lauantai 6. marraskuuta 2010

Muumeilua

Hiekalla lepäsi muumipeikko, samanlainen kuin minä itse, mutta vielä kauniimpi, pieni naisellinen muumipeikko, jonka minä olin pelastanut! Hän nousi istumaan ja huusi: - Pelastakaa käsilaukku! Pelastakaa käsilaukku!. Mutta sehän on teidän kädessänne, minä sanoin. -Kiitos ja kunnia... Ja sitten hän aukaisi suuren mustan laukkunsa ja alkoi penkoa ja etsiä siitä jotakin. Lopulta hän löysi puuterirasiansa. - Vesi on luultavasti turmellut puuterin, hän sanoi surullisena. -Mitäpä tuosta, te olette kaunis ilman sitäkin, minä sanoin kohteliaasti. Silloin hän loi minuun sanoinkuvaamattoman katseen ja punastui heleästi.


Muumien kieli on niin kaunista. 
 

3 kommenttia:

  1. Tällä katkelmalla Muumeista mieheni tervehti minua eilen tekstiviestillä Kanarian saarilta... Olin otettu.

    VastaaPoista
  2. Miehelläsi on aika kaunis kieli, väitän minä.

    VastaaPoista

kivaa kommenttia