkään odottanutta asiaa sain sen voimin tehtyä. Toinen remonttikohde on ollut terassin valokate. Vanha pois, rakenteiden pesu ja maalaus, uuden laitto. Siinä hommassa olin tosin vain aputyttönä ja turvallisuusvastaavana, mies hoiti kiipeilyn ja työn.

Juhliakin on ollut, kahdet ylioppilasjuhlat, yhdet 50-v ja yhdet 1-v -juhlat - merkittäviä etappeja ihmisen matkan varrella kaikki. Yksi etappi, tai pikemminkin alkupamaus kesään ja tulevalle perinteelle oli Prinsessojen Pyrähdys (syntyhistoria täällä), joka käveltiin helteisessä säässä hien valuessa noroina pitkin ohimoa ja selkää. Hiki huuhdeltiin Mäkelänrinteen uimahallilla ja kankeutuneita jäseniä hyviteltiin porekylvyllä. Vatsat saivat täydennystä ja onnistuneelle päivälle nostettiin mansikkamargarita maljat Santa Fe:ssä. Matkaa kertyi noin 18 km. Jotain terapeuttista usean tunnin kävelyssä oli, tasaisessa askelten rahinassa kaunista joenvartta seuraillen oli helppo tutustua itselle uusiin ihmisiin, avoimuus oli käsinkosketeltavaa. Jalat painoivat, mutta mieli keveni. Santiago De Compostela minikoossa. Reppuun piti mahduttaa kaikki, mitä sen päivän aikana tulisi tarvitsemaan ja se myös piti kantaa mukana. Tästä on vielä kovasti matkaa tuohon aitoon Compostelaan, ihmettelen, miten kuukauden aikana tarvittavat tavarat kaikki mahdutetaan yhteen selässä kannettavaan reppuun. Ehkä se joskus minulle vielä selviää. Lopputulema: tälle Prinsessojen Pyrähdykselle seuraa ehdottomasti jatkoa, ensi vuonna isommalla joukolla!



Hurraa tytöt, me teimme sen! 


3 kommenttia:

  1. Sanoit sen nin kauniisti - ajatusten juoksun.

    VastaaPoista
  2. Voi miten loistava idea tuo Prinsessojen Pyrähdys! Sääkin suosi teitä ja tuo hemmotteluosio liikunnan jälkeen on ihan paras! Syntyhistoriankin käväisin lukemassa hiukan takautuvasti, koska olen sen näköjään aikoinaan missannut. Hienoa, jos olen voinut olla jollain tavoin taustavaikuttajana uusien ideoiden syntymiseen!

    Olen joskus itsekin miettinyt tuollaista kävely"maratonia". Tällä hetkellä kunto ei riitä kuin noin tuntiin, mutta luulisin, että aika pikaiseen saisi kuntoa nostettua hiukan pidempääkin lenkkiä varten. Aikoinaan opiskeluaikoina kävelin sellaisia puolentoista tunnin lenkkejä, jotka olivat aika meditatiivisia kokemuksia erityisesti siitä tunnista eteenpäin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Paula ja Mirka, kommenteista :).
    Päivä oli todellakin onnistunut, ajoittaisesta kuumuudesta johtuvasta tuskasta huolimatta kuvissa näkyy pelkästään onnellisen näköisiä, hymyileviä kruunupäitä...
    Suosittelen ehdottoman lämpimästi kävelymaratonia, itsekään en sellaista ollut aiemmin tehnyt, maksimi lenkit ovat olleet puolitoista tuntisia, shoppailukävelyitähän kun ei lasketa ;). Ensimmäinen tunti oli vaikein, sitten askeleet vain rullasivat eteenpäin. Pieniä taukoja energiatankkauksineen ja venyttelyineen maisemaa ihaillen, paljon juomista. Kuljimme reittiä, jolta tiesimme olevan helppo hypätä bussiin, jos jonkun olo kävisi sietämättömäksi, varsinkin siinä kuumuudessa olo olisi saattanut heiketä pelkästä helteestä. Me kaikki kuusi jaksoimme perille, minäkin :). Ja todellakin, meditatiivinen raja menee ehkä siinä tunnin paikkeilla, saman olen minäkin huomannut :). Omiin ajatuksiinsa putosi varmaan jokainen jossain vaiheessa matkaa ja palasi sieltä sitten ajallaan takaisin " reaalimaailmaan".

    Mirka: kyllä blogisi nostanut paljon ajateltavaa, viimeksi nyt tämä "sohvaperunan juoksukoulu", jonka minäkin aloitin. Siihen tuli vaan nyt pakollinen paussi poskiontelovaivojen vuoksi... mutta jatkan heti, kun kykenen. Se on sopivan pienillä askeleilla lähtevä juoksuohjelma minulle :).

    VastaaPoista

kivaa kommenttia